article

Numismatiikka (kreikaksi νομισματική) eli rahatiede on rahojen ja mitalien tutkimusta ja usein myös niiden keräilyä. Kolikoiden ohella myös muut maksuvälineet, kuten setelit ja muut arvopaperit sekä maksukortit ovat numismatiikan tutkimusaluetta. Numismatiikka liittyy läheisesti historiaan, maantieteeseen, ekonomiaan, metallurgiaan ja teolliseen tuotantoon, joissa se toimii usein aputieteenä. Esimerkiksi monet antiikin ja keskiajan ajankohdat ovat tarkentuneet rahojen tutkimustuloksien avulla. Usein numismatiikka erotetaan pelkästä rahojen keräilystä, jossa päämääränä on ennen kaikkea rahojen omistaminen eikä niinkään niiden tutkimus. Toisaalta monet ammattinumismaatikot ovat samalla aktiivisia rahojen keräilijöitä.

Historia


Julius Caesarin tiedetään kirjoittaneen yhden ensimmäisistä numismatiikkaa käsittelevistä teoksista. Renessanssin aikana syntyi uudelleen kiinnostus antiikin rahoja kohtaan, ja muun muassa ruhtinaat alkoivat perustaa rahakokoelmia, joiden pohjalta kehittyi nykyaikainen numismatiikka. 1600-luvulla kehittyi keskiaikaan keskittynyt numismatiikka. Nykyisin numismatiikalla on tärkeä osa vanhojen ja harvinaisten rahojen sekä mitalien kaupassa ja arvonmäärityksessä.

Aiheesta muualla


Historian aputieteet

Numismática | Нумизматика | Numismàtica | Нумизматика | Numizmatika | Numismatik | Numismatik | Numismaatika | Numismatics | Numismática | Numismatika | Numismatique | Myntfræði | Numismatica | נומיסמטיקה | Numismātika | Numizmatika | Нумизматика | Numismatiek | 貨幣学 | Numismatikk | Numizmatyka | Numismática | Numismatică | Нумизматика | Numizmatika | Numismatik | Manoyince

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Numismatiikka".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld