article

Maalivahti on monissa joukkuelajissa käytetty erityinen pelaaja, jonka tehtävä on torjua vastustajan maalintekoyritykset. Maalivahteja käytetään jääkiekossa, jalkapallossa, salibandyssä, käsipallossa, maahockeyssä, vesipallossa sekä monessa muussa lajissa.

Maalivahti jalkapallossa


Soccer goalkeeper.jpg Jalkapallossa maalivahti on muihin pelaajiin nähden poikkeavassa asemassa. Hänellä on oikeus pelata palloa käsillä omalla rangaistusalueella. Samoin maalivahdilla on oikeus pelata itselleen vaarallisella pelitavalla. Oman rangaistusalueen ulkopuolella maalivahti rinnastetaan muihin pelaajiin ilman erioikeuksia.

Maalivahdin suurimmat avut ovat reaktionopeus, pelisilmä ja ketteryys rohkeuden ohessa. Viimeisen vuosikymmenen aikana maalivahtipeli on entistä enemmän painottunut pelinjohtamiseen ja maalivahdin onkin nykyisin kyettävä pelaamaan myös jalalla hyvin.

Maalivahti jääkiekossa


Jääkiekkomaalivahdin varustus poikkeaa ulkoisesti kenttäpelaajan varusteista siten, että toisessa kädessä maalivahdilla on kilpi ja toisessa räpylä ja polvisuojat ovat leveät ja maila on maalivahdilla kilpikädessä. Lisäksi jääkiekkomaalivahti joutuu käyttämään rintapanssaria missä on myös olkapää suojat, alapäänsuojaa sekä Maskia(kypärä). Jääkiekkomaalivahdin täytyy myös osata pelata hyvää mailapeliä.

Joukkuepelit

Brankář | Målmand | Torwart | Goalkeeper | Guardameta | Golulo | Gardien de but | Portiere | שוער | Vartininkas | Doelman | ゴールキーパー | Målvakt | Målmann | Bramkarz | Goleiro | Вратарь | Goalkeeper | Målvakt | 守門員

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Maalivahti".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld