article

BackstrokeSwimming.jpg Selkäuinnilla tarkoitetaan yhtä tavallisimmista uintitekniikoista ja se on myös kilpailulaji. Selkäuintia opetetaan jo uimakouluissa, koska se on kevyt uintitapa.

Selkäuinti kilpailulajina


Selkäuintisuoritus aloitetaan muista uinnin kilpailulajeista poiketen vedestä. Veteen siirrytään lähettäjän komennolla, minkä jälkeen uimarit asettuvat lähtöasentoon. Lähtökorokkeen alareunassa on kahva, josta uimarit kannattelevat itseään. Jalat asetetaan päätyä vasten niin, että jalkaterät pysyvät vedenpinnan alapuolella. Lähdön tapahtuessa uimarit ponnistavat veden pinnan yläpuolelta liukuun. Liu'ussa käytetään yleensä delfiinipotkua. Uimarit voivat hakea potkuun lisätehoa kääntymällä li'ussa kyljelleen, mutta yli 90 asteen poikkeama uintiasennosta johtaa hylkäykseen.

Uimarin on pysyttävä suorituksen aikana selällään lukuun ottamatta käännöstä. Käännöstekniikkaa koskevia sääntöjä on viime vuosina uudistettu, mikä on ajoittain johtanut runsaisiin hylkäyksiin etenkin pienemmissä kilpailuissa. Nykyään käytännössä kaikki uimarit kääntyvät hieman ennen päätyä vatsalleen ja tekevät vapaauinnista tutun volttikäännöksen sillä poikkeuksella, että käännöksen jälkeen ei kierrytä vatsalleen.

Selkäuinnissa kilpaillaan 50, 100 ja 200 metrin matkoilla. Sekauintiviesteissä selkäuinti uidaan ensimmäisenä osuutena. Henkilökohtaisessa sekuinnissa selkäuinti uidaan toisena perhosuintiosuuden jälkeen.

Menestyneitä selkäuimareita


Unkarin Krisztina Egerszegi voitti yhteensä viisi olympiakultaa, joista neljä selkäuintimatkoilla. Hän voitti 200 metrin selkäuinnin kolmissa peräkkäisissa olympialaisissa.

Suomalaisista uimareista paremmin sekauimarina tunnettu Jani Sievinen on kahdesti voittanut 50 metrin selkäuinnin Euroopan lyhyiden ratojen mestaruuden. Anu Koivisto on myös EM-mitalisti.

Uinti

Schwimmsport#Schwimmstile | Backstroke | Dos crawlé | שחיית גב | Rugslag | 背泳ぎ | Costas (natação) | 仰泳

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Selkäuinti".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld