Napoleon I

Napoleonbonaparte coloured drawing.png Napoleon I, siviilinimeltään Napoléon Bonaparte (15. elokuuta 1769 – 5. toukokuuta 1821), alkujaan Napoleone Buonaparte, oli Ranskan ensimmäinen konsuli vuodesta 1799 alkaen ja Ranskan keisari Napoleon I 18. toukokuuta 1804 – 6. toukokuuta 1814 välisen ajan. Uransa huipulla hän valloitti ja hallitsi laajoja osia Länsi- ja Keski-Eurooppaa, kunnes hän hävisi Englannille Waterloon taistelussa ja hänet vangittiin ja karkotettiin.

Nuoruus

Napoléon syntyi Ajacciossa, Korsikalla Ajaccion kaupungissa vuoden kuluttua siitä, kun Genovan tasavalta oli myynyt Korsikan Ranskalle velanmaksuna. Hänen alkuperäinen nimensä oli Nabullione Buonaparte, mutta hän vaihtoi sen ranskalaisemmalta kuulostavaan Napoléon Bonaparteen vuonna 1796.

Napoléonin vanhemmat kuuluivat alhaisaateliseen sukuun. Hänen isänsä, italialaissyntyinen asianajaja Carlo Buonaparte, nimettiin 1778 Ludvig XVI:n hoviin, missä hän vietti useita vuosia. Napoléonin äiti Letizia Ramolino oli aikaansa edellä ja kylvetti kahdeksaa lastaan joka toinen päivä - normaalisti yläluokkakaan ei kylpenyt kuin ehkä noin kerran kuussa. Isä järjesti poikansa koulutuksen Ranskassa, ja nuori Napoléon pantiin Brienne-le-Châteaun sotilaskouluun 1779. Napoléonia pidettiin maalaisena ja moukkana, hän oppi ranskaa vasta kymmenvuotiaana ja puhui sitä italialaisittain. Isän suhteilla Napoléon pääsi sittemmin École Militairen eliittikouluun Pariisissa, josta hän valmistui 28. lokakuuta 1784. Hänet määrättiin tykistön vänrikiksi tammikuussa 1785 16-vuotiaana. Hän opiskeli myös kuninkaallisessa tykistökoulussa Auxonnessa v:1797.

Ranskan suuren vallankumouksen alettua 1789 Napoléon palasi Korsikaan, missä nationalistit kapinoivat irtautuakseen Ranskasta. Buonaparten perhe pakeni sisällissotaa Ranskaan. Napoléon tuki vallankumouksellisia ja nousi nopeasti arvoasteikossa. Vuonna 1793 hän vapautti Toulonin rojalisteilta ja näitä tukeneilta brittijoukoilta. Vuonna 1795 rojalistien marssiessa kansalliskokousta vastaan Pariisissa hän ammutti kapinoijat.

Napoléon sai lempinimen Pikku korpraali voitettuaan Itävallan joukot Lodin taistelussa 1796. Hän oli loistava strategi ja osasi soveltaa tietomääräänsä taistelutilanteissa. Tykistöupseerina hän osasi käyttää tykistöä jalkaväkihyökkäysten tukemiseen. Ranskan huonosti varustettujen joukkojen johtajana Italiassa hän voitti Itävallan arkkiherttua Kaarlen johtamat joukot useita kertoja, ja itävaltalaiset joutuivat myöntymään omalta kannaltaan epäsuotuisaan rauhansopimukseen. Samaan aikaan Napoléon järjesti Pariisissa kaappauksen, jolla syrjäytti rojalistit vallasta.

