article Related Topics:
Sodankylä
 

 

Sodankylä (, , ) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 9 210  ihmistä ja sen pinta-ala on 12415,26 km², josta vesistöjä on 717,34 km². Väestötiheys on 0,8059 asukasta/km².

Sodankylässä sijaitsee muun muassa Jääkäriprikaati sekä Sodankylän keskustasta noin 6 kilometriä etelään Sodankylän geofysiikan observatorio.

Luonto


Osa vuonna 1983 perustetusta Urho Kekkosen kansallispuistosta sijaitsee Sodankylän kunnan pohjoisosassa. Lisäksi Sompion luonnonpuisto ja osa Saariselän tunturialueesta ovat Sodankylän alueella.

Pyhä-Luoston kansallispuisto sijaitsee myös osittain Sodankylän kunnan alueella. Luostolla on mahdollisuus talven laskettelu- ja hiihtomahdollisuuksien lisäksi nauttia kesällä muun muassa erilaisista musiikkitapahtumista. Luosto on tullut tunnetuksi myös lähettyvillä sijaitsevasta Lampivaaran ametistikaivoksesta.

Sodankylän kunnan alueella sijaitsevat myös Suomen suurimpiin lukeutuvat tekojärvet Lokka ja Porttipahta, jotka rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla vastaamaan kasvavan sähköntarpeen kysyntään.

Nähtävyyksiä


Sodankylän nähtävyyksiin kuuluu vuonna 1689 rakennettu puinen Vanha kirkko ja vuonna 1859 valmistunut uudempi kivikirkko. Nähtävyyksistä voidaan mainita lisäksi Andreas Alarieston maalaukset ja taideteokset, jotka ovat esillä Sodankylä-talossa.

Tapahtumia


Kunta on tullut kansainvälisesti tunnetuksi jokakesäisistä elokuvafestivaaleistaan (Midnight Sun Film Festival). Elokuvajuhlat järjestettiin ensimäisen kerran vuonna 1986, ja vuonna 2006 juhlittiin 21. elokuvafestareita. Lisäksi Sodankylän Tankavaarassa järjestetään joka kesä kansainväliset kullanhuuhdontakilpailut.

Sodankylän elokuvajuhlien kunniaksi eräs keskustan katu nimettiin ohjaaja Samuel Fullerin mukaan Samuel Fullerin kaduksi.

Kyliä


Kursiivilla merkityt kylät jäivät Lokan tekoaltaan alle.

Jeesiö, Kelujärvi, Kersilö, Kierinki, Lokka, Luusua, Madetkoski, Moskuvaara, Mutenia, Orajärvi, Petkula, Rajala, Riesto, Riipi, Sassali, Sattanen, Seipäjärvi, Siurumaa, Sompio, Syväjärvi, Tankavaara, Torvinen, Uimaniemi, Vaalajärvi, Vaiskojärvi, Vuojärvi, Puolakkavaara

Aiheesta muualla


Sodankylä

Sodankylä | Sodankylä | Sodankylä | Sodankylä | Soađegilli | Sodankylä

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Sodankylä".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld