Mäkihyppy

Hochfirstschanze.jpgissa.]]

Mäkihyppy eli mäenlasku on talviurheilulaji, jossa vuorollaan kukin mäkihyppääjä laskee suksilla lumen peittämää mäkeä alas hyppyrinnokalle, josta hän hyppää eli ponnistaa ilmalentoon tarkoituksenaan ensin lentää tyylikkäästi pitkälle ja sitten laskeutua suksilleen liukuun alastulorinteeseen. Hyppääjän ponnistuksesta paljolti riippuu hypyn pituus. Hypyn pituuden määrittämiseksi alastulorinteeseen on yleensä asetettu kuusenhavumerkkejä. Hyppy on tyylikäs, kun hyppääjä hallitsee ilmalennon ja alastulon. Onnistuneita alastuloja on kahdenlaisia: telemark- ja tasajalka-alastulo.

Laskumäki, hyppyri ja alastulorinne voivat olla kokonaan tai osittain luonnon muovaamia tai ihmisen keinotekoisesti rakentamia. Muovitetuista hyppyrimäistä voidaan kesäisin hypätä ilman luntakin.

Mäkihyppy kuuluu olennaisena osana myös pohjoismaisen yhdistetyn kilpailusuoritukseen.

Pistelasku

Hyppääjän saamat pisteet riippuvat sekä hypyn pituudesta että tyylistä. Hypyn pituuspisteet määräytyvät kunkin mäen kriittisen pisteen, K-pisteen, mukaan. Aiemmin kriittisenä pisteenä pidettiin sitä kohtaa alastulorinteessä, jota pidemmälle ei ollut turvallista hypätä. Nykyään K-piste on laskennallinen piste hyppyrimäen alamäessä. K-pisteeseen kantanut hyppy antaa 60 pituuspistettä, ja sen ylittäneet hypyt antavat lisäpisteitä. K-pistettä lyhemmät hypyt taas tuottavat miinuspisteitä.

Jokaisesta hypystä antaa viisi tuomaria (jotka ovat kansainvälisissä kilpailuissa eri maista) pisteitä tyylin perusteella. Kukin tuomari antaa enintään 20 pistettä puolen pisteen tarkkuudella (esim. 18,5). Viiden tuomarin antamista pisteistä karsitaan paras ja huonoin pois. Esimerkiksi tuomaripisteistä 17,0-17,5-18,0-18,5-18,5 putoavat toinen 18,5 ja 17,0 pois. Näin tuomaripisteiksi jää 54,0 (= 17,5-18,0-18,5). Pituus- ja tyylipisteiden summa määrää kilpailusijoituksen.

Hyppyrimäet

Mäkihyppytorneja on erikokoisia ja niinpä on erityyppisiä kilpailujakin. Aikuisten miesten hyppyrimäkiä on kolme eri tyyppiä: normaalimäki, suurmäki ja lentomäki.

Hyppyrimäen koko määritellään K-pisteen mukaan. K-pisteellä tarkoitetaan laskennallista pistettä hyppyrimäen alastulorinteessä, johon saakka kantanut hyppy antaa 60 pituuspistettä. K-pisteen yli kantaneista hypyistä annetaan lisäpisteitä ja sen alle jääneistä hypyistä vähennetään. Talvesta 2004–2005 lähtien mäet on määritelty myös HS-pisteen (hill size) mukaan. Aikaisemmin kyseisestä pisteestä käytettiin nimeä jury-piste. Sillä tarkoitetaan pistettä, johon mäessä voidaan pisimmillään turvallisesti hypätä.

Lentomäki

Planica.jpg Lentomäistä hypätään maailman pisimmät hypyt. Maailmassa on viisi lentomäkeä, joiden kaikkien K-piste on 185 metrissä. Mäet eivät kuitenkaan ole samanlaisia, vaan HS- eli jurypiste kuitenkin vaihtelee. Lentomäkiä käytetään hyvin harvoin, ainoastaan kilpailujen yhteydessä valvotuissa olosuhteissa. Lentomäet nauttivat yleisesti mäkihyppääjien keskuudessa eräänlaista pelonsekaista kunnioitusta.

Joka toinen vuosi järjestetään lentomäen maailmanmestaruuskilpailut.

Maailman lentomäet

Harrachov	Tšekki	K 185	HS 206 m
Kulm/ Bad Mitterndorf	Itävalta	K 185	HS 200 m
Oberstdorf	Saksa	K 185	HS 211 m
Planica	Slovenia	K 185	HS 215 m
Vikersund	Norja	K 185	HS 205 m

Suurmäki

Suurmäellä tarkoitetaan mäkeä, jonka K-piste on yli 100 metrissä. Suurmäet ovat käytetyimpiä hyppyrimäkiä, ja suurin osa maailmancupin kilpailuista hypätään nykyään suurmäistä.

Normaalimäki

Normaalimäen K-piste on välillä 75-99 metriä. Nykyään aikuisten kilpailuissa normaalimäkiä käytetään harvoin, pääasiassa arvokisoissa ja harjoittelussa.

