Paroni Pierre de Coubertin (syntyjään Pierre de Frédy, s. 1. tammikuuta 1863, Pariisi - k. 2. syyskuuta 1937, Geneve) oli ranskalainen pedagogi ja historoitsija, mutta parhaiten hänet tunnetaan nykyaikaisten olympialaisten perustajana.
De Coubertin organisoi 23. kesäkuuta 1894 kansainvälisen konferenssin Sorbonnessa, Pariisissa. Hän ehdotti antiikin olympialaisten uudelleen järjestämistä. Tämä johti Kansainvälisen Olympiakomitean perustamiseen. De Coubertinista tuli sen pääsihteeri. Päätettiin myös, että ensimmäiset nykyaikaiset olympiakisat pidetään Ateenassa, Kreikassa ja että ne järjestetään joka neljäs vuosi. Näistä kisoista tuli menestys ja de Coubertinista tuli KOK:n presidentti kreikkalaisen Demetrius Vikelasin väistyttyä syrjään kotimaassaan järjestettyjen kisojen jälkeen.
Vaikka ensimmäiset kisat menestyivät, seuraavat kisat vuonna 1900 Pariisissa (de Coubertinin kotikaupungissa) ja vuonna 1904 St. Louisissa olivat molemmat maailmannäyttelyiden yhteydessä ja eivät muun ohjelman seassa herättäneet juurikaan kiinnostusta.
Pierre de Coubertin väistyi KOK:n johdosta Pariisin 1924 kisojen jälkeen, mutta oli kunniapresidenttinä kuolemaansa asti. De Coubertin on haudattu Lausanneen, mutta hänen sydämensä on haudattu erilleen monumenttiin vanhan Olympian raunioiden lähelle.
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajat
بيير دي كوبرتان | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Πιέρ ντε Κουμπερτέν | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | פייר דה קוברטן | კუბერტენი, პიერ დე | Pierre de Coubertin | ピエール・ド・クーベルタン | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Кубертен, Пьер де | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Pierre de Coubertin | Кубертен П'єр де | 皮埃尔·德·顾拜旦
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Pierre de Coubertin".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world