article

Plioseenikausi 5,3 - 1,8 miljoonaa vuotta sitten edelsi nykyistäpleistoseenikauden (kvartäärikauden) jäätiköitymisjaksoa. Tänä kautena ilmasto viileni ja kuivui huomattavasti. Jäätiköitä ilmestyi tihentyvästi korkeiden vuorten huipuille. Ihmisen edeltäjät eteläapinat kehittyivät Afrikassa. Amerikassa eli Megatherium-niminen jättiläislaiskiainen ja Euroopassa kolmivarpainen Hipparion-hevonen. Panaman kannas sulkeutui 3,1 Mvs. Plioseenilla oli keskilämpötila Euroopassa 4-5 astetta nykyistä korkeampi, ehkä huipussaan jopa 10 astetta. Havumetsävyöhykkeen eteläraja kulki Keski-Lapissa tai Pohjois-lapissa.

Ilmasto


Plioseenikaudella ilmasto pyrki viilenemään ja kuivumaan, ja pitkäaikaiset vaihtelut ilmestyivät selvästi näkyviin. Kauden alussa oli jonkunverran tai hiukan nykyistä lämpimämpää ja kuivempaa. Ilmasto kostui kauden keskivaiheilla ja kuivui taas ilmaston viiletessä kohti seuraavan kauden jääkausia. Lämpötilassa esiintyi jo huomattavia jaksollisia vaihteluja. Välimeri kuivui tällä kaudella muutamaksi miljoonaksi vuodeksi. Plioseenilla oli Pohjanmeressä Välimerelle tyypillisiä subtrooppisia koralleja ja nilviäisiä. 20 °C raja ulottui merivedessä noin leveysasteelle 29 ja 15 °C asteen raja leveysasteelle 40. Varhaisplioseenilla oli pohjanmeren rannikolla suosyrpessejä, (Taxodium) ja tulppaanipuita (Liriodendron) ja ambrapuita (Liquidambar).

Jäätä ilmestyi plioseenilla Yhdysvaltain Kalifornian Sierra Nevadan, Islannin , Etelä-Amerikan Andien ja Venäjän vuoriile.

6/5-2,7 miljoonaa vuotta sitten oli lämmintä, vaikka Grönlanti oli jo jäässä. Plioseenin alussa oli 5 °C nykyistä lämpimämpää pohjoisilla leveyksillä. Väitetään Etelämantereella olleen vielä 4 Mvs vaivaispuumetsiä. Lämpimimmillään plioseeni oli 4-3 miljoonaa vuotta sitten, korkeilla leveyksillä oli silloin 10 astetta nykyistä lämpimämpää. Mutta 4 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Atlantilla ajelehti jonkin aikaa jäätä, mikä viittaa ainakin paikoittaisiin ja ajoittaisiin vuoristojäätiköihin Norjassa ja Skandinaviassa näihin aikoihin. Pohjois-Amerikan Kaskadivuorten sadekatvealueitten metsä vaihtui pensaskasvillisuuteen noin 4 miljoonaa vuotta sitten, ja aavikot laajenivat Great Basinissa ajanjaksolla 4-3 miljoonaa vuotta sitten. Keskiplioseenilla noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten merivesi oli 10 °C nykyistä lämpimämpää eteläisen Länsi-Afrikan Benguelan lähellä. Merenpinta oli 30 metriä nykyistä korkeammalla. Noin 100000 vuoden viileä kausi koettiin hieman alle 3,1 miljoonaa vuotta sitten. Ilmasto viileni 2,8-2,75 miljoonaa vuotta sitten rajusti mutta palautui hieman. Mutta Maa oli kytkeytynyt jääkausitilaan, jossa toistuvat, syvenevät kylmä- ja jääkaudet olivat mahdollisia. Noin 2,75 Mvs Norjanmerellä ajelehti jäätä, jota ei edeltävänä kautena siellä nähty.

Länsi-Antarktiksen jääpeite muodostui kuivattaen ja kylmentäen ilmastoa. Panaman kannaksen noustua merestä noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten Piacenzian-kaudella ehkä mannerliikuntojen, ehkä merenpinnan alenemisen takia käänsi merivirtoja niin että Maan ilmasto viileni ja kylmeni entisestään. Ensimmäinen kylmäkausi oli Piacenzian-kaudella.

Himalaja kohosi yhä Intian törmätessä edelleen Aasiaan. Yhdysvaltain Kalliovuoret kohosivat.

Eläimistö


Plioseenikauden nisäkäseläimistö oli suunnilleen nykyisen tyyppinen, tuolloin eli toki monia sukupuuttoon kuolleita lajeja kuten Pohjois-Amerikan mastodontteja. Oli pirkäturpausia, lyhytkärsäisiä norsueläimiä. Pohjoisilla leveyksillä lämpimän ilmaston eläimet ja kasvit esiintyivät muutama sata kilometriä nykyistä pohjoisempana. Kaudella ruohoa syövät eläimet kehittyivät ja lajiutuivat nopeasti.

Ihmisen kehitys otti Afrikassa ensi askeleet, siellä eli jo 5 miljoonaa vuotta sitten Australopithecus-eteläapinoita, joita pidetään ihmisen mahdollisina edeltäjinä tai edeltäjien lähisukulaisina, hominideina.

Plioseenin jako


Plioseenin eläimistökaudet nuorimmasta vanhempaan.

  1. Zanclian 5,33 - 3,60 Mvs
  2. Piacenzian 3,60 - 2,59 Mvs
  3. Gelasian 2,59 - 1,81 Mvs

Plioseenin jako Englannissa.

  • Baventian 1,55 - 1,60 Mvs
  • Antian 1,60 - 1,70 Mvs
  • Thurnian 1,70 - 1,75 Mvs
  • Ludhamian 1,75 - 1,80 Mvs
  • Piacenzian (Waltonian) 1,80 - 2,50 Mvs
  • Zanclian 2,50 - 5,30 Mvs

Kauden lopun jako:

  • Reuver (Reuverian)
    • Varhainen 4,0?/3,6- Mvs (miljoonaa vuotta sitten)
    • Keski -3,0/3,1 Mvs
    • Myöhäinen 3,1/3,0-2,4/2,3? kaukden alussa lämmintä 0,3 Mvs
  • Pretiglian (Reuveria seuraava kausi)

Plioseenin lopun romahdus kylmään jääkausitilaan


Maapallon siirtyminen jääkausitilaan tapahtui pääosin noin 2,75 miljoonaa vuotta sitten.

Ajoittaisia, jäävuoria pohjoislla merialueilla hieman lisänneitä pieniä jäätiköitymisiä tapahtui ennen 4,8 mvs (pitemmän aikaa), 4,3-4,2 ja 3,45-3,4 Mvs. Hyvin lämmintä oli vielä 2,91-3,08 Mvs. 2,90 miljoonaa vuotta sitten lämpötila tippui huomattavasti, jäi joksikin aikaa tälle tasolle ja alkoi värähdellen nousta. Samoihin aikoihin merijäätä ajalehti hieman normaalia enemmän. Mutta 2,79 miljoonaa vuotta sitten lämpötila putosi uudestaan.

Maa alkoi pudota kohti pleistoseenikaudellle tyypillistä tilaa 2,76-2,75 miljoonaa vuotta sitten. Maa oli kylmässä, pitkällä aikavälillä kylmä ja lämpimiä kausia vuorottelevassa tilassa viimeistään 2,73 miljoonaa vuotta sitten. Lämpötila putosi hiljalleen sykkien laajalla alueella kohti suurjäätiköitymisiä ja tundra levittäytyi laajalle ja vuorille syntyi ajoittain isoja jäätiköitä. Samaan aikaan meressä ajelehtivan jään määrä lisääntyi rajusti, mikä näkyy hiekkana merenpohjan kerrostumissa. Jäätikköhän hioo hiekkaa alustastaan ja purkautuu jäävuorina mereen. Pohjoisessa meressä romahti lämpimästä kertovan planktonin määrä. Noin 2,70 miljoonaa vuotta sitten Euroopan ilmasto oli lähellä nykyistä ja 2,65 miljoonaa vuotta sitten jäätiköt laajenivat laajammalle kuin koskaan aiemmin.

Kylmää tuli myös 2,42 miljoonaa vuotta sitten. Kylmää kesti noin 50000 vuotta. Mutta Pre-Tegelenin kylmäkausi levitti tundraa Hollantiin 2,54-2,44 miljoonaa vuotta sitten kolmeen otteeseen.

Väitetään, että 2,4-2,2 mvs olis ollut keskisessä Pohjois-Amerikassa suuria jäätiköitä. 1,6 miljoonaa vuotta sitten oli laajoja jääkenttiä kanadassa.

Katso myös


Aiheesta muualla


Geologiset ajanjaksot

Pliocè | Pliocæn | Pliozän | Pliotseen | Pliocene | Plioceno | Pliocène | 플리오세 | Pliocene | פליוקן | Pliozän | Plioceen | 鮮新世 | Pliocen | Plioceno | Плиоцен | Pliocen | Pliocen | 上新世

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Plioseeni".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld