Suomen historia

Suomen historia on Suomen alueella eläneiden ihmisten historiaa. Suomen osalta historiallinen aika alkaa noin 1100-luvulta, koska tältä ajanjaksolta ovat vanhimmat säilyneet Suomen aluetta koskevat asiakirjat. Tätä vanhempaa aikaa nimitetään esihistorialliseksi ajaksi. Suomen valtiollinen historia keski- ja uudella ajalla liittyy Ruotsiin. Vuosina 1809-1917 Suomi kuului puolestaan Venäjän keisarin alaisuuteen autonomisena suuriruhtinaskuntana. Itsenäisen Suomen valtion historia alkaa vuodesta 1917.

Suomalaisten alkuperä

Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomen alueelle, kun viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten. Tätä aikaisempi, jääkautta edeltävä asutus on kyseenalainen (Katso Susiluola). Vanhimmat varmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta.

Esihistoria ( -1150)

Suomen esihistoria alkaa, kun nykyisen Suomen alueelle saapuivat ensimmäiset asukkaat heti viimeisen jääkauden jälkeen. Esihistoria jaetaan kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen.

Ensimmäiset tunnetut asuinpaikat ovat Lahden Ristolassa ja Suomussalmella Kalmosärkällä. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Tältä ajalta on peräisin kuuluisa kiviveistos, Huittisten hirvenpää.

Noin 3200 eaa. etelästä levisi Suomeen nuorakeraaminen kulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Usein on arveltu, että maanviljelys yleistyi Suomessa jo nuorakeraamisen kulttuurin aikana, mutta tästä ei ole varmuutta. Metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin tärkeimpinä elinkeinoina ainakin maan pohjois- ja itäosissa.

Pronssikautta (1500–500 eaa.) ja rautakautta (500 eaa.–1200 jaa.) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole säilynyt tältä ajalta luotettavia kirjallisia lähteitä. Roomalaisen historioitsijan Tacituksen teoksessa Germania mainitaan fennit-niminen kansa, mutta ei ole varmuutta siitä, mihin ihmisryhmään termi viittaa.

Ruotsin vallan aika (n. 1150-1809)

Keskiaika (n. 1150-1523)

Historiallinen aika alkaa Suomen osalta 1100-luvulla, sillä tuolta ajalta ovat peräisin vanhimmat säilyneet Suomen aluetta koskevat asiakirjat. Suomen historiassa ajanjaksoa 1100- tai 1200-luvuilta noin vuoteen 1809 kutsutaan Ruotsin vallan ajaksi. Ruotsiin keskiajalla kehittynyt kuningaskunta liitti noin vuoteen 1300 mennessä Länsi-Suomen ja osan Karjalaa osaksi itseään.

Aiemmassa historiantutkimuksessa on korostettu Ruotsista Suomen alueelle 1100-1200-luvuilla tehtyjen ristiretkien merkitystä. Suomen liittyminen osaksi Ruotsia tapahtui kuitenkin asteittain pitkän ajanjakson kuluessa ja osittain kyse oli alueiden välillä jo aiemmin olleen vuorovaikutuksen tiivistymisestä. Ruotsin ohella myös Novgorodin vaikutus ulottui Itä-Suomeen ja itäisen sekä läntisen kulttuuripiirin yhteentörmäys tapahtui keskiajalla nykyisen Suomen tuntumassa. Länsi- ja Lounais-Suomeen vakiintui pohjoismainen yhteiskunnallinen rakenne ja katolinen kirkko, kun taas Itä-Suomi säilytti läheisemmät yhteydet Venäjän alueelle ja Novgorodiin.

Valtiollisesti Suomen alue muodosti keskiajalla Ruotsin valtakunnan itäisen osan, josta käytettiin 1400-luvulle asti nimeä Österland eli Itämaa. Nimitys Suomi tai Finland tarkoitti Varsinais-Suomea eli Turkua ympäröinyttä maakuntaa, joka kuului Ruotsin valtakunnan ydinalueeseen. 1400-luvulla Finland yleistyi tarkoittamaan koko nykyistä Suomen aluetta. Myöhäiskeskiajalla Suomi kuului osana pohjoismaiseen Kalmarin unioniin, jonka muodostivat Norja, Ruotsi ja Tanska.

