Onnenpyörä oli Suomessa esitetty amerikkalaiseen Wheel of Fortune -formaattiin perustuva televisiovisailu, jossa joukko studiossa olevia kilpailijoita yrittää arvata suomen kielen lausetta kirjain kerrallaan hirsipuu-pelin tapaan. Peli pyöri Suomessa MTV3 kanavalla vuodesta 1993 vuoteen 2001. Visailun ensimmäinen juontaja oli Kim Floor; 1. esityskauden jälkeen visailua juonsi Janne Porkka. Vastaavalla formaatilla tehtyjä ohjelmia on esitetty monissa eri maissa.
Nimi Onnenpyörä tulee isosta kiekosta, jonka eri sektoreihin on kirjoitettu rahasummia. Yhteen sektoriin on piirretty rosvo ja yhdessä lukee OHI. Kilpailija pyöräyttää tätä kiekkoa, ja sen pysähtyessä katsotaan mikä sektori pysähtyi merkkinuolen kohdalle.
Summa-arvonnan jälkeen pelaaja saa arvata konsonanttia, esim. "N niin kuin nappi". Tutkitaan, onko arvattavassa lauseessa kyseisiä kirjaimia, jos on, onnenpyörän osoittama summa kirjataan pelaajan tilille. Jos kirjaimia oli kaksi, (esim. lauseessa ALKU AINA HANKALAA on kaksi N-kirjainta), summan saa kaksinkertaisena. Tienaamiaan rahoja saa käyttää vokaalien ostamiseen. Halutessaan kilpailija voi yrittää ratkaista lauseen.
Jos onnistuu arvaamaan edes yhden kirjaimen, saa pyöräyttää uudelleen, muuten vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Jos kiekko pysähtyy OHI-sektoriin, vuoro siirtyy seuraavalle. Jos kiekko pysähtyy rosvosektoriin, pelaaja menettää kyseisellä vuorolla tienatut rahat. Esimerkkipeli: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ (kilpailija arvaa N) _ _ _ _ _ _ N _ _ _ N _ _ _ _ _ (kilpailija arvaa L) _ L _ _ _ _ N _ _ _ N _ _ L _ _ (kilpailija ostaa vokaalin A) A L _ _ A _ N A _ A N _ A L A A (kilpailija ratkaisee lauseen) A L K U A I N A H A N K A L A A
Viihdeohjelmat | Visailuohjelmat
Glücksrad | Wheel of Fortune | La Ruleta de la Suerte | La Roue de la fortune | La Ruota della Fortuna | גלגל המזל | Rad van Fortuin (televisieprogramma) | ウィール・オブ・フォーチュン | Koło Fortuny
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Onnenpyörä".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world