Related Topics:
Nuuk
Nuukair.jpg
Nuuk (tanskaksi ja norjaksi: Godthåb), on Grönlannin pääkaupunki, sekä suurin kaupunki. Kaupunki sijaitsee Grönlannin länsirannikolla Godthåbsfjordenin lahden suulla, n. 240 kilometriä napapiiriltä etelään. Vuonna 2004 Nuukin asukasluku oli 14 501.
Historia
Kaupungin perusti vuonna
1728 norjalainen lähetyssaarnaaja
Hans Egede. Egede oli kuullut paljon tarinoita valtameren takana sijaitsevasta vihreästä maasta, joka olisi
viikinkien asuttama. Hän halusi lähteä etsimään tuota maata ja levittää sinne kristinuskoa, joskaan koko viikinkiasutuksesta ei ollut kuultu mitään lähes kolmeen sataan vuoteen. Egede oli kuitenkin vakuuttunut että maassa asuvat viikingit olisivat menettäneet kristillisen uskonsa ja pyysi Tanskan kuninkaalta
Frederick IV:ltä lupaa lähteä matkaan. Saavuttuan Grönlantiin
1721, ei viikinkiasutuksesta ollut enää mitään jäljellä, mutta sen sijaan hän tapasi
inuitteja, perusti luterilaisen
lähetysaseman Godthåb-vuonon rannalle ja ryhtyi levittämään
kristinuskoa heidän keskuuteensa.
Kulkuyhteydet
Greenland big.png
Nuukiin matkustaminen on käytännössä mahdollista ainoastaan lentokoneella tai helikopterilla, tai joinain poikkeuksina laivalla. Suurin osa Grönlantiin lennettävistä kansainvälisistä yhteyksistä lennetään
Kangerlussuaqiin jossa on maan ainoa jumbojeteille riittävän suuri
kiitotie.
Air Greenland lentää päivittäin vuoroja Kangerlussuaqin ja Nuukin välillä. Jatkoyhteyden kesto on noin tunti. Air Greenland lentää Nuukiin myös muualta Grönlannista, joskaan vuoroja maan muilla sisäisillä reiteillä ei välttämättä lennetä päivittäin. Nuukin ja Grönlannin muiden asutuskeskusten välillä ei ole tieyhteyksiä eikä rautateitä. Kaupungin sisällä kulkemiseen voidaan käyttää busseja tai takseja, vaikka kaupungin suhteellisen pienestä koosta johtuen kulkeminen on helppoa myös kävellen.
Nähtävyydet ja tapahtumat
- International Nuuk Snow Festival - vuosittain maaliskuussa järjestettävä lumiveistosfestivaali.
- Nuuk Marathon - vuosittain elokuussa järjestettävä juoksukilpailu.
- Katuaq - Grönlannin kulttuurikeskus.
Muualla verkossa
Grönlannin kaupungit
Nuuk | Nuuk | Нуук | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Νουούκ | Nuuk | Nuuk | Nuuk | 누크 | Godthab | Nuuk | נאוק | Nuuk | Nuuk | Nuuk | ヌーク | Godthåb | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Nuuk | Нуук | Godthaab | Nuuk | Nuuk | Nuuk | 努克