article

Sukset ovat pari lähinnä Euroopassa käytettyjä jalkaan sidottavia lumessa kulkemista helpottavia apuvälineitä. Pohjois-Amerikassa on vastaavasti kehitetty lumikengät. Jälkimmäisten etu on painon tasaisempi jakautuminen paksussa pehmeässä hangessa. Suksissa on luisto-ominaisuus, jonka vuoksi matkanteko niillä on nopeampaa.

Vanhastaan on käytetty pitkää suksea, lylyä luistosuksena ja lyhyttä kalhua potkusuksena. Lisäksi kädessä on voinut olla keihäs metsästysaseena tai sauvat, joilla on annettu vauhtia suksilla kulkemiseen eli hiihtoon.

Nykyään hiihto on myös urheilulaji. On erilaisia mäenlaskusuksia laskettelua ja mäkihyppyä varten, myös murtomaahiihtoon on tullut luistelutyyli, jossa käytetään luistelusuksia. Suksien puumateriaali on vaihtunut lasikuituun. Suksien voitelusta on tullut oma tieteenalansa ja siihen löytyy kymmeniä eri tuotteita.

Nykyään suksia on lukemattomia erilaisia eri tarkoituksiin suunniteltuina. Valinta täytyy tehdä tekniikan, rinteen, tyylin ynnä muitten muuttujien mukaan. Esimerkkinä voidaan mainita Newschool-tyylissä käytettävä, LINE:n Eric Pollardin suunnittelema pro model-suksi, jonka erikoiserä on keskeltä jopa 150mm leveä. Se on paljon verrattuna normaaleihin alppisuksiin, jotka voivat olla vain 50-60mm leveitä keskiosasta.

Hiihtäminen on hyvä kuntoilulaji, joka pitää koko kropan, erityisesti selän, hyvässä kunnossa. Se sopii kaikenikäisille ja kokoisille, eikä ole niveliä kuluttavaa.

Talviurheilu | Urheiluvälineet

Esquí | Ski | Ski | Ski | ski | スキー skiën | Скије

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Suksi".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld