Den tyske ordens skjold.jpg | Malbork zamek zblizenie.jpg Saksalainen ritarikunta on keskiaikainen katolinen ritarikunta, joka perustettiin puolustamaan ristiretkeläisiä 1190. Siirrettyään toimintansa Itämeren alueelle ritarikunta taisteli menestyksekkäästi pakanallisia preussilaisia vastaan. Saksalainen ritarikunta toimi yhdessä kalpaveljesten kanssa vuodesta 1237 alkaen, mutta kärsi tappioita Puolaa vastaan 1400-luvulla. Reformaation myötä saksalainen ritarikunta menetti pitkälti merkityksensä, mutta se toimii edelleen. Vuodesta 2000 alkaen Bruno Platter on toiminut sääntökunnan suurmestarina.
Reformaation jälkeen ritarikuntavaltio lakkasi vähitellen olemasta. Suurmestari otti Preussin herttuan arvonimen ja siirtyi Puolan kuninkaan vasalliksi. Ritarikunnan rippeiden toiminta keskittyi pitkälti Saksaan, jossa niillä oli hajallaan sijaitsevia maaomistuksia. 1800-luvulla nämäkin joutuivat sekularisaation kohteeksi. 1809 Napoleon I kielsi ritarikunnan toiminnan, minkä jälkeen se saattoi jatkaa toimintaansa vain Itävallassa. 1834 ritarikunnan toiminta sallittiin jälleen, kuitenkin omistukset jäivät paljolti uusiin, maallisiin käsiin.
1929 ritarikunta muuttui puhtaasti hengelliseksi sääntökunnaksi. Sen päämaja sijaitsee Wienissä. Tätänykyä sääntökunnalla on viidessä provinssissa (Italiassa, Itävallassa, Saksassa, Tsekissä ja Sloveniassa yhteensä noin 1000 jäsentä, joista pappeja on noin 100, sisaria 200 ja 700 ns. familiaaria. Sääntökunnan papit keskittyvät ennen muuta sielunhoitoon, sisaret toimivat sairaaloissa ja vanhustenhoidon parissa.
Hengelliset ritarikunnat | Keskiaika
Тевтонски орден | Řád německých rytířů | Tyske Orden | Deutscher Orden | Saksa ordu | Teutonic Knights | Orden Teutónica | Ordeno de germanaj kavaliroj | Ordre teutonique | Cavalieri Teutonici | המסדר הטבטוני | Vokiečių ordinas | Német Lovagrend | Duitse Orde | ドイツ騎士団 | Den tyske Orden | Den tyske riddarordenen | Zakon krzyżacki | Cavaleiros Teutónicos | Тевтонский орден | Rád nemeckých rytierov | Тевтонски ред | Tyska orden | 条顿骑士团
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Saksalainen ritarikunta".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world