Saksan demokraattinen tasavalta

Deutsche Demokratische Republik

Flag of East Germany.svg	Coat of arms of East Germany.svg
lippu	vaakuna

LocationEastGermany.png Valtiomuoto tasavalta Viralliset kielet saksa Viimeinen valtionpäämies Sabine Bergmann-Pohl (CDU) Viimeinen hallinnon johtaja Lothar de Maizière (CDU) Pääkaupunki "Berliini, DDR:n pääkaupunki" (Itä-Berliini) Pinta-ala 108 179 km² Väkiluku (1990) 16 350 000 Valuutta Itä-Saksan markka (DDM) Aikavyöhyke UTC+1 Perustettu 7. lokakuuta 1949 Lakkautettu 3. lokakuuta 1990 Kansallislaulu Auferstanden aus Ruinen Internet-verkkotunnus .dd (ei koskaan käytetty) Kansainvälinen
suuntanumero +37

Saksan demokraattinen tasavalta, (saks. Deutsche Demokratische Republik, DDR) eli Itä-Saksa oli marxilais-leniniläinen kansandemokratia, joka oli olemassa 1949—1990. Itä-Saksan perustivat saksalaiset kommunistit, joista moni oli ollut 1930-luvulta asti maanpaossa Neuvostoliitossa. Alueellisesti DDR käsitti vain Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen, koska tämä erillinen kommunistien hallitsema saksalainen valtio perustettiin Neuvostoliiton myötävaikutuksella kommunistien epäonnistuttua aikaisemmissa (1945-1949) pyrkimyksissään tulla valtaan koko Saksassa. DDR sai muodollisen suvereniteetin 1954, mutta Potsdamissa solmitun sopimuksen nojalla neuvostojoukot jäivät maahan. DDR liittyi myös Varsovan Sopimusjärjestöön (Varsovan liitto).

Historia

Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet sopivat 1945 Potsdamissa, että valloitettu Saksa jaettaisiin miehitysalueisiin neljän liittoutuneiden jäsenen - Ranskan, Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Neuvostoliiton kesken.

Jaltan konferenssissa myös Puolan rajoja siirrettiin länteen, samalla kuin Neuvostoliiton rajoja Puolan toisella puolella siirrettiin. Tämä maanvaihdos tehtiin Saksan itäisten osien kustannuksella, ja rajalinjaksi tuli Oder-Neiße-linja. Toisin sanoen DDR sijaitsi entisen keski-Saksan ja Preussin alueella.

1949 läntisten valtojen miehittämät alueet yhdistyvät Saksan liittotasavallaksi eli Länsi-Saksaksi, itäisestä miehitysalueesta muodostettiin vastineeksi Saksan Demokraattinen Tasavalta, DDR. Se peri hallintomuodokseen Marxilais-leniniläisen ideologian ja liittyi Varsovan liittoon, kun vastaavasti sen läntinen naapuri liittyi länsiliittouma NATOon. Ensimmäinen DDR:n johtaja oli Walter Ulbricht. Perustuslaissa maa määriteltiin "työläisten ja talonpoikien tasavallaksi".

17. kesäkuuta 1953, kun viisivuotissuunnitelman määräyksellä oli vaadittu kaikkien tuotantomäärien lisäämistä 10 %, saksalaiset työläiset osoittivat mieltään Itä-Berliinissä, vaatien vapaita vaaleja. Myöhemmin samana päivänä neuvostojoukot kukistivat mielenosoituksen verilöylyssä, joka vaati useita satoja ihmishenkiä.

Saksan jaon tapaan myös pääkaupunki Berliini oli jaettu kahtia liittoutuneiden kesken, vaikka se jäi itse asiassa Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen sisään. Myöhemmin Länsi-Berliinin asemasta käydyssä kiistassa Neuvostoliitto eristi kaupungin ja katkaisi länsimaiden huoltoyhteydet kaupunkiin. Vastaukseksi Länsi-Berliiniä tuettiin ilmasillalla.

Länsi-Saksan kasvava hyvinvointi ja lisääntyvä poliittinen sorto idässä sai monet itäsaksalaiset pakenemaan länteen. Jatkuva pakolaisvirta sai DDR:n poliittisen johdon sulkemaan rajat piikkilanka-aidoilla, miinakentillä, vartiotorneilla ja vahvistamalla rajavartiointia. Kenties kuuluisin näistä toimenpiteistä oli 1961 rakennettu Berliinin muuri, jonka sortuminen 1989 on kenties voimakkain Saksojen yhdistymisen symboli. DDR:n viranomaiset myös kiristivät omien kansalaistensa vakoilua Turvallisuusministeriön, (Ministerium für Staatssicherheit) STASI-organisaation ilmiantajien kautta.

Kamppailua lännen kanssa käytiin myös urheilun tasolla. Itäsaksalaiset atleetit olivat hyviä monissa olympialajeissa armottomien harjoitusmetodien, systemaattisen lahjakkuuksien seulonnan, sekä laajamittaisen dopingin ansiosta. Kuriositeettina Itä- ja Länsi-Saksa kohtasivat jalkapallokentillä vain kerran, MM-kisoissa 1974. Vaikka Länsi-Saksa oli kisojen isäntä - ja lopulta myös maailmanmestari - Itä-Saksa voitti ottelun 1-0 sijoittuen lopulta kuudenneksi.

Itä-Saksa oli valtiona dogmaattinen ja taloudellisesti heikko. Suunnitelmatalouteen kohdistetusta kritiikistä huolimatta myöhemmin DDR:ää pidettiin yleisesti taloudeltaan vahvimpana itäblokin maana, koska saksalaisten koulutustaso, työvoiman yleinen osaamistaso ja teknologia olivat parempia kuin muualla Itä-Euroopassa.

1971 Erich Honecker otti vallan Walter Ulbrichtiltä vallankaappausmaisella operaatiolla.

Ennen 1970-lukua, Länsi-Saksan virallinen linja seurasi ns. Hallsteinin doktriinia, jonka mukaan DDR:ää ei tunnustettu. 1970-luvun varhaisina vuosina Willy Brandtin uusi idänpolitiikka (Ostpolitik) johti lopulta siihen, että molemmat maat tunnustivat toisensa.

Elokuussa 1989 Unkari poisti rajoitukset maahan tulolta ja maasta poistumiselta, minkä ansiosta monet itäsaksalaiset pääsivät pakenemaan länteen ylittämällä ns. vihreän rajan Unkariin ja sieltä eteenpäin Saksan liittotasavaltaan. Monet muut taas osoittivat rauhanomaisesti mieltään valtaa pitänyttä Sosialistista Yhtenäisyyspuoluetta vastaan. Nämä mielenosoitukset johtivat lopulta Honeckerin eroon ja hänet korvasi lyhyen aikaa hallinnut, DDR:n viimeiseksi varsinaiseksi johtajaksi jäänyt Egon Krenz.

9. marraskuuta 1989 Berliinin muuri murtui Egon Krenzin ilmoitettua televisiossa, että rajan voi vapaasti ylittää, ja sen mukana koko DDR:n sosialistinen järjestelmä. Huolimatta yrityksistä luoda ei-sosialistinen Itä-Saksa, Saksojen yhdistymisen asia ajoi niiden yli. Neuvotteluja käytiin Saksojen ja vanhojen toisen maailmansodan voittajavaltioiden kesken ja yhdistymisen pelisäännöt sovittiin. 3. lokakuuta 1990 Itä-Saksan väestö ja alue liitettiin Saksan liittotasavallan osaksi, liittyen samalla osaksi Euroopan unionia.

Tähän päivään saakka itäisten ja läntisten osien välillä vallitsee monenlaisia eroja - elämäntyyli, poliittiset aatteet ja varallisuus ovat vieläkin erilaisia Saksan eri osissa ja yleisesti puhutaan vieläkin osseista ja wesseistä. Tosin on myönnettävä, että merkittävät erot vallitsevat myös pohjois- ja eteläsaksalaisten välillä. Uusissa osavaltioissa taloudellinen eriarvoisuus on vanhaa Länsi-Saksaa suurempaa ja itäisessä osassa silmiinpistävää. Työttömyys, köyhyys ja muut sosiaaliset ongelmat ovat luoneet pohjaa ääriliikkeiden läntisiä alueita vahvemmalle jalansijalle. Lisäksi Saksojen yhdentyminen on huomattavasti heikentänyt Saksan talouskasvua, koska länsisaksalaiset ovat joutuneet kantamaan suuren osan entisen DDR:n jälleenrakennustaakasta. Uudelleenperustettu Treuhand-organisaatio on yksityistänyt suurimman osan entisen DDR:n teollisuudesta ja tuotantolaitoksista, jonka jälkeen monet niistä on lakkautettu.

Politiikka

1946 itäisessä Saksassa yhdistyivät Saksan Kommunistinen puolue (KPD) ja Sosialidemokraattinen puolue, jotka muodostivat Sozialistische Einheitspartei Deutschlands eli Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen, SED, joka yhdessä muiden puolueiden kanssa muodosti Demokraattisen Saksan Kansanrintaman. Itä-Berliinissä SPD säilyi itsenäisenä puolueena. Saksojen yhdistyttyä SED nimettiin uudelleen Demokraattisen sosialismin puolueeksi.

