Suu- ja sorkkatauti on erittäin tarttuva virustauti, jota esiintyy etupäässä lehmillä ja sioilla. Se voi tarttua myös vuohiin, lampaisiin, rottiin ja siileihin. Tauti ei tartu hevosiin. Friedrich Loeffler osoitti taudin olevan viruksen aiheuttama 1897. Tautia esiintyy lähes koko maailmassa, mm. Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Viimeisin huomattava suu- ja sorkkatautiepidemia oli Englannissa vuonna 2001, jonka torjumiseksi teurastettiin paljon karjaa.

Suu- ja sorkkatauti kuuluu Maailman eläintautijärjestön A-listan tauteihin.

Oireet

Karjassa suu- ja sorkkatauti aiheuttaa korkean kuumeen, joka laskee nopeasti 2-3 päivän päästä. Suussa on rakkuloita, josta seuraa runsasta, nauhamaista tai vaahtoavaa kuolaamista. Jaloissa rakkulat voivat puhjeta ja rampauttaa eläimen. Aikuiset eläimet saattavat laihtua ja lehmien maidontuotanto voi supistua huomattavasti. Osa eläimistä on oireettomia, mutta ne ovat myös taudinkantajia ja voivat tartuttaa sairauden muihin eläimiin.

Torjuntakeinot rajoittuvat saastuneet karjan karanteeniin ja teurastamiseen, sekä lihan vientikieltoon maista, joissa tautia on tavattu.

Virus voi tarttua ihmiseen saastuneen eläimen välityksellä, mutta tämä on erittäin harvinaista. Virus ei kestä mahahappoja, joten se ei voi levitä saastunutta lihaa syömällä. Englannissa viimeinen tapaus oli vuonna 2001.

Eläinsairaudet

Clwyf y traed a’r genau | Maul- und Klauenseuche | Foot-and-mouth disease | Fiebre aftosa | Fièvre aphteuse | מחלת הפה והטלפיים | Mond-en-klauwzeer | 口蹄疫 | Pryszczyca | Febre aftosa | Mul- och klövsjuka | 口蹄疫