Pienemmät mäet

Normaalimäkiä pienempiä mäkiä käytetään nuorten ja lasten kilpailuissa, mutta myös aikuisten harjoittelussa. Lisäksi esimerkiksi Suomessa kilpaillaan SM-mitaleista myös pienmäessä. Tuolloin mäen K-piste sijaitsee 50-75 metrissä.

Varusteet

Mäkihypyssä käytetään erityisiä mäkihyppysuksia sekä hyppyhaalaria, joiden molempien ominaisuuksia säännöt rajoittavat. Viime vuosina on jouduttu puuttumaan melko rankalla kädellä hyppyasuihin, joihin yritetään viritellä mitä erikoisempia ulokkeita puvun pinta-alan lisäämiseksi, sillä mitä suurempi kantopinta-ala sitä pitemmälle voi lentää.

Historia

Ski jumping 1905.jpg.]]

Mäkihypyn kotimaana pidetään Norjaa, tarkemmin sanottuna Telemarkia. Sondre Nordheim hyppäsi jo 1800-luvun puolivälissä Telemarkin luonnonmäistä. 1890-luvulle saakka mäkihypyssä käytettiin samanlaisia suksia kuin pujottelussa ja pituushiihdossa.

Vuosina 1879 ja 1881 sekä 1883-1891 järjestettiin Husebyn kartanon mailla Oslon lähistöllä niin sanotut Huseby-kilpailut, jotka myöhemmin siirrettiin järjestettäviksi Holmenkollenilla. Niitä pidetäänkin perinteikkäiden Holmenkollenin kisojen edeltäjinä.

Suomessa ensimmäiset mäenlaskukilpailut pidettiin Katajanokan kalliolla 9. maaliskuuta vuonna 1899. Järjestäjänä toimi Helsingin Sporttiklubi ja kilpailut voitti Helsingissä asunut norjalainen insinööri Christian Nielsen. Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet rakennettiin vuonna 1905 Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin.

Tyyli

Michael Uhrmann.jpg ja V-tyyli.]] Mäkihypyn historian aikana ovat hyppääjien käyttämät tyylit vaihdelleet melko monipuolisesti, ja kunakin aikana on erilaisia tyylejä pidetty oikeina. Aluksi käytettiin telemarkilaista kyykkyilmalentoa, jossa ponnistuksen jälkeen polvet taivutettiin rintaa kohti koukkuun, ja vartalo oikaistiin alastulon jälkeen ennen loppuliukua. Vuosisadan vaihteessa tuli muotiin ryhdikäs pystyasento. Tuolloin hypyt kantoivat noin 15-30 metriä. Aluksi arvostelussa katsottiin vain pysyykö hyppääjä pystyssä, mutta myöhemmin mukaan otettiin erinäisiä muita tyyliseikkoja, joista annetut pisteet lisättiin pituudesta määräytyneisiin pisteisiin. Myös käsien asento on eri aikoina vaihdellut niiden pyörittämisestä, etuasentoon ja nykyaikaiseen vartalon sivuilla pidettävään tyyliin, samoin kuin ylämäen laskusasento.

V-tyyli

Merkittävin muutos hyppytyylissä tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla, kun Ruotsin Jan Boklöv kehitti nykyisen V-tyylin, jossa sukset levitetään V-kirjaimen muotoiseen asentoon siten, että suksien etukärjet ovat kaukana toisistaan kun taas takakärjet ovat yhdessä. Kanadalainen "liito-orava" Steve Collins oli jo kymmenisen vuotta aiemmin käyttänyt päinvastaista, nuolenkärki-V-tyyliä, jossa suksien etukärjet olivat yhdessä. Aluksi V-tyylille naureskeltiin, mutta myöhemmin se syrjäytti aikaisemman "aerodynaamisen tyylin", jossa suksia pidettiin vierekkäin. V-tyylin ansiosta hyppääjä lensi jopa 30 prosenttia pitemmälle. Jo vuoden 1992 talviolympialaisissa kaikki henkilökohtaiset mäkihyppymitalit menivät V-tyyliä käyttäneille hyppääjille.

Kilpailuja

Mäkihypyssä, kuten useissa muissakin talviurheilulajeissa, järjestetään koko kauden kestävä maailmancup, joka koostuu yhteensä noin 30 osakilpailusta. Mäkihyppy on myös ollut lajina talviolympialaisissa sekä pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoissa niiden alusta lähtien.

Keski-Euroopassa järjestetään aina vuoden vaihteessa Keski-Euroopan mäkiviikko, joka sisältää neljä maailmancupin osakilpailua. Mäkihypyn Grand Slamiin eli jokaisen mäkiviikon osakilpailun voittoon saman mäkiviikon aikana on pystynyt vain Sven Hannawald (2001-2002).

Mäkihyppääjiä

Matti Nykänen on maailman kautta aikain menestynein mäkihyppääjä.
Matti Hautamäki Suomen arvokisamenestyjä
Janne Ahonen on tällä hetkellä yksi maailman parhaista hyppääjistä.
Eddie "the Eagle" Edwards oli 80-luvulla mäkihyppykilpailujen väriläiskä, jota kilpailumenestys karttoi kaukaa.