Solon (, n. 638 eaa – 558 eaa) oli kuuluisa ateenalainen valtiomies ja lainsäätäjä. Diogenes Laertios lukee hänet myös filosofien joukkoon. Hän oli Thaleksen aikalainen ja tuttava, ja myös hänet lasketaan ns. Kreikan seitsemän viisaan joukkoon.
Solon oli kotoisin Salamiksesta. 590-luvulla eaa hän suoritti suurimman saavutuksensa, kun ateenalaiset ja megaralaiset kiistelivät hänen kotipaikkansa Salamiksen hallinnasta tuloksetta. Solon kirjoitti runon, joka sai ateenalaiset uudestaan taistelutahdon valtaan. Vuonna 594 eaa hänet nimitettiin Ateenan arkontiksi, ja hän julkaisi joukon säädöksiä, seisakhtheia, jotka oli tarkoitettu kaupungissa esiintyneiden levottomuuksien ehkäisemiseksi. Säädökset olivat menestys, ja hän sai tehtäväkseen uudelleenkirjoittaa koko perustuslain.
Solon sääti lakeja myös verotuksesta, pituus- ja painomitoista, ja lasten hyväksikäyttöä vastaan, sekä uudisti kalenterin. Hänen lakinsa kirjoitettiin puisiin sylintereihin, joita säilytettiin Akropoliksella. Solonin aikana perustettiin myös Areiopagi ja Heliaia.
Solon kirjoitti lakinsa kompromissiksi oligarkian ja demokratian välille, sellaiseen muotoon että kansalaiset voivat hyväksyä ne. Näin syntyi uusi oligarkian muodon, timokratia, jossa oikeudet lisääntyvät varallisuuden myötä. Ateenan väestö jaettiin neljään osaan:
Solon kuoli Kyproksella.
Solon | Solon | Σόλων | Solon | Solón | Solon | Solone | סולון | Solons | Solon | ソロン | Solon | Sólon | Солон | Solón | Solon | Солон | 梭伦