Oolannin sota

Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella tapahtuneita Krimin sodan taisteluita. Nimitys tarkoittaa "Ahvenanmaan sotaa"; nimi "Oolanti" on suomenkielisten väännös Ahvenanmaan ruotsinkielisestä nimestä Åland.

Tausta

Oolannin sodan tarkoituksena oli eristää Venäjän ulkomaankauppa ja pakottaa sitä rauhaan. Saarto pystyttäisin toteuttamaan neutraloimalla Venäjän laivasto Itämerellä tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet, laivoja ja ulkomaankaupan varastoina toimivia kauppamakasiineja. Tuhosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska Suomessa oli suuri osa tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta.

Nykyisen Romanian alueella etenevä Venäjä oli saanut Ottomaanien valtakunnan julistamaan sodan sille 4. lokakuuta 1853 ja Britannia sekä Ranska päättävät tukea sitä.

Oolannin sodan alku

11. maaliskuuta 1854 lähtee brittiläinen laivasto-osasto Spitheadistä vara-amiraali Sir Charles Napierin komentamana Itämerelle. Sota julistetaan alkaneeksi kuitenkin vasta 27. maaliskuuta. Brittiläis-ranskalainen sadan laivan ja veneen laivasto-osasto on nykyaikainen höyrykäyttöisten laivojen ansiosta ja se onnistuu pakottamaan Venäjän laivaston alistumaan saartoon. Venäjän laivasto käy puolustustaisteluja vain kiinteiden merilinnoitusten lähistöllä. Suuri osa laivaston toiminnasta kohdistuu Suomen suuriruhtinaskuntaa vastaan. Brittiläis-ranskalaisen Itämeren laivastossa taistelleille myönnetään kaikkein ensimmäiset Viktorian ristit.

Kesäkuussa brittiläis-ranskalaisen laivaston uhka on jo todettu sellaiseksi, että Suomen vanhan ruotsinvallan aikaisen kaltaisen ruotusotaväen perustaminen katsotaan uudelleen tarpeelliseksi. Suostumisensa sille antaa väliaikainen kenraalikuvernööri Roskassovski. Sodan alkupuolella Suomen suuriruhtinaskunnassa oleva armeija koostui vain Kaartinrykmentistä, meriekipaasista ja krenatööripataljoonasta. Venäjä ei laivastonsa vanhanaikaisuuden vuoksi kyennyt vastustamaan tehokkaasti, mutta piti laivojaan niiden tykkien lavettina sotasatamien, kuten Viapori (nykyään Suomenlinna) ja Kronstadt lisäsuojana. 1855 Suomessa oli reserviarmeija jo yhdeksän pataljoonan vahvuisen vakinaisen armeijan täydennykseksi.

Sotatoimet Ahvenanmaalla (Oolannissa)

Brittiläis-ranskalainen laivasto-osasto tuhosi Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, koska laivatykkien kantama oli pidempi kuin rannikkotykkien ja laivat kykenivät tuhoamaan merilinnakkeen ilman, että tämä kykeni tehokkaasti vastaamaan tykkiensä kantaman ulkopuolelle. Ahvenanmaalla tuhottiin lisäksi Kastelholman linna.

Sotatoimet Suomenlahdella

Suomenlahdella laivasto-osasto tulitti kaksi vuorokautta Viaporiksi silloin kutsuttua Suomenlinnaa, mitä helsinkiläiset katselivat rannalta. Loviisan eteläpuolella tulitettiin Svartholmaa ja Kymissä (nykyinen Kotka) Ruotsinsalmen merilinnoitusta.

Sotatoimet Pohjanlahdella

Pohjanlahdella sotatoimet ulottuivat Ouluun, Raaheen, Tornioon ja Kokkolaan. Raahen ja Oulun varastoja sekä aluksia tuhotaan neljän fregatin vahvuisella laivasto-osastolla, mikä jakautuu Kokkolan epäonnistunutta ja Tornion onnistunutta hyökkäystä varten kahteen osastoon.

Oulu ja Raahe

Loppukeväällä 1854 brittilaivasto tuhosi laivoja ja tervavarastoja Oulussa ja Raahessa.

Halkokarin kahakka Kokkolassa 1854

Oulusta ja Raahesta saadut tiedot saivat kokkolaiset varautumaan kauppaneuvos Andreas Donnerin varustamina. Ennen brittien tuloa Vaasasta oli tullut avuksi kaksi venäläistä komppaniaa.

HMS Vulturesta ja HMS Odinista laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä, mistä osa oli varustettu kanuunoin. Yhdellä veneellä Halkokarille rantautuneet luutnantti Wise ja luutnantti Burton vaativat satamassa olevien laivojen ja olemattoman lautan sekä Venäjän laivastoa huoltavan omaisuuden luovuttamista brittiläisten haltuun. Pormestari Roos ja kauppaneuvos Andreas Donner tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella torjuivat vaatimuksen.

Brittiläiset lähtivät hyökkäämään. Kenraali A. J. von Wendtin johdolla puolustajat kaatoivat makasiinien väliin pystytetyn valeaidan ja alkoivat ampumaan. Salmi oli katkaistu pysyttämällä puita, mitkä näyttivät merelle, että vesiväylä päättyisi. Lisäksi veneiden esteeksi oli vedetty kettinki estämään niiden pääsyn Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse. Maihinnousuhyökkäyksen epäonnistuessa alkoivat HMS Odin ja HMS Vulture tykkitulen tueksi, mutta se ei tavoittanut puolustajia.

HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkitöjen mukaan brittiläiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan ja kuulivat myöhemmin kahden venäläisen rykmentin tulleen avuksi. Puolustajat olivat avanneet päiväkirjamerkintöjen mukaan tulen kauppamakasiinen välistä kaatamalla lauta-aidat, mitkä oli siihen yllätystä ja puolustusta varten rakennetut. Kiväärien lisäksi brittiläisiä tulitettiin myös kahdella kenttätykillä. Maihinnousuveneet joutuivat perääntymään, vaikka vastasivat tuleen. HMS Vulturen tykillä varustettu vene, missä oli 20 miestä, sai osuman. Brittiläisten henkilöätappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina ja vankeina kolme upseeria ja 31 matruusia.

Puolustajien sotasaaliiksi jää yksi maihinnousuvene, minkä miehistö joutuu vangiksi. Väestö ottaa sotasaalista ja nauttii sotasaaliiksi saamaansa viiniä. Kasakat ovat alkoholin vaikutuksen alaisina toista päivää eivätkä kykene huoltamaan hevosiaan kunnolla. Voitto kulminoituu kansanjuhlaksi.

Davidsbergin kahakka Kokkolassa 1855

Brittiläiset yrittivät uudelleen Kokkolassa maihinnousua seuraavana vuonna. HMS Tartar ja HMS Porcupine laskivat vesille seitsemän maihinnousuvenettä, mutta hyökkäys torjuttiin aineellisitta vahingoitta.

Oolanninsodan loppu

Britit suunnittelivat kolmanneksi kesäksi edellistä suuremman Itämeren laivaston kokoamista, jopa yli 250 aluksen kokoamista, mutta Krimin sota päättyi ennen kuin tähän ehdittiin ryhtyä.

Tuloksena Krimin sodan päättymisessä Oolannin sodan osalta oli se, että britit, jotka olivat tarjonneet ensiksi Bomarsundin linnoitusta ruotsalaisille, jotka pysyivät puolueettomina Venäjän tulevia reaktioita peläten, räjäyttivät sen sekä vaativat rauhansopimuksessa, että Venäjä pitää Ahvenanmaan demilitarisoituna.

Ahvenanmaan demilitarisointi jatkui ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin, kun Ahvenanmaa vahvistettiin lopullisesti Kansainliiton päätöksellä kuuluvaksi historiallisten dokumenttien perusteella Suomelle siksi, että sitä on hallittu myös Ruotsin vallan aikana kahdeksan Ruotsin maakuntaa käsittävän Suomen suuriruhtinaskunnan kautta Turusta, ei Tukholmasta. Vastineeksi siitä, että Suomi sai vahvistetuksi alueen itselleen, tuli Suomen taata laaja itsehallinto sekä kulttuuriset oikeudet ahvenanmaalaisille.

Myös demilitarisointi jatkui. Ahvenanmaan linnoittaminen nousee esille myöhemmin 1938-1939 käydyissä neuvotteluissa, missä Neuvostoliitto pyrkii turvaamaan Itämeren mahdollisesti sitä vastaan hyökkäävältä Saksalta. Toisenkin maailmansodan jälkeen Ahvenanmaa jatkuu demilitarisoituna alueena.

Briteille ja ranskalaisille Bomarsundin linnoitus oli Krimin sodan aikana Ruotsinkin pääkaupungin turvallisuuteen vaikuttava venäläisen ekspansionismin vertauskuva, minkä Ruotsille siirtäminen tai Ruotsin kieltäydyttyä hävittäminen oli näyttö kyvystä puskuroida Venäjän oletetut laajentumispyrkimykset.

Krimin sodan aiheuttamista kokemuksista Venäjällä alkoi uudistushenki, mikä johti Aleksanteri II:n aikana suuriin yhteiskunnallisiin uudistuksiin Venäjän nykyaikaistamiseksi ja teollistamiseksi.

Sotilaspoliittisesti Venäjä meni 1800-luvun lopulla mukaan laivastokilpaan Britannian ja Saksan mukana, mutta joutui kärsittyään Tsušiman meritaistelussa tappion, missä upposi huomattava osa Tyynellemerelle vahvistukseksi vietyä Itämeren laivastoa ajan korvaavan laivaston rakentamisen tarvitseman ajan säästämiseksi keskittymään voimakkaan rannikkotykistön kehittämiseen Pietari Suuren merilinnoitus-periaatteen mukaisesti.

Luettelo Oolannin sodan taisteluista

Tammisaari 20. toukokuuta 1854

britit

HMS Hecla, kapteeni William Hutcheon Hall

HMS Arrogant, kapteeni Hastings Reginald Yelverton

puolustajat

kolme komppaniaa, viisi kenttätykkiä ja 150 sotilasta Suomen tarkk'ampujapataljoonasta.

Raahe 30. toukokuuta 1854

britit kontra-amiraali Sir James Hanway Plumbridgen laivasto-osasto

fregatti HMS Leopard, kapteeni George Giffard

fregatti HMS Valorous, kapteeni Claude Buckle

fregatti HMS Vulture, kapteeni Frederick Glasse

fregatti HMS Odin, kapteeni Francis Scott

Kontra-amiraali Plumbridgre oli valtuuttanut HMS Leopardin kapteenin George Giffardin vartioimaan Pohjanlahden sulkeemusta. Britannian sotaministeri Newcastlern herttua oli pyytänyt välttämään puolustuskyvyttömien kaupunkien tuhoamista. Giffardin oma-aloitteisuus asiassa ei johtanut toimenpiteisiin kontra-amiraali Plumbridgen osalta. Raahessa aiheutettu tuho aiheutti keskustelun Britannian alahuoneessa. Kveekarit vaativat rahankeruuta vahinkojen korvaamiseksi. Korvausrahoilla rakennettiin Raaheen Kveekarintie.