Suhteellinen etu on taloustieteessä käytetty käsite, joka osoittaa, että kahden kansantalouden kannattaa käydä kauppaa siitä huolimatta, että toinen näistä talouksista pystyy tuottamaan kaikkia mahdollisia hyödykkeitä halvemmalla kuin toinen. Nykyaikaisen taloustieteen kansainvälistä kauppaa käsittelevä teoria perustuu nimenomaan suhteellisen edun käsitteelle: teorian mukaan oleellista ei ole tuotannon absoluuttiset kustannukset, vaan se kuinka helposti maa pystyy tuottamaan hyödykkeitä suhteessa toisiin hyödykkeisiin. Suhteellisen edun käsitteen perusteella maan kannattaa tuottaa sitä hyödykettä, jonka tuottamisen vaihtoehtoiskustannus on pienin ja vaihtaa tätä hyödykettä muihin hyödykkeisiin.
Suhteellisen edun käsitteen kuvaili ensimmäisenä Robert Torrens vuonna 1815. Torrens esitti, että Englannin kannattaa myydä erinäisiä tuotteita Puolalle ja ostaa Puolasta maissia, vaikka maissin tuottaminen Englannissa on halvempaa kuin Puolassa.Torrens, Robert (1815): Essay on the External Corn Trade, J. Hatchard, Lontoo.
Tunneitumman version teoriasta esitti kuitenkin David Ricardo, joka kuvaili käsitteeen vuonna 1817 käyttäen esimerkkinä Englannin ja Portugalin välistä viini- ja tekstiilikauppaa. Ricardo totesi, että Portugalissa on mahdollista tuottaa sekä viiniä että tekstiileitä vähemmällä työllä kuin Englannissa. Viinin ja tekstiilien tuottamiseen vaadittava suhteellinen työmäärä on kuitenkin erilainen näissä kahdessa maassa. Portugalissa sekä viinin että tekstiilien tuottaminen on helppoa ja halpaa, mutta Englannissa viinin tuottaminen on erittäin vaikeaa kun taas tekstiilien tuottaminen on merkittävästi viinin tuotttamista helpompaa. Vaikka Portugalissa onkin halvempaa tuottaa tekstiilejä kuin Englannissa, on Portugalin kannalta vielä halvempaa tuottaa ylimääräistä viiniä ja vaihtaa tämä ylimääräinen viini englantilaisiin tekstiileihin. Vastaavasti Englanti hyötyy tästä kaupanteosta, koska se saa viiniä halvemmalla suhteessa tekstiileihin kuin tuottamalla itse oman viininsä. Ricardo, David (1817): On The Principles of Political Economy and Taxation, John Murray, Lontoo (teksti saatavilla osoitteesta http://socserv2.socsci.mcmaster.ca/~econ/ugcm/3ll3/ricardo/prin/index.html)
Matemaatikko Stanisław Marcin Ulam esitti Nobel-palkitulle ekonomisti Paul Samuelsonille aikoinaan haasteen, jossa hän pyysi Samuelsonia nimeämään yhden sellaisen yhteiskuntatieteellisen teorian, joka on sekä totta että epätriviaali. Vuosia myöhemmin Samuelson vastasi, että juuri Ricardon esittämä suhteellisen edun teoria täyttää nämä ehdot:
Komparativní výhoda | Komparativer Kostenvorteil | Comparative advantage | Kompara avantaĝo | Avantage absolu | יתרון יחסי | Komparatív előnyök modellje | 比較優位 | Komparative fortrinn
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Suhteellinen etu".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world