Olemassaolo on ontologinen käsite. Sanana se on suomen kielen epämääräisimpiä käsitteitä. Siitä huolimatta sitä käytetään ikään kuin käsitteen kanssa ei olisi mitään ongelmia. Olemassaololla ei ole mitään tekemistä teonsanan "olla" kanssa. Sana "on" on ns. kopula eli yhdistäjä, ja esimerkiksi kiinan kieli ei käytä tätä sanaa ollenkaan.
Englannin kielen "there is" eli "tuolla on" viittaa johonkin todelliseen. Samoin saksan kielen "es gibt" ja ruotsin kielen "det finns" eli "löytyy".
Sanoja "olla olemassa" käytetään tavallisessa kielenkäytössä sekä todellisuuden olioista että käsitteistä. Näin on saatu aikaan vuosituhansia jatkuneita turhia filosofisia kiistoja.
Kun sanoja "olla olemassa" käytetään todellisuuden olioista tai todellisuudessa vallitsevista asiantiloista tai todellisuuden olioiden tai asiantilojen suhteista, kyseessä on nimirelaatio.
Nominalismi on katsomus, joka kyseenalaistaa sanojen "olla olemassa" edellisessä kappaleessa mainitusta poikkeavan käytön. Nominalismi vastakohta on nimeltään realismi. Olemassaolokysymysten tarkastelusta käytetään myös nimitystä ontologia (= oppi olemassaolosta).
Nominalistisen olemassaolon todistuksen taakka on väitteen esittäjällä. Siitä, että jotakin on olemassa todellisuudessa vaaditaan yleensä kokeellista näyttöä.
Væsen | Existenz | Sein (Philosophie) | Being | Existence | Ekzisto | Existence | Être | קיום | esistenza | Essere (filosofia) | 存在 | Existentie | Egzystencja | Существование | Being | Existens
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Olemassaolo".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world