Sosiologia

Sosiologia on yleinen yhteiskuntatiede. Se keskittyy ihmisten muodostamien yhteisöjen sekä niistä johtuvien ilmiöiden tutkimukseen. Sosiologia on kiinnostunut sekä ihmisten toiminnasta yhteisöissä että yhteisöjen vaikutuksista kaikkeen toimintaan. Tieteen tutkimusala on yhteiskuntatieteistä laajin, sillä sosiologiassa voidaan tutkia käytännössä mitä tahansa sosiaalisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat joko yhteisöön, yhteiskuntaan tai yksittäisiin ihmisiin.

Sosiologia mahdollistaa jokapäiväisten käsitysten sekä totunnaisten ajattelutapojen kyseenalaistamisen tieteellisten menetelmien tuoman tutkimustiedon avulla. Koska sosiologia tuo faktoja yhteisössä vallalla olevien uskomusten tilalle, paljastaa piileviä ongelmia ja avaa näkyviin uusia vaihtoehtoja, se on muodostunut kriittiseksi yhteiskuntatieteeksi.

Tutkimuksen laaja-alaisuudesta johtuen sosiologit määrittelevät tieteensä usein konkreettisempien tutkimusteemojen kautta. Niitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan rakenne ja sen muutos; instituutiot, organisaatiot ja yhteisöt; sosiaalinen toiminta ja sosiaaliset verkostot; ihmisten arvot, asenteet ja puhetavat.

Sosiologian synty ja historia

Vaikka ihmisten yhteiskuntia on tutkittu eri tavoilla ja eri tieteenaloissa niin pitkään kuin yhteiskuntia on on ollut olemassa, varsinaisena itsenäisenä tieteenalana sosiologia on varsin nuori.

Positivismin isänä tunnettu Auguste Comte (1798-1857) oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua sosiologia (v. 1838). Sana muodostuu latinan kielen sanoista socius (kumppani) ja logia (oppi). Hän käytti uudesta tieteestään termiä "phycique sociale". Tällä Comte halusi korostaa, että hänen esikuvanaan uutta luonontiedettä luodessaan oli erityisesti fysiikka joka tunnettiin tuonkin ajan edistynein tieteenä, vaikkakin yhä kiistellään siitä mitä Comte on sosiologialle antanut.

Sosiologian esiinmarssi alkoi Yhdysvalloista. Ensimmäiset sosiologian luennot järjestettiin Kansasin yliopistossa vuonna 1890. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen pelkästään sosiologian tutkimiseen erikoistunut laitos Chicagon yliopistoon.

Eurooppalaisen sosiologian kantaisänä pidetään ranskalaista Émile Durkheimia, joka perusti ensimmäisen eurooppalaisen sosiologian laitoksen Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1895.

Sosiologia tieteenä etsi itseään varsin pitkään. Varhaiselle sosiologialle oli tyypillistä läheinen sitoutuvuus luonnontieteisiin: esimerkiksi Comte uskoi, että luonnontieteille soveliaat tutkimusmenetelmät oli siirrettävissä suoraan yhteiskuntatieteisiin. Jo 1800-luvun loppupuolella sosiologiassa otettiin kuitenkin käyttöön yhteiskunnallisille aloille paremmin soveltuvia tutkimusmenetelmiä.

Sosiologian klassikoita

Sosiologiassa klassikolla tarkoitetaan teoreetikkoa, jonka työllä on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan tieteenä. Vaikka se, ketä milloinkin pidetään klassikkona, vaihtelee jossain määrin aikakaudesta riippuen, on tieteenalalle jo sen lyhyen historian aikana ehtinyt muodostua klassikoita, jotka ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä.

Monelle sosiologian klassikolle on tavallista, etteivät he luonnehtineet itseään varsinaisesti sosiologeiksi. Heille oli tyypillistä monitieteellinen, yhteiskuntaa useasta eri suunnasta tarkkaileva päättely.

Sosiologian kehityksen kannalta kenties merkittävimpiä teoreetikkoja ovat olleet Émile Durkheim, Karl Marx, Ferdinand Tönnies, Vilfredo Pareto, Max Weber ja Georg Simmel. Heistä monet ovat malliesimerkkejä tiedemiehistä, jotka eivät tehneet tietoisesti sosiologista teoriaa, mutta jotka nykyään voidaan lukea nimenomaan sosiologiatieteen alalle.

Pikkuklassikoita

Pikkuklassikoiksi kutsutaan sosiologeja, jotka ovat tarjonneet sosiologille yhden tai korkeintaan muutamia yksittäisiä teorioita, käsitteitä tai kirjoja. Vaikka heidän panoksensa tieteelle on kiistaton, he eivät pääse tunnettavuudessa aivan varsinaisten klassikoiden tasolle.

On syytä huomata, että ajankohdasta riippuen klassikot ja pikkuklassikot saattavat "vaihtaa paikkaa".

Sosiologian tutkimusmenetelmiä

Sosiologian tutkimusprosessi jakaantuu kolmeen portaaseen: teoriaan, aineistoon ja menetelmään. Hyvässä tutkimuksessa viitekehyksessä rakennettua teoreettista pohjaa sovelletaan tutkijan keräämään aineistoon käyttäen jotakin sosiologialle tyypillistä tutkimusmenetelmää.

Sosiologian, kuten lähes kaikkien yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti ottaen kahtia kvalitatiivisiin eli laadullisiin ja kvantitatiivisiin eli määrällisiin tutkimusmenetelmiin.

Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät soveltuvat ennen kaikkea yksittäisten tapausten ja spesifien tapausryhmien kartoittamiseen. Tyypillisiä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ovat esim. erilaiset haastattelut ja diskurssi- ja retoriikka-analyysit.

Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät sopivat laaja-alaisiin ja suuria ryhmiä tai kokonaisia yhteiskuntia kartoittaviin tutkimuksiin, mutta yksittäistapauksista niiden avulla ei välttämättä saada kovin kattavaa tietoa. Tyypillisiä kvantitatiivisia menetelmiä ovat esim. survey-tutkimukset. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien selkärankana toimivat usein matemaattiset ja tilastolliset mallit.

Sosiologia Suomessa

Sosiologiaa opetetaan monessa suomalaisessa yliopistossa, mm. Jyväskylässä. Suomalaisista sosiologian historian merkkihahmoja on Edward Westermarck (1862-1939), jota voidaan yhtä hyvin pitää meikäläisen antropologian isänä. Suomalaisen sosiologian kaanoniin täytyy lukea myös

Sosiologisia teorioita

Sosiologian käsitteistöä

Sosiologian perusoppikirjoja

Bauman, Zygmunt: Sosiologinen ajattelu. Tampere: Vastapaino 2004.
Kantola, Ismo; Koskinen, Keijo & Räsänen, Pekka (toim.): Sosiologisia karttalehtiä. Tampere: Vastapaino 2004.
Kuusela, Pekka (toim.): Sosiologia. UniPress 2005.
Jokinen, Kimmo & Saaristo, Kimmo: Sosiologia (2004). WSOY, Helsinki
Andrey Korotayev, Artemy Malkov, and Daria Khaltourina, Introduction to Social Macrodynamics, Moscow: URSS, 2006. ISBN 5484004144 ^*.

Katso myös