Skeletal muscle diagram.jpg Poikkijuovainen lihaskudos eli luustolihakset eli luurankolihakset käsittävät suurimman osan elimistön lihaksista. Ihminen liikkuu niiden avulla ja pystyy hallitsemaan kehon sekä kehon eri osien liikkeitä. Poikkijuovaiset lihassolut ovat jättisoluja, joissa on useita tumia yhdessä solussa. Luustolihakset kuuluvat somaattisen hermoston eli tahdonalaisen hermoston hermottamiin elimistön osiin.
Luustolihakset muodostuvat poikkijuovaisista lihassoluista, joissa on useita tumia solussa. Solujen poikkijuovaisuus johtuu sarkomeereista, jotka ovat järjestäytyneet lihassolussa peräkkäin. Lihassolut kiinnittyvät toisiinsa päistään kytkylevyjen avulla, jolloin ne muodostavat lihassoluverkoston.
Jokaiseen lihassoluun tulee aksoninpääte, joka muodostaa lihaksen kanssa hermo-lihasliitoksen. Lihassolut saavat supistumiskäskynsä hermoimpulssin muodossa juuri tämän liitoksen kautta, jonka välittäjäaineena toimii asetyylikoliini. Luustolihakset toimivat tahdonalaisesti eli niitä hermottavat somaattinen hermosto.
Lihassolut muodostuvat myofibrilleista, joiden perusosanen on sarkomeeri. Myofibrillit puolestaan muodostuvat myosiinifilamenteista ja aktiinifilamenteista. Lihaksen supistuessa myosiinifilamenttien ulokkeet kiinnittyvät aktiinifilamenttien aktiivisiin osiin ja filamentit liukuvat toistensa lomiin, jolloin sarkomeeri supistuu.
Poikkijuovaisissa lihassoluissa on hemoglobiinin kaltaista myoglobiinia, joka varmistaa lihaskudoksen tarvittavan hapensaannin. Energiansa lihassolut saavat joko pilkkomalla varastoimaansa glykogeenia tai verestä tulleita ravintoaineita kuten rasvahappoja tai glukoosia.
Otot lurik | Otot rangka | Skelettmuskel | Skeletal muscle | Músculo esquelético | Skeletspier | 骨格筋 | Mięsień poprzecznie prążkowany | Priečne pruhovaná svalovina | Skelettmuskel | Cơ xương | Çizgili kas
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Poikkijuovainen lihaskudos".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world