Lingua franca () tarkoittaa kieltä, jonka useampi kieliryhmä on ottanut yhteiseksi kommunikointivälineekseen. Lingua francan on oltava vakiintunut kieli, jolla on äidinkielisiä puhujia ja selkeä säännöstö.
Mikäli kieli mukautuu paikalliseen käyttöön, se muuttuu pidgin-kieleksi (tai kreolikieleksi, jos se saavuttaa äidinkielen aseman).
englanti on tällä hetkellä liike-elämän ja diplomatian lingua franca isossa osassa maailmaa. Esimerkiksi monet ylikansalliset yhtiöt käyttävät englantia yhtiön sisäiseen viestintään.
Latinan kieli oli Rooman valtakunnan lingua franca antiikin aikana ja uuden ajan alkuun saakka roomalaiskatolisen kirkon ja tieteen lingua franca.
Ranska toimi Euroopassa diplomatian lingua francana 1600-luvulta alkaen aina toisen maailmansodan loppuun saakka, jolloin englanti otti sen paikan. Ranska on nykyäänkin monen kansainvälisen järjestön käyttämä kieli.
Nimeä lingua franca käytetään myös oikeasta kielestä, jota käytettiin Välimeren alueella kaupankäynnissä. Sanasto oli sekoitus alueen kieliä ja siinä oli vain yksi verbimuoto. Kielellä ei ole koskaan kirjoitettu mitään. Kieli on muotoutunut 1200-luvulla ja se katosi 1900-luvun alkuun mennessä. Sana lingua franca tulee latinasta ja tarkoittaa "frankkien kieltä". Sana juontuu siitä, että frankki tarkoitti ristiretkiajan arabeille ja muslimeille ketä tahansa kristittyä. Myöhemmin kieli tunnettiin myös nimillä sabir ja petit mauresque.
Alkuperäinen lingua franca ei siis ollut nykyisen määritelmän mukainen lingua franca, koska sitä ei puhuttu missään äidinkielenä eikä se sikäli ollut täydellinen kieli.
Hindustani eli hindi-urdu on lingua franca Intiassa ja Pakistanissa, jotka kumpikin ovat monikansallisia valtiota.
Kiinan kieli on erityisesti kirjoitetussa muodossaan toiminut monikansallisen Kiinan valtakunnan lingua francana vuosisatojen ajan. Se oli pitkään myös Itä-Aasian valtioden, Japanin, Korean ja Vietnamin, välisen diplomatian kieli. Kiinan puhutuista murteista lingua francan rooli on nykyään mandariinikiinalla.
Malaijin kieli on Malesian ja Indonesian lingua franca. Indonesiassa puhuttua jokseenkin erilaista versiota kutsutaan indonesian kieleksi.
Thain kieltä käytetään lingua francana Thaimaassa ja Laosissa, jossa se tunnetaan laon kielenä.
Arabiaa käytetään laajasti sekä Aasiassa että Afrikassa. Aasiassa sen käyttäjät ovat kuitenkin nykyään enimmäkseen arabeja, kun taas Afrikassa monet muut kansat käyttävät sitä keskinäiseen viestintäänsä. Arabia on erityisesti islaminuskoisten lingua franca.
Kituba on läntisen Keski-Afrikan lingua franca, jota puhutaan Kongon tasavallassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja vähemmässä määrin Angolassa ja Gabonissa. Suurin osa sen käyttäjistä ovat bantuja, mm. kongoja, tekejä ja sukuja.
Lingala on Keski-Afrikan lingua franca, jota puhutaan Kongo-joen varrella Kongon tasavallassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Sango on Keski-Afrikan tasavallassa ja Kongon pohjoisosissa käytetty lingua franca, jonka käyttäjät eivät kuulu bantuihin vaan ubangilaisiin kansoihin.
Swahili on Itä-Afrikan lingua franca, jota puhuttiin alunperin Zanzibarin saarella. Nykyään se on levinnyt laajalle Itä- ja Keski-Afrikkaan. Se on Afrikan toiseksi laajimmalle levinnyt kieli arabian jälkeen.
Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, mutta zulun kieli on noussut maan itäosan lingua francaksi eritoten koska muiden ngunikielten puhujat ymmärtävät sitä varsin vaivattomasti.
Tupin kieli oli Brasilian lingua franca ennen siirtomaa-aikaa. Myös suurin osa eurooppalaisista uudisasukkaista puhui sitä ennen kuin kieli tukahdutettiin 1700-luvun puolivälissä.
Lingua franca | Lingua franca | Лингва франка | Lingua franca | Lingua franca | Lingua franca | Lingua franca | Lingua franca | Lingua franca | Lingvafrankao | Sabir | Francbhéarla | Lingua franca | Lingua franca | לינגואה פרנקה | Lingua franca | Lingua franca | リングワ・フランカ | Lingua franca | Lingua franca | Lingua franca | Лингва-франка | Lingua franca | Lingua franca | 通用语
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Lingua franca".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world