Punainen Risti on maailman suurin ei-valtiollinen humanitaarinen liike. Sen muodostavat:
Punaisen Ristin liikkeen toimintaan osallistuu noin 100 miljoonaa jäsentä ja vapaaehtoista. Vuosittain Punaisen Ristin liike antaa apua noin 230 miljoonalle ihmiselle eri puolilla maailmaa. Liikkeen tehtävänä on antaa apua kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille, välittämällä apua ihmiseltä ihmiselle. Punaisen Ristin seitsemän perusperiaatetta, jotka näkyvät sen kaikessa toiminnassa, ovat inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys.
Alun perin Punainen Risti toimi vain sodan uhrien auttamiseksi. Vähitellen 1900-luvun kuluessa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike alkoi antaa apua myös katastrofi- ja onnettomuustilanteissa. Useissa maissa Punainen Risti mm. hoitaa veripalvelutoimintaa, antaa ensiapukoulutusta, tekee kehitysyhteistyötä, harjoittaa valistustoimintaa ja ylläpitää auttamisvalmiutta.
Punaisen Ristin toiminta perustuu Geneven sopimuksiin, joissa määritellään esimerkiksi se, että kussakin valtiossa voi olla vain yksi joko Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun kansallinen yhdistys.
Kansainvälisen Punaisen Ristin Komitean (ICRC) kotipaikka on Genevessä. Siihen kuuluu 25 jäsentä, jotka ovat Sveitsin kansalaisia. Komitea nimittää uusia jäseniä, jos edelliset erovat tai kuolevat. Komitea on perustettu 1863 sveitsiläisen liikemies ja humanistin Henri Dunantin johdolla. Se on saanut Nobelin rauhanpalkinnon 1917, 1944 ja IFRC:n kanssa 1963. ICRC on yksi harvoista kansainvälisesti tunnustetuista ei-valtiollisista organisaatioista. Sen asema perustuu Geneven sopimuksiin, jotka ovat yksi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden perusasiakirjoista ja joista käytetään usein myös nimitystä "sodan lait".
Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) perustettiin toukokuussa 1919 koordinoimaan eri maihin perustettuja Punaisen Ristin kansallisia yhdistyksiä. Siihen kuuluvat kaikki eri maiden Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset.
Eri maiden kansalliset yhdistykset järjestävät katastrofiapua, kehittävät paikallista auttamisvalmiutta, ylläpitävät veripalvelutoimintaa useissa maissa, huolehtivat pakolaisista, antavat ensiapukoulutusta sekä pyrkivät edistämään yleistä tietoisuutta kansainvälisistä humanitaarisista periaatteista.
Suomalainen Punaisen Ristin kansallinen yhdistys perustettiin 7. toukokuuta 1877 haavoitettujen ja sairasten sotilaiden hoitoa varten.
Punaisen Ristin kansalliset yhdistykset käyttävät tunnuksenaan punaista "Geneven ristiä" valkoisella pohjalla. Ensimmäisen Geneven sopimuksen (1864) mukaan sairaanhoitoon tarkoitettuja ajoneuvoja ja rakennuksia vastaan hyökkääminen on kiellettyä. Sairaalat ja ambulanssit tulee merkitä punaisella ristillä valkoisella pohjalla.
Gerakan Internasional Palang Merah dan Bulan Sabit Merah | Creu Roja | Červený kříž | Internationale Rotkreuz- und Rothalbmond-Bewegung | International Red Cross and Red Crescent Movement | Cruz Roja | Ruĝa Kruco | Gurutze Gorria | صلیب سرخ | Mouvement international de la Croix-Rouge et du Croissant-Rouge | Cruz Vermella | Croce Rossa e Mezzaluna Rossa Internazionale | הצלב האדום | Tarptautinis Raudonojo Kryžiaus ir Raudonojo Pusmėnulio Judėjimas | Rode Kruis | 国際赤十字 | Røde Kors | Czerwony Krzyż | Comitê Internacional da Cruz Vermelha | Международный Комитет Красного Креста | Červený kríž | Rdeči križ | Röda korset | กาชาด | Phong trào Chữ thập đỏ - Trăng lưỡi liềm đỏ quốc tế | 國際紅十字與紅新月聯合會
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Punainen Risti".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world