Hyökkäys Egyptiin ja valtaannousu

Vuonna 1798 Ranskan hallitus alkoi pelätä Napoléonin kansansuosiota, ja määräsi hänet hyökkäämään Egyptiin vaikeuttaakseen Britannian yhteyksiä Intiaan. Valistusajan ihanteiden mukaan Napoléon otti mukaansa tiedemiesjoukon, joka suoritti tutkimuksia Egyptissä. Työn kuuluisin tulos oli Rosettan kiven löytö. Pašša Cezzar Ahmet, osmanien kenraali pysäytti Napoléonin valloitukset Syyriassa, Saidan linnan lähellä. Amiraali Nelsonin johtama laivasto tuhosi ranskalaisen laivaston Niilin taistelussa, ja kun Euroopassa Ranskaa vastaan muodostettiin liittouma ja rojalistit saivat lisää kannatusta, Napoléon joutui hylkäämään armeijansa 1799 ja palasi Pariisiin. Marraskuussa hän järjesti vallankaappauksen ja julistautui hallitsijaksi ja sotilasdiktaattoriksi arvonimellä Ensimmäinen konsuli. Päivämäärä oli Ranskan vallankumouskalenterin mukaan 18. Brumaire (19. marraskuuta 1799).

Napoleon I

Napoleon I järjesti useita Ranskan vallankumouksen ideoiden mukaisia uudistuksia koulutukseen, lainsäädäntöön, talouteen ja hallintoon. Code Napoléon, joka oli pääasiassa toisen konsulin Jean Jacques Régis de Cambacérès'n työstämä lakijärjestelmä, korvasi feodalismin ajan paikalliset lait yhdellä yhtenäisellä lakikokoelmalla. Useat Euroopan maat ottivat siitä myöhemmin mallia omaan lainsäädäntöönsä .

Napoleonin sodat

Jacques-Louis David 006.jpg Katso myös: Napoleonin sodat

Napoleon hyökkäsi Itävaltaa vastaan 1800 ja voitti jälleen. Nyt myös Britannia suostui rauhantekoon. 1802 Napoleon myi suuren maa-alan Pohjois-Amerikassa Yhdysvalloille, koska ei olisi kyennyt puolustamaan sitä. Louisianan ostossa yli 2 000 000 km² maata vaihtoi omistajaa vain 15 miljoonalla dollarilla. Ranskan Louisianasta muodostettiin myöhemmin 13 osavaltiota. Yhdysvaltojen pinta-ala kaksinkertaistui. Napoleon laajensi vaikutusvaltaansa Sveitsiin ja Saksaan, mutta kiista Maltasta johti jälleen Iso-Britannian sodanjulistukseen 1803 ja tukeen Napoleonia vastustaville rojalisteille. Paavi Pius VII kruunasi Napoleonin keisariksi 2. joulukuuta 1804. 26. toukokuuta 1805 hänet kruunattiin myös Italian kuninkaaksi Milanon katedraalissa Lombardian rautakruunulla.

Ranskan ja Espanjan suunnitelma tuhota brittien kuninkaallinen laivasto koki kuitenkin takaiskun Trafalgarin taistelussa 21. lokakuuta 1805, ja vaikka amiraali Nelson sai siinä surmansa, Britannia sai pysyvän yliotteen merellä seuraaviksi sadaksi vuodeksi.

Armoiries-Empire.jpg

Taistelussa kolmatta liittoumaa vastaan 1805 Napoleon saavutti jälleen suuren voiton Itävaltaa ja Venäjää vastaan Austerlitzissa 2. joulukuuta 1805. Seuraavana vuonna hän löi myös Preussin Jenassa (14. syyskuuta 1806). Näin Napoleonista tuli myös Saksan tosiasiallinen hallitsija. Marssittuaan Puolan läpi hän solmi Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kanssa rauhan ja liiton, jolla näimä kaksi suurvaltaa jakoivat Euroopan keskenään. Ranskan osasta Puolaa tehtiin Varsovan suuriruhtinaskunta, jonka johtoon asetettiin saksilainen kuningas.

Napoleon oli naimisissa kahdesti. Ensin Joséphine de Beauharnais'n kanssa, jonka hän kruunasi keisarinnaksi. Liitto oli kuitenkin lapseton ja päättyi sen vuoksi eroon. Hänen toinen vaimonsa oli Itävallan arkkiherttuatar Marie Louise, josta tuli toinen keisarinna. Marie-Louise synnytti yhden lapsen: Napoléon Francis Joseph Charles Bonaparte (1812–1833), joka sai Rooman kuninkaan arvonimen. Napoleonilla oli myös aviottomia lapsia: Kaarle, Léonin kreivi (1806–1881), Catherine Eléonore Denuelle de la Plaignen (1787–1868) ja Alexandre Joseph Colonna, myöhemmin Walewskin kreivi (1810–1868) Walewskin kreivitär Marian kanssa.

Myös Émilie Louise Marie Françoise Joséphine Pellapraa (äiti Françoise-Marie LeRoy), Karl Eugin von Mühlfeldia (äiti Victoria Kraus) ja Hélène Napoleone Bonapartea (äiti Montholonin kreivitär) on väitetty Napoleonin aviottomiksi lapsiksi.

Vielä 1809 Napoleon liitti Kirkkovaltion Ranskan keisarikuntaan. Veljensä hän asetti Espanjan kuninkaaksi. Espanjalaiset alkoivat kuitenkin kapinoida, ja britit nousivat maihin Portugalissa. Itävalta taas hyökkäsi Saksaan mutta kärsi tappion Wagramissa 6. heinäkuuta 1809. Aleksanteri I puolestaan sanoutui irti Britannian sulkemuksesta. Vuonna 1812 Napoleon lähti hyökkäämään Puolasta Venäjää vastaan. Puolalaiset ehdottivat vain Puolan Venäjälle kuuluvan osan valtaamista, mutta Napoleon hylkäsi varovaisuuden ja marssi kohti Moskovaa. Varoittelujen mukaisesti venäläiset Smolenskin ruhtinaan Mihail Illarionovitš Kutuzovin johdolla eivät antautuneet taisteluun vaan käyttivät poltetun maan taktiikkaa Napoleonin ylivoimaisia joukkoja vastaan. Ensimmäinen suuri taistelu käytiin 12. syyskuuta Borodinossa, Moskovan edustalla. Taistelu oli äärimmäisen verinen ja molempien puolten tappiot olivat raskaat. Napoleonin armeijan voidaan katsoa olleen niukasti voitollinen, mutta toivomaansa ratkaisevaa voittoa hän ei saanut. Hän jatkoi Moskovaan odottaen Aleksanteri I:n nyt anovan rauhaa. Moskova poltettiin, ja koska kuukauden kuluttua Napoleon alkoi pelätä tilanteen Ranskassa riistäytyvän käsistä ja koska ruokahuolto oli vaikeaa, hän lähti paluumarssille syyssäässä. Ranskan Grande Armée kärsi hirvittävät tappiot, ja vain 10 000 miestä valloitukselle lähteneistä 600 000:sta pääsi marraskuuksi 1812 takaisin. Napoleonin vastoinkäyminen yllytti muut valtiot nousemaan jälleen häntä vastaan. Ranskan häviö koitti viimein Leipzigin taistelussa 16.–19. lokakuuta 1813.

Häviö ja karkotus Elballe

Vuonna 1814 Britannia, Venäjä, Preussi ja Itävalta muodostivat liiton Napoleonia vastaan. Vaikka ranskalaiset voittivat monia taisteluita, ylivoima oli suuri ja liittouman joukot marssivat Pariisiin 31. maaliskuuta 1814. Voittajat määräsivät Napoleonin luopumaan kruunusta, ja hän luovutti sen 6. huhtikuuta pojalleen. Voittajat vaativat kuitenkin ehdotonta antautumista, ja Napoleon luopui kruunusta toistamiseen 11. huhtikuuta. Fontainebleaun sopimuksessa voittajat karkottivat Napoleonin Elban saarelle 20 kilometrin päähän Italian rannikosta. Hän sai pitää keisarin arvon, mutta keisarikunta rajoittui nyt tuohon pieneen saareen.

Napoleon yritti myrkyttää itsensä, mutta epäonnistui; matkalla Elballe hänet yritettiin salamurhata. Ranskassa rojalistit ottivat vallan, ja Ludvig XVIII nostettiin valtaan. Napoleon huolestui vaimonsa ja poikansa kohtalosta itävaltalaisten käsissä, eikä Ranskan hallitus maksanut hänelle luvattua eläkettä. Lisäksi hän kuuli huhuja karkottamisestaan edelleen jollekin Atlantin saarelle. Napoleon karkasi Elbalta 26. helmikuuta 1815 ja saapui Ranskaan 1. maaliskuuta. Häntä vastaan lähetetyt armeijan joukot kääntyivät hänen puolelleen. Hän saapui Pariisiin 20. maaliskuuta armeijan 140 000 vakituisen ja 200 000 vapaaehtoisen tukemana, ja hallitsi vielä sata päivää.

Karkotus Saint Helenalle ja kuolema

Viimeisen tappionsa hän koki Wellingtonin herttua Arthur Wellesleyta ja Gebhard Leberecht von Blücheria vastaan Waterloon taistelussa nykyisessä Belgiassa 18. kesäkuuta 1815. Napoleon allekirjoitti virallisen antautumissopimuksen HMS Bellerphonin kannella Rochefortin sataman ulkopuolella 15. heinäkuuta 1815.

Napoleonin vangitsijat veivät hänet maanpakoon Saint Helenan saarelle, 2800 kilometrin päähän Guineanlahden rannikosta 15. syyskuuta 1815 lähtien. Siellä hän kirjoitti muistelmansa ja testamenttinsa kritisoiden vangitsijoitaan. Napoleon kuoli 5. toukokuuta 1821.

Napoleonin kamaripalvelijan Louis Marchandin päiväkirjat julkaistiin 1955. Niistä pääteltiin, että Napoleon olisi myrkytetty arsenikilla. Vuonna 2001 Napoleonin hiuksista otetussa näytteessä mitattiin 73 kertaa normaalia suurempi määrä arsenikkia. Arsenikkia käytettiin kuitenkin tuolloin yleisesti tapeteissa, maaleissa ja jopa lääkkeissä ennen antibioottien keksimistä, joten varmuutta siitä, myrkytettiinkö hänet vai johtuiko kuolema muista syistä, ei ole saatu.

Napoleon haudattiin aluksi Saint Helenalle, mutta kaivettiin ylös 1840 ja haudattiin uudelleen toivomuksensa mukaisesti Pariisin Invalidikirkkoon Seinen rannalle.

Triviaa

Napoleon on haudattu sarkofagiin, jonka sisällä on viisi päällekkäistä puusta ja metallista valmistettua arkkua. Sarkofagi on valmistettu punaisesta hiekkakivestä, joka on joidenkin lähteiden mukaan louhittu Äänisen rannalta Soksusta. Vastoin usein esitettyjä tietoja sarkofagi ei ole porfyyria tai graniittia eikä Suomesta.

169 cm pitkän Napoleonin pienikokoisuudelle on myöhemmin naurettu, mutta tosiasia on, että hänen aikanaan ranskalaisten keskipituus oli 164 cm.

Tarinan mukaan Napoleon tarvitsi vain kahden tunnin yöunet.

Kirjallisuutta

Herman Lindqvist: Napoleon (WSOY, 2005) ISBN 951-0-30810-2 (sid.)

Lehdet

Heikki Papunen: Napoleonin sarkofagi, Geologi 3/2006, s. 102

Ranskan hallitsijat | Bonaparten suku

Gourt Home::Gourt :: Napoleon I

Nuoruus

Hyökkäys Egyptiin ja valtaannousu

Napoleon I

Napoleonin sodat

Häviö ja karkotus Elballe

Karkotus Saint Helenalle ja kuolema

Triviaa

Kirjallisuutta

Lehdet