article

Assorted bronze castings.JPG Pronssi on lejeerinki, jonka pääkomponenttina on kupari.

Kuparipohjaisilla metalliseoksilla on matalampi sulamispiste kuin raudalla, ja kuparin työstö ja metallurgia ovat helpompia hallita kuin rautametalleilla. Kuparin tiheys on noin 10 % suurempi kuin raudan. Korroosio ei vahingoita pronssia samalla tavoin kuin rautaa, varsinkaan meriolosuhteissa. Pronssi myös kestää väsymistä jonkin verran rautaa paremmin.

Historia


Marcus Aurelius frag bronze.jpg pronssisen muotokuvan osa n. 170 jaa.]] Pronssikaudella seos sisälsi kuparin ohella muita saatavissa olevia metalleja, yleensä tinaa ja sinkkiä, joskus myös lyijyä. Pronssia valmistettiin sulattamalla kuparia sinkkimalmin kanssa. Metallissa oli usein epäpuhtautena arsenikkia, joka paransi sen mekaanisia ominaisuuksia.

Pronssi oli myös lujempaa kuin muinaisella tekniikalla valmistetut rautalaadut. Euroopassa siirryttiin kuitenkin rautakauteen merenkulun ja kaupan vaikeuduttua Välimerellä 1200–1100 eaa. Roomassa upseerit saivat käyttöönsä parempilaatuiset pronssimiekat, kun taas sotilaiden oli tyydyttävä rautamiekkoihin. Hyvälaatuisen teräksen valmistukseen meni vielä tuhansia vuosia.

Pronssin kitkakerroin on metallia vasten pienempi kuin raudalla, mikä oli tärkeää tykkejä valmistettaessa. Rautatykissä rautainen tykinkuula tarttui helpommin putkeen ja räjäytti koko tykin.

Kirkonkelloihin käytettävä pronssi sisältää 20 % tinaa. Suurin pronssista valettu kirkonkello, Tsar-Kolokol; 200 tonnia; 6,14 m korkea valettiin 1733–1735. Se on edelleen Moskovan Kremlissä, tosin hajonneena.

Pronssin käyttö nykyään


Nykyisin valmistetaan hyvin monenlaisia erikoispronssilaatuja seostamalla mukaan pieniä määriä mm. piitä, mangaania, alumiinia tai telluuria. Seoskomponentit ja seossuhde vaikuttavat pronssin lujuuteen, korroosionkestävyyteen ja ulkonäköön. Esimerkiksi piipronssia käytetään hitsattaviin metalliliitoksiin, heloihin, pultteihin, nupeihin, sinkilöihin, pieniin renkaisiin, sekä yhä enenevässä määrin taidevaluun. Piipronssi on hyvin korroosionkestävää.

Pronssia käytetään myös symbaalien, eli peltien tai lautasten valmistamiseen, jotka ovat osana rumpuja. Ne tehdään joko b8-pronssista (seoksesta 8 prosenttia on tinaa) tai b20-pronssista (20 % tinaa). Seokseen voidaan lisätä myös muita metalleja, kuten alumiinia, tai hopeaa.

Metalliseokset

عصر البرونز | Бронз | Bronze | Bronz | Bronze | Bronze | Pronks | Bronze | Bronce | Bronzo | Bronze | 청동 | Bronzo | ארד | Bronza | Brons | 青銅 | Bronse | Bronse | مىس بۇيۇملار | Brązy | Bronze | Бронза | Bronze | Bron | Brons | Tunç | Бронза | 青铜

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Pronssi".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld