Rubber_mallet.jpg Nuija on työkalu, jolla isketään kappaletta esimerkiksi taltalla niin että energia siirtyy taltan kärjen kautta työstettävään esineeseen, jolloin syntyy lastu ja työstöjälki. Nuija voi olla suurempikin ja kaksin käsin käytettävä. Nuijan pää on usein tehty puusta, kumista tai muovista.
Metallista lyömävälinettä sanotaan yleensä lekaksi, moukariksi, moskaksi tai vasaraksi.
Nuija voi olla myös taisteluase, jonka varren päässä tai varteen kiinnitetyn ketjun päässä on paino tai levenemä, jossa saattaa olla piikkejäkin (piikkinuija tunnetaan myös nimellä aamutähti). Aseen teho perustuu lähinnä kärkiosan painoon ja iskuvoimaan. Ketjukuulanuija on ase, jossa piikikäs kuula, lyömäri, on kiinnitetty ketjulla varteen. Näin iskuun saadaan suurempi hitausmomentti, ja aseella kyetään lyömään myös kilven sisäpuolelle.
Puheenjohtajan nuijaa käytetään myös määrämuotoisissa kokouksissa esimerkiksi eduskunnan täysistunnoissa ilmoittamaan, että asiaa käsitellään tai että käsittely on päättynyt.
Ruuanlaitossa käytetään mm. lihanuijaa lihan mureuttamiseen sekä puunuijaa eli survinta esimerkiksi perunoiden tai marjojen soseuttamiseen.
Knüpfel | Mallet | Maleo | Maillet (outil) | Dolca kapo-martelo