Suo

Related Topics:
Suomi :: Suomussalmi :: Suomenniemi

Suo on kasviyhdyskunta, jonka kasvien jäännöksistä muodostuu suoturvetta. Turpeessa on hajaantumistilassa olevien kasvijäännösten rakenne suureksi osaksi säilynyt. Niistä voidaan usein määritellä, mihin kasvisukuun tai jopa lajiin ne kuuluvat. Soita muodostuu vesien umpeenkasvamisen, tulvamaiden ja tulvattoman metsämaan soistumisen sekä merenrannikoilla maankohoamisen seurauksena. Suomen maapinta-alasta 29 prosenttia on suota, eniten Pohjois-Suomessa ja vedenjakajien seudulla. Suurimpia ja tunnetuimpia soita Suomessa ovat Torronsuo, Konnunsuo, Rillinki ja Pelson suo.

Geologiassa suo määritellään suokasvien maatumisesta muodostuneeksi turvekerrostumaksi, jonka paksuus on yli 30 cm ja tuhkapitoisuus alle 40 prosenttia ^*.

Soistuminen

Metsämaan soistuminen

Metsän maaperän ollessa vettä läpäisevää melko vähäravinteista hiekka- tai harju soramaata tapahtuu siinä soistumista, jos pohjaveden pinta esimerkiksi läheisten soiden korkeuskasvun johdosta kohoaa, jolloin sinne ilmaantuu rahkasammalia. Niiden tullessa vallitsevat puut alkavat kitua ja keloutua. Paikalle ilmestyneet uudet männyt jäävät kitukasvuisiksi, ja rämevarvut tulevat vallitseviksi. Metsä on vähitellen muuttunut rämeeksi. Maan ollessa huonosti vettä läpäisevää, esimerkiksi savea tai savihietaa (hiesua), soistuminen voi alkaa aikaisemmista soista riippumatta. Keväällä lumen sulaessa ja sateilla kerääntyy notkoihin vettä, joka säilyy niissä kauan. Niihin paikkoihin ilmaantuu karhunsammalta ja kosteammille kohdille rahkasammalta. Runsassateisina vuosina nämä pienet korvenalut laajenevat ja uusia muodostuu, mutta vähäsateisina vuosina ne eivät paljoakaan vähene, sillä varsinkin rahkasammalet pidättävät hyvin vettä. Soistumakohdat yhtyvät vähitellen. Kangas muuttuu korpikankaaksi, rahkasammalkasvuston tullessa vallitsevaksi ja turpeen paksutessa sekä metsänkasvun huonotessa korveksi ja lopulta rämeeksi. Korpi voi säilyä rämeeksi muuttumatta, jos vesi on juoksevaa, tai paikoilla, jonne valuu ravinteikasta vettä ympäröiviltä metsämailta.

Soiden muodostuessa eri korkeudella oleviin notkoihin ja kunkin suon kasvaessa korkeutta, kunnes se on yhtä korkea kuin sen alemmasta suosta erottava kangaskynnys, alkaa vettä valua suosta rinnettä myöten alemmalle suolle. Tällöin rinne soistuu. Jos rinne on laihaa maata ja vesi aivan laihaa pintavettä, muodostuu niin sanottu vesikangas, jolle ominaista on hyvin tiivis karhunsammal ja kituva, tavallisesti mäntyä kasvava metsä. Jos soistuva kangas on lihavampaa, muodostuu siitä korpikangas ja jos se on hyvin rehevää ja valuva vesi ravintorikasta, syntyy runsasruohoinen, tavallisesti sekametsäinen korpilehto. Vesikangas muuttuu edelleen soistuessaan rämeeksi, korpikangas tavallisesti korveksi ja korpilehto reheväksi ruoho- ja heinäkorveksi. Molemmat viimeksimainitut voivat lopulta muuttua rämeeksi.

Veden alkaessa valua ylemmältä suolta alemmalle, voi alempi vettyä ja ylempi jonkin verran kuivua. Vettymisestä suo (metsää kasvava räme tai korpi) voi muuttua nevaksi ja vettymisen ollessa hyvin valtavaa sammalkasvillisuus kuolee, jolloin muodostuu vähäsammalinen paljasturpeinen rimpineva (tai rimpiletto), jolla saattaa kasvaa hyvin runsaasti saraheinää. Vettyminen voi tapahtua millä suon kehitysasteella tahansa. Suomen soista lähes puolet on syntynyt metsämaan soistuessa.

Merestä kohoavan maan soistuminen

Merestä kohoavan maan soistumista tapahtuu Suomen maankohoamisrannikoilla, joka on voimakkainta Pohjanmaalla. Merestä paljastuva kostea ja tasainen maa on alkanut soistua heti vesien peräytyessä. Suomen soista noin puolet on syntynyt tällä tavalla.

Vesien umpeenkasvu

Pehmeähköpohjaisissa matalissa järvissä tai niiden lahdelmissa kasvaa runsaasti muun muassa kaislaa, ruokoa ja saroja. Tämän kasvillisuuden jäännöksistä muodostuu pohjalle yhä paksunevia turvekerroksia. Niitä peittävä vesikerros ohenee, ja samassa määrin ilmestyy sammalia, usein ensin eräitä lehtisammalia, sitten yhä runsaammin rahkasammalia. Kaislamaiset kasvit häviävät, ja tilalle tulee märille soille ominaisia ruohokasveja ja saroja. Paikalle on silloin muodostunut neva. Sammalkasvillisuuden kasvaessa vuosittain korkeutta suon pinta kohoaa ja kuivuu. Nevaruohot ja -heinät häviävät suurimmaksi osaksi, ja tilalle tulee varpuja. Samalla ilmaantuu männynkin taimia, jotka vähitellen kasvavat ns. kitumännyiksi. Nevasta on muodostunut silloin räme. Väliasteena saattaa esiintyä kuusi-, lehti- tai sekametsää kasvava isomättäinen korpi, varsinkin rehevillä seuduilla.

Kalkkipitoisilla alueilla muodostuu nevan sijasta letto. Turpeen paksuuntuessa suon pinta kohoaa kalkkipitoisen pohjavesikerroksen vaikutuspiirin yläpuolelle, jolloin rahkasammalia saattaa ilmestyä, ja letto muuttuu nevaksi tai jopa melkein rämeeksi. Myös juoksevien vesien varsilla oleville tulvamaille on muodostunut soita, mutta Suomessa ne ovat pääasiassa kuitenkin syntyneet metsämaan soistuessa. Suomen soista alle kymmenesosa on syntynyt vesien umpeenkasvamisen seurauksena.

Suotyypit

Suot ryhmitellään kasvillisuuden mukaan seuraaviin tyyppeihin:

Suoyhdistymätyypit

Soilla voi yleensä olla useita eri suotyyppejä. Suomessa on keidassoita, aapasoita ja palsasoita jotka eroavat toisistaan pinnanmuodoltaan, kosteussuhteiltaan ja eliöstöltään.

Lähteet

[http://www.turveteollisuusliitto.fi/Turvetietoa.htm Turveteollisuusliitto
[http://www.suoseura.fi Suoseura
^* Suomen suoviljely-yhdistyksen vuosikirjat, Acta Forestalia Finlandia
^* Eino Lappalainen et al.: Turvetutkimusten maasto-opas. Espoo 1984 ISBN 951-690-192-1.

Maantiede