Metsäjänis (Lepus timidus) on pohjoisiin oloihin sopeutunut jänislaji. Sitä esiintyy Skandinaviassa ja Siperiassa. Lisäksi eristyneitä populaatioita on Alpeilla, Irlannissa, Skotlannissa, Walesissa ja Hokkaidossa. Talveksi metsäjänikset vaihtavat ruskean turkkinsa värin valkoiseen.
Metsäjänis on noin 49-55 senttiä pitkä ja häntä on 4-9 senttiä. Ne painavat 2 - 5,5 kiloa. Talvisin metsäjäniksen turkki on valkoinen ja se korvanpäät ovat mustat. Kesäisin jänikset ovat ruskeitä ja korvissa on valkoiset reunat ja mustat päät.
Metsäjänis syö lehtipuiden ja pensaiden oksia ja kuoria. Sen vihollisia on kettu, kanahaukka, maakotka ja huuhkaja. Sitä myös metsästetään yleisesti.
Metsäjänikset saavat 3-15 poikasta vuodessa 1-3 eri poikueessa. Metsäjänikset voivat elää jopa 13-vuotiaaksi.
Jäniksen ravinnonkäytössä on muuan vähän tunnettu erikoisuus: Se syö säännöllisesti osan ulosteestaan. Näin jänis siirtää umpisuolesta erittyvää ruuansulatusentsyymiä mahalaukkuun. Tuolloin papanoiden sisältö poikkeaa muulloin ulostetusta. Jotkut ovat virheellisesti tulkinneet tämän Raamatussa mainituksi märehtimiseksi. Tosin Raamatun kirjoittamisen aikana märehtimisen määritelmä on voinut olla eri kuin nykyään käytössä oleva.
Jänis ja kasvissyöjät yleensä, pyrkivät valikoimaan ruokansa paitsi ravinteikkuuden, myös myrkyllisyyden mukaan. Talviaikaan, kun ruokaa on vähän, jänis vierailee mielellään niitä varten kaadetuilla haavoilla. Jos haapaa tai muuta ei ole, jänis syö myös koivua. Siitä se jättää oksankärjet ja silmut syömättä, koska ne sisältävät muita osia enemmän koivun suojakseen kehittämiä kemikaaleja. Jos jänis pakotetaan oksankärki- ja silmuravinnolle, se menehtyy pian myrkytykseen.
Snehare | Schneehase | Mountain Hare | Neĝleporo | Baltasis kiškis | Sneeuwhaas | Zając bielak | Заяц-беляк | Skogshare
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Metsäjänis".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world