San Marinon tasavalta eli San Marino on valtio Apenniinien niemimaalla Etelä-Euroopassa. Se on kokonaan Italian ympäröimänä.
San Marino väittää olevansa maailman vanhin yhä olemassa oleva tasavalta ja perustun vuonna 301 Pyhän Marinusin toimesta. Todellisuudessa San Marinon historia itsenäisenä valtiona ulottuu keskiajalle. Paavi tunnusti valtion itsenäisyyden 1291. Se on ollut useasti uhattuna, mutta selvinnyt alueensa vaikeakulkuisuuden ja paavin tuen avulla: maa on valloitettu historiansa aikana vain kolmesti, joka kerta lyhytaikaisesti. Napoleon tunnusti San Marinon itsenäisyyden 1797 ja muut Euroopan valtiot vuoden 1815 Wienin kongressissa.
Vaikkakin San Marino on itsenäinen valtio, se on läheisissä suhteissa Italiaan, joka on ympäröinyt sitä yhdistymisestään, 1800-luvulta lähtien.
Yleinen konsilji, Consiglio Grande e General, valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Tämä parlamentti puolestaan valitsee kaksi jäsentään valtionhoitajiksi kuuden kuukauden ajaksi. Konsilji valitsee myös kaksitoista konsulia, Consiglio dei XII, jotka muodostavat tuomiovallan.
Maa ei kuulu Euroopan unioniin, mutta käyttää silti valuuttanaan euroa.
San Marinolla on vapaaehtoinen armeija, Corpi Militari Voluntar, joka suorittaa seremonioita ja avustaa tarvittaessa poliisia. Sotilasmenot vuonna 2000/2001 olivat 700 000 US$.
Kansalaisuutta voi anoa vasta asuttuaan maassa yhtäjaksoisesti vähintään 30 vuotta.
San Marinossa on yhdeksän kuntaa (castelli):
Sm-map.png | Satellite image of San Marino on Landsat 7.jpg
San Marino on maailman kolmanneksi pienin tunnustettu valtio (heti Vatikaanivaltion ja Monacon jälkeen). Sen pinta-ala on 61,2 km²; ainoa rajanaapuri on sitä ympäröivä Italia, jonka kanssa San Marinolla on rajaa yhteensä 39 km. San Marinoa ympäröivät Emilia-Romagnan alue pohjoisessa ja Marchen alue etelässä.
Ennen euron käyttöönottoa San Marinolla oli oma liiransa, joka oli arvoltaan kytketty Italian liiraan. San Marinon eurokolikot, joita on lyöty vain pieni määrä, ovat numismaatikoiden keräilykohteita. Turismi käsittää yli 50 % maan bruttokansatuotteesta, ja maassa vierailee vuosittain 3,3 miljoonaa turistia (tilasto vuodelta 1997). Elinkeinoelämän haaroja ovat pankkitoiminta, vaatteet, elektroniikka ja keramiikka. Maataloustuotteita ovat viini ja juusto.
San Marinon postimerkit, jotka ovat käypiä vain maan rajojen sisäpuolella, ovat postimerkkeilijöiden keräilykohteena merkittävä tulonlähde. Elinolot vastaavat Italian oloja; Italia on myös suurin kauppakumppani ja tuottaa suurimman osan San Marinon elintarvikkeista. San Marinon pääelinkeino on käsityö. Maassa tehdään paljon keramiikkaa ja tekstiilejä, joista valtaosa myydään matkailijoille.
San Marinon maasto on melko kallioinen ja epätasainen. Tämän takia rakennuskiveä on saatavilla, mutta viljelyskelpoista maata on vain 16,68 %. Viljelykelpoisilla alueilla viljellään vehnää, greippiä, limeä, maissia, appelsiinia, sitruunaa ja oliivia. San Marinossa kasvatetaan nautakarjaa, sikoja ja hevosia. Näistä tehdään pihvejä, nahkoja, juustoja ja viinejä – päätuotteet ovat viini ja juusto.
Merkittävimmät teollisuustuotteet ovat tekstiilit, rakennuskivi ja -sementti, elektroniikka ja keramiikka. Muita teollisuustuotteita ovat vaatteet ja viini. San Marinon vientituotteita ovat rakennuskivi, lime, puu, kastanja, vehnä, leivonnaiset, eläinten nahat ja keramiikka.
Asukkaita on vuoden 2003 tilastojen mukaan noin 28 000. San Marinon ja Italian väestöissä ei ole juurikaan eroa, ja monet San Marinon asukkaat ovat italialaisia.
Puhuttu kieli on italia (sanmarinon murre) ja pääuskonto katolisuus.
Kuten Italiassakin, jalkapallo on suosittu urheilulaji. Maassa on 15 joukkuetta, jotka pelaavat Federazione Sammarinese Giuoco Calcio -liigassa.
Kansallinen joukkue pelasi ensimmäisen epävirallisen kansainvälisen ottelunsa vuonna 1986 Kanadaa vastaan. 70 häviön sekä Latviaa ja Liechtensteinia vastaan saavuttamiensa tasapelien jälkeen joukkue kykeni ensimmäiseen voittoonsa, 1–0, 29. huhtikuuta 2004 Liechtensteinia vastaan pelaamassaan ystävyysottelussa.
Formula 1 San Marino Grand Prix järjestetään itse asiassa Enzo e Dino Ferrari -radalla Imolassa, Italiassa, noin 100 km San Marinosta luoteeseenVia Æmilia -tietä pitkin.
سان مارينو | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | Сан Марино | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | Άγιος Μαρίνος | San Marino | San Marino | San-Marino | San Marino | Saint-Marin | San Marino | San Mairíne | San Mariño - San Marino | 산마리노 | San Marino | San Marino | San Marínó | San Marino | סן מרינו | Sanmarīno | San Marinas | San Marino | San Marino | Сан Марино | San Marino | サンマリノ | San Marino | San Marino | Categoria:Sant Marino | San Marino | San Marino | San Marino | San Marino | Сан-Марино | सान मरीनो | San Marino | San Marino | San Maríno (štát) | San Marino | Сан Марино | San Marino | San Marino | ประเทศซานมารีโน | San Marino | Сан-Марино | 圣马力诺
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"San Marino".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world