Muut puolueet, kuten kristillisdemokraattinen CDU, toimivat useimmissa edustajavaaleissa (Volkskammer) kansanrintaman alla, jota hallitsi SED. Puolueiden lisäksi parlamentissa oli myös edustajia joukko-organisaatioista kuten Vapaa Saksan Nuoriso (Freie Deutsche Jugend) tai Vapaa Saksan Ammattiyhdistysliitto. Naisten integraatiota poliittiseen järjestelmään edistettiin perustamalla naisjärjestö, jolla oli paikkoja parlamentissa.

Ei-parlamentaariset joukko-organisaatiot olivat kuitenkin keskeisessä asemassa DDR:n yhteiskunnassa. Näitä olivat esimerkiksi Urheilu- ja voimisteluliitto ja Ihmisten Solidaarisuus (vanhusten organisaatio). Yksi erittäin suosittu organisaatio oli Saksa-Neuvostoliitto Ystävyysseura.

Kansallinen turvallisuus

Volkspolizei

DDR:n poliisi oli Volkspolizei. Neuvostoliiton sotilashallinto perusti omalla miehitysalueellaan poliisivoimat jo 1945 entisistä Wehrmachtin upseereista, jotka olivat kääntyneet tukemaan kommunismia. Keväällä 1949 poliisista puhdistettiin kaikki epätoivottu henkilöstä, entiset sotilaat, sotavangit ja lännestä tulleet. 1950-luvulla mennessä Itä-Saksassa oli jo tehokkaat turvajoukot vaikkei Saksoilla ollutkaan armeijoita.

Poliisilla oli sotilaskoulutus ja sotilasarvot ja he toimivat lisäksi rajavartioina Saksojen välisellä rajalla. Poliisi oli suoraan sisäministeriön alainen ja toimi yhteistyössä tiedustelupalvelu Stasin kanssa. Poliisilla oli omat ilmiantajansa joiden tietoja tarkistettiin Stasin kanssa. Poliisin jäsenet pääsivät erikoiskauppoihin, jotka olivat tavalliselta kansalta suljetut ja saivat useimpia muita kansalaisia paremman asunnon.

Ensimmäinen Volkspolizein voimannäyte oli kesäkuun 1953 mellakoiden kukistaminen Itä-Berliinissä. Neuvostoarmeijan panssareiden tukemana 50 ihmistä surmattiin työläisten mielenosoitusta tukahduttaessa. Berliinin muurin rakentamisen jälkeen poliisi valvoi rajaa Berliinissä ja pyrki estämään loikkaukset länteen. Ensimmäinen loikkausta yrittänyt ammuttiin Berliinin muurille 24. elokuuta 1961. Poliisin valtuuksia laajennettiin 1968, jolloin poliisin tehtäväksi annettiin myös "sosialististen saavutusten, vapaan elämän ja luovan työn suojelu". Tämä jälkeen poliisi saattoi perustella kaikkia tekemisiään lain avulla.

Stasin ja Volkspolizein pelon väistyessä 1989 ennen melkein rikoksettoman DDR:n rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, eikä valmistautumaton Volkspolizei kyennyt vastaamaan. Leipzigissä vakavien rikosten määrä nousi 1989–1990 540 %.

Saksan yhdistymisen jälkeen suuri osa Volkspolizein jäsenistä koulutettiin uudelleen Saksan poliisivoimiin.

Kansanarmeija

DDR:n kansanarmeija (Nationale Volksarmee, NVA) perustettiin 1. maaliskuuta 1956. Sen edeltäjä oli jo 1952 perustettu Kasernierte Volkspolizei (KVP).

NVA oli ammattilaisarmeija vuoteen 1962, jolloin asevelvollisuus otettiin jälleen käytäntöön. Asepalvelus kesti 18 kk ja siihen olivat velvoitettuja 18–26 vuotiaat miehet. Aseettomaan palvelukseen luotiin 1964 mahdollisuus rakennussotilaana (Bausoldat). Nämä joukot erotettiin normaaleista yksiköistä, jotta idealismi ei leviäisi. Aseistakieltäytyjiä vainottiin ja heiltä evättiin usein opiskelupaikka palveluksen jälkeen. Totaalikieltäytyjät olivat valtion vihollisia ja heidät tuomittiin vankeuteen, jonka jälkeen seurasi usein karkotus.

NVA oli Varsovan liiton toiseksi suurin armeija. Se oli aseistettu pääasiassa neuvostokalustolla, ja muodosti Neuvostoliiton etulinjan joukkojen kanssa ensimmäisen aallon mahdollisessa hyökkäyksessä NATOa vastaan.

NVA liitettiin Bundeswehriin 1990. Suurin osa entisistä Itä-Saksan upseereista vapautettiin kuitenkin palveluksesta ja muut alennettiin. Neuvostokalusto poistettiin pääosin käytöstä ja myytiin ulkomaille, esimerkiksi Suomeen.

Stasi

Stasi, Ministerium für Staatssicherheit oli DDR:n turvallisuus- ja tiedusteluorganisaatio, sitä pidettiin yhtenä maailman tehokkaimmista tiedustelupalveluista. Stasi perustettiin 1950 ja se järjestettiin Neuvostoliiton KGB:n mukaan. Sen tehtävä oli kansalaisten epäsopivan poliittisen käyttäytymisen kontrollointi.

Stasin vaikutus ulottui DDR:n elämän joka kolkkaan. 1989 DDR:n romahtaessa sillä oli 91 000 kokopäiväistä työntekijää ja 300 000 ilmiantajaa. Tämä tarkoitti, että joka viideskymmenes itäsaksalainen oli tekemisissä Stasin kanssa. Vuoden 1989 vallankumouksen yhteydessä kansalaiset tunkeutuivat Stasin toimistoihin, mutta viranomaiset ehtivät tuhota suuria määriä arkistoista. Nykyisin arkistot on avattu ja valvotut ovat saaneet huomata ystäviensä, perheenjäsentensä ja kollegoidensa jättäneen säännöllisesti raportteja Stasille. Stasi tuki myös salaa lännessä toimivia terroristeja, kuten Punaista armeijakuntaa. Nämä terroristiryhmittymät eivät tosin olleet todellisuudessa mitään Stasin luomia kulisseja - pääasiassa ideologisen kuilun takia tuki ei ollut läheskään suoraa ja esimerkiksi Stasin Punaiselle Armeijakunnalle antama tuki sijoittuu lähinnä 1980-luvulle, jolloin varsinaiset opiskelijaradikalismille pohjanneet ensimmäisen sukupolven terroristit eivät olleet enää mukana kuvioissa.

Kulttuuri

Musiikki

Mainstream-musiikki oli suurimmaksi osaksi epäsuosittua itäsaksalaisen nuorison keskuudessa vallitsevan opportunistisen poliittisen korrektiuden takia. Yhtyeiden oletettiin laulavan saksaksi. Sanoitukset tarkastettiin vahingollisen materiaalin varalta ja epäsuotavat lyriikat saattoivat johtaa bändin kieltämiseen. Vuonna 1980 ensimmäisenä merkittävä läntisenä rockyhtyeenä Itä-Berliinissä soitti länsisaksalainen Tangerine Dream - yhtyeen instrumentaalimusiikkia ei pidetty "vaarallisena".

Länsivaikutteet olivat helposti tavoitettavissa, koska länsisaksalaisten, luokkavihollisten (Klassenfeinde) radio- ja TV-lähetykset olivat kuultavissa itäisessä Saksassa. Tämä johti siihen, että underground-yhtyeet muistuttivat tyyliltään läntisiä yhtyeitä.

Oli myös yhtyeitä, jotka ottivat poliittiset vaikutteet suoraan DDR:stä ja kehittivät niitä jopa pidemmälle. Esimerkiksi jugoslavialainen industrial-yhtye Laibach (saksankielinen nimi Ljubljanalle) oli kiistellyn poliittis-taiteellisen ryhmän NSK:n (Neue Slowenische Kunst) jäsen. Yhtyeen jäsenien väitetään halunneen kehittää 100 % totalitaristisen ja kollektivistisen valtion Sloveniaan (toisaalta on vaikea sanoa leikkiikö Laibach autoritaarisilla teemoilla ja kansallissosialistisella tematiikalla vain luodakseen sokkiefektin ja kyseenalaistusta).

Nostalgia

Itäsaksalainen kulutuskulttuuri — joka toisaalta oli läntistä huomattavasti kehittymättömämpää — on viime aikoina yhdistyneessä Saksassa noussut tietynlaiseen kulttiasemaan. Nostalgia on saanut entiset itäsaksalaiset muistelemaan lämmöllä ja huumorilla, mutta totta kai tietyllä sarkasmilla lapsuuttaan ja nuoruuttaan täysin erilaisessa valtiossa. Ostalgiaksi kutsuttu ilmiö saa ihmiset keräämään erilaisia DDR-muistoesineitä - ruokapaketeista Trabanteihin. Nämä esineet muistuttavat entisiä DDR:n kansalaisia ympäristöstä, jossa he varttuivat. Osittain ilmiöön liittyviä tunteita voi havainnoida Wolfgang Beckerin 2003 julkaistussa elokuvassa "Good bye, Lenin!" 2005 järjestetyn mielipidekyselyn mukaan joka 7:s entinen DDR.n asukas haluaisi DDR:n takaisin.

Katso myös

Saksan miehitysvyöhykkeet

Saksan demokraattinen tasavalta | Euroopan entiset valtiot

Gourt Home::Gourt :: Saksan demokraattinen tasavalta