Vaasa-aika (1523 - 1617)

Kuningas Kustaa Vaasa irrotti Ruotsin ja Suomen Kalmarin unionista sekä nosti Vaasojen hallitsijasuvun Ruotsin valtaistuimelle. Hänen hallituskaudellaan valtakunnassa toteutettiin laajamittaisia uudistuksia, kuten esimerkiksi uskonpuhdistus. Ruotsista tehtiin lisäksi perinnöllinen kuningaskunta ja Kustaa Vaasan kuoltua hänen poikiensa välillä syntyi kiistoja vallanperimyksestä. 1500-luvulla Ruotsi kävi myös useita sotia Venäjää vastaan, mikä vaikutti Suomen asemaan.

Suurvalta-aika (1617 - 1721)

Vuoteen 1648 mennessä Ruotsi nousi suurvallaksi 1600-luvun alkupuolella käytyjen pitkällisten sotien seurauksena. Kustaa II Aadolfin hallituskaudella valtakunnan hallintoa ja sotalaitosta uudistettiin. Suomi jaettiin hallinnollisesti lääneihin ja Turkuun perustettiin Kuninkaallinen hovioikeus sekä Suomen ensimmäinen yliopisto Turun Akatemia. Suurvalta-aika kuitenkin kulutti pahoin Ruotsin ja Suomen voimavaroja. Ruotsi menetetti suurvalta asemansa Venäjälle suuressa Pohjan sodassa. Venäläiset miehittivät myös Suomea 1714-1721 ja ajanjaksoa kutsutaan Suomen historiassa isoksi vihaksi.

Vapauden aika ja kustavilainen aika (1721 - 1809)

Ruotsi epäonnistui yrityksissään saavuttaa suurvalta-asemaa takaisin. Kustaa III palautti vallan valtiopäiviltä kuninkaalle v. 1772. Suomi kehittyi ja vaurastui hitaasti mutta varmasti.

Autonomia Venäjän keisarikunnassa (1809-1917)

Heikentyvällä Ruotsin suurvallalla ei ollut enää edellytyksiä ylläpitää Itämeren ympäristön valloituksia hallussaan ja se joutui sotien seurauksena luovuttamaan itäosan Venäjälle. Ensin isovihan ja pikkuvihan myötä siirtyivät ns. Vanhan Suomen alueet, ja Suomen sodan myötä Suomi siirtyi kokonaan autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809. Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917.

Voidaan perustellusti sanoa, että vuoden 1905 suurlakon jälkeiset reformit Venäjällä tekivät lopun Suomen autonomiasta. Näiden reformien myötä Venäjä sai pääministerijohtoisen ministeristön, jonka kautta kulki tästä lähin kaikki Suomea koskevat, keisarille menevät asiat. Näin voidaankin sanoa, että Suomen autonomia loppui tai korkeintaan rajoittui enää niihin asioihin, jotka eivät tarvinneet keisarin ja sitä kautta Venäjän hallituksen hyväksyntää. Tässä yhteydessä merkittävä oli myös vuoden 1908 esittelyjärjestys, joka oli itse asiassa määritelty jo vuosien 1905-06 reformeissa.

Suomen autonomia koki uuden noususuhdanteen vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen ja sitä seuranneen maaliskuun manifestin jälkeen, kun osa helmikuun manifestista (1899), vuoden 1908 esittelyjärjestys ja vuoden 1910 laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä kumottiin. Tässä vaiheessa tilanne oli kuitenkin sekä Suomessa että Venäjällä niin sekava, että autonomiasta on ehkä turha puhua. Suomessa oli kiistaa korkeimmasta vallasta ja Venäjällä väliaikaisen hallituksen (3/1917-11/1917) asema oli vähintäänkin kyseenalainen.

Itsenäisyyden aika (1917- )

Suomi itsenäistyi 6.12.1917 Venäjän toisen vuoden 1917 eli Lokakuun vallankumouksen jälkeen. Leninin johtama Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.12.1917, ja pian sen jälkeen moni muu valtio. 28.1.1918 alkoi sisällissota, joka päättyi Saksan tukemien valkoisten voittoon bolshevikkien tukemia punaisia vastaan. Samana vuonna tehtiin joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä Neuvosto-Venäjälle mm. Aunukseen, Vienaan ja myös Viroon. Rauha Neuvosto-Venäjän kanssa solmittiin Tartossa 14.11.1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa 1939-1940 ja jatkosodassa 1941-1944. Aselevon jälkeen 4.9.1944 aseet jouduttiin kääntämään Saksaa vastaan Lapin sodassa1944-1945.

Sotien jälkeen Suomesta rakennettiin Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Suomen Helsingissä järjestettiin Olympialaiset 1952. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995.

Katso myös

Suomen historia osa-alueittain:

Aiheesta muualla