article

Ohjelmistotekniikka on tietotekniikan tieteenhaara, joka tutkii ohjelmistojen kehittämistä ja siihen liittyviä kysymyksiä. Se voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen seuraavasti:

  • Ohjelmistotuotanto, joka tutkii suurten ohjelmistojen kehittämistä ja siihen liittyviä prosesseja sekä tuotantomalleja
  • Ohjelmistotiede, jossa tutkitaan syvemmin ohjelmistotekniikan teoreettisia peruskysymyksiä

Omana tieteenhaaranaan ohjelmistotekniikka on vielä verrattain hyvin nuorta. Esimerkiksi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa 1980-luvulla ohjelmistotekniikkaa opiskellut DI valmistui matematiikan tai elektroniikan laitokselta.

Ohjelmistotekniikka on kuitenkin eriytynyt omaksi tieteenhaarakseen erityisesti ehkä kahdesta syystä; ensinnäkin ohjelmistot ovat nykyään monta kertaluokkaa laajempia kuin ohjelmistot 30 vuotta sitten. Ohjelmistojen koot ovat kasvaneet tuhansista riveistä jopa kymmeniä miljoonia lähdekoodirivejä käsittäviksi mammuteiksi, ja niiden mutkikkuus on kasvanut arviolta samassa suhteessa. Toiseksi ennen ohjelmistot olivat lähes poikkeuksetta numeerista laskentaa suorittavia sovelluksia; matematiikka oli sikäli hyvin keskeistä. Nykyään ohjelmistot tekevät lähestulkoon mitä hyvänsä, eikä niiden sovellusalueeseen liity välttämättä mitään numeerista laskentaa.

Ohjelmistot | Tietotekniikka

Inligtingstegnologie | Teknologi informasi | Teknologi maklumat | Informationsteknologi | Informationstechnik | Information technology | Tecnologías de la información | Technologies de l'information et de la communication | Tecnoloxías da información | 정보통신기술 | ICT | საინფორმაციო ტექნოლოგია | Informācijas tehnoloģijas | Informatika | ഇന്‍ഫര്‍മേഷന്‍ ടെക്നോളജി | Informatie- en Communicatietechnologie | 情報技術 | Tecnologia da informação | Tehnologia informaţiei | Информационные технологии | IT | தகவல் தொழில்நுட்பம் | เทคโนโลยีสารสนเทศ | Công nghệ thông tin | Інформаційна технологія | 信息技术

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Ohjelmistotekniikka".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld