Orjuus

Orjuus on klassisessa muodossaan sosiaalinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. Ennen orjiksi otettiin varsinkin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita, jotka pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli yleistä aina 1800-luvulla saakka.

Toisen maailmansodan aikana Saksassa käytettiin paljon orjatyötä, mikä ei ollut edellä olevan määritelmän mukaista orjuutta. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, jonka ei sallita vapaaehtoisesti poistua työstään.

Orjuus on tuomittu mm. Kansainliiton sopimuksessa 1926 ja YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Orjuus antiikin aikana

Antiikin aikana Rooman, Kreikan ja muiden Välimeren valtioiden talous perustui paljolti orjuuteen. Näissä maissa orjia saattoi olla jopa yli puolet väestöstä ja orjat saattoivat toimia huomattavissa tehtävissä. Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi "Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan (Toinen Mooseksen kirja, 21:20-21)". Kristinuskon levitessä ja Rooman valtakunnan hajotessa laajamittaisen orjuuden tilalle tuli kuitenkin vähitellen feodaalinen maaorjuus.

Orjuus Arabiassa

Orjuus oli Lähi-idässä yleistä, ennen kuin profeetta Muhammad kielsi pitämästä muita islaminuskoisia orjina. Tämän jälkeen orjat oli tuotettava muilta alueilta. Päämarkkinat olivat Marokosta ja Sansibarista Ottomaanien valtakuntaan, Persiaan ja Intiaan. Osmanivaltakunnan valloittamista Balkanin maista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7—14-vuotiaista pojista. Orjista koulutettiin mm. osmanien sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne muodostivat aluksi ottomaanien vakituisen armeijan.

Suosituimpia olivat albaanit, bosnialaiset ja bulgarilaiset. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Janitsaarit olivat sulttaanin omaisuutta, mutta kuolleiden janitsaarien omaisuuden peri kuitenkin rykmentti. Päinvastoin kuin vapaiden muslimien, janitsaarien ei annettu kasvattaa partaa.

Lopullisesti orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Saksan ja Iso-Britannian painostuksesta Sansibarin sulttaani kielsi orjakaupan vuonna 1873. Ranska ja Espanja miehittivät viimein Sansibarin ja lopettivat kaupan. Orjakauppaa esiintyi kuitenkin vielä vuonna 1935.

Atlanttinen orjakauppa ja orjuus Amerikassa

Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät alkuun alistamaan paikalliset intiaaniasukkaat orjuuteen. Intiaanien massiivinen kuolleisuus mm. eurooppalaisten tuomiin kulkutauteihin sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta.

Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1500-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Myöhemmin orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista.

1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Suurin osa transatlanttisen orjakaupan laivoista oli hollanninjuutalaisten omistamia. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät laitettiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Arviolta 9,5 miljoonaa orjaa, niiden lisäksi jotka kuolivat matkalla, laivattiin Amerikoihin. Tämä luku ei sisällä Arabian, eikä Afrikan sisäistä kauppaa.

Yhdysvaltoihin tuotiin noin 600 000 orjaa, pääasiassa puuvillan viljelyn työvoimaksi.

Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa San Domingossa suuren orjakapinan 1791, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tämä tapahtumasarja joudutti orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Tiettävästi ensimmäiseksi orjuus lakkautettiin Ruotsissa jo keskiajalla jaarli Birgerin käskyllä. Tanska kielsi orjakauppaan osallistumisen 1792 ja USA 1794. Iso-Britanniassa orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin 1807. Wienin kongressin jälkeen Kuninkaallinen laivasto alkoi estää orjakaupankäyntiä ja muutkin Euroopan maat tukivat sen lopettamista. Laiton orjakauppa jatkui kuitenkin vielä 40 vuoden ajan. Orjuus lopetettiin brittien Länsi-Intiassa 1833-1838, mutta laiton kauppa oli erittäin tuottavaa USA:n etelävaltioihin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Brasiliaan. Yhdysvalloissa orjuus lopetettiin 1863, Kuubassa 1886 ja Brasiliassa 1888. Mauritania kielsi orjuuden 1981, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käytäntö jatkuu edelleen.

Orjuuden lakkauttaminen aikajärjestyksessä:

1337 Ruotsi lakkautti orjuuden (myös Suomessa).
1777 Vermontin osavaltio lakkautti orjuuden
1780 Pennsylvanian osavaltio lakkautti orjuuden
1792 Tanska lakkautti orjuuden.
1794 Ranskan vallankumous lakkauttaa orjuuden Ranskan siirtomaissa.
1802-1803 Napoleon palautti orjuuden Ranskan siirtomaihin
1823 Chile lakkautti orjuuden
1824 Keski-Amerikan valtiot lakkauttavat orjuuden
1829 Meksiko lakkautti orjuuden
1831 Bolivia lakkautti orjuuden
1833-1838 Orjuus lakkautetaan Britannian siirtomaissa
1848 Orjuus lakkautetaan Ranskan siirtomaissa
1848 Orjuus lakkautetaan Tanskan Länsi-Intiassa (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
1854 Venezuela lakkautti orjuuden
1861 Venäjä lakkautti maaorjuuden.
1863 Orjuus lakkautetaan Alankomaiden siirtomaissa
1863 Yhdysvallat lakkautti orjuuden
1873 Orjuus lakkautetaan Puerto-Ricossa
1886 Orjuus lakkautetaan Kuubassa
1888 Brasilia lakkautti orjuuden

Orjuus nykypäivänä

Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, kansainvälinen orjuutta vastaan taisteleva Anti-Slavery -järjestö laskee orjia tällä hetkellä olevan eri puolilla maailmaa 27 miljoonaa.^* Yleisimpiä orjuuden muotoja ovat nykypäivänä:

sidonnainen työ, jossa ihmiset työskentelevät palkattomasti ja ilman vaihtoehtoja maksaakseen työnantajalle esim. lääkekustannuksista tai matkan järjestämisestä syntynyttä velkaa. Velka ei usein vähene lainkaan, koska työnantaja perii jatkuvasti velasta kiskurikorkoa tai laskuttaa toimittamistaan asunnosta ja ruuasta.
pakkotyö, johon erilaiset hallitukset, aseelliset ryhmät ja yksityiset henkilöt alistavat ihmisiä.
prostituutioon liittyvä naiskauppa
lapsen pakkotyö
kotitalousorjuus

Mm. Sudanissa arabien arvellaan pitävän lähes 90 000 mustaa eteläsudanilaista orjuudessa ja maassa käydään vilkasta orjakauppaa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa orjuuteen joutuu lähinnä laittomasti maahantulleita siirtolaisia. Mm. Pariisissa arvellaan orjatyövoimaa käytettävän n. 3000 taloudessa.

Marxilaiseen historiakäsitykseen kuuluu palkkaorjuus, jossa työväestö elää porvariston diktatuurissa epävapaina palkkaorjina ollessaan riippuvainen kapitalistin maksamasta palkasta.

Jotkut oikeistolaiset, etenkin libertaarit tulkitsevat orjuudeksi verojen maksamisen ^* ja asevelvollisuuden.

Katso myös

Maaorjuus