Poliisikuulustelu on toimenpide, jossa poliisi kuulustelee joko luonnollista henkilöä tai edustajansa välityksellä kuultavaa oikeushenkilöä. Kuulustelu on osa poliisitutkintaa tai esitutkintaa. Poliisitutkinta suoritetaan jonkin tapahtumakulun selvittämiseksi - esimerkiksi hirvikolareissa ja tietyissä onnettomuustilanteissa. Esitutkinta puolestaan suoritetaan rikoksen johdosta rikosoikeudellisen vastuun sekä korvauskysymysten selvittämiseksi.
Henkilöä voidaan kuulustella asianomistajana, rikoksesta epäiltynä tai todistajana. Lisäksi tietyissä tilanteissa henkilöä voidaan kuulla "asian selvittämiseksi". Kuulusteltavalla on aina oikeus avustajaan. Avustajan lisäksi läsnä voi olla mm. kuulustelutodistaja. Ennen kuulustelua poliisimies kertoo kuulusteltavalle tämän oikeuksista ja velvollisuuksista. Todistajan velvollisuudet ovat ankarimmat, rikoksesta epäillyn vähäisimmät. Lain mukaan rikoksesta epäillyn ei tarvitse kertoa poliisille kuin henkilötietonsa. Ammattirikolliset vaikenevatkin usein kuulustelussa tämän tietäen.
Kuulustelun suorittamisesta säädetään esitutkintalaissa. Toimenpiteenä kuulustelu on säännelty melko tarkoin. Varsin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältyy mm. lapsen tai vajaavaltaisen kuulustelemista koskeviin pykäliin. Valtaosa kuulusteluista suoritetaan Suomessa edelleen kirjallisessa muodossa, vaikka videokuvauskin on yleistynyt viime vuosina.
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Poliisikuulustelu".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world