Liettuan tasavalta eli Liettua on valtio Itämeren rannalla Euroopassa. Se on yksi Baltian maista. Liettuan rajanaapureita ovat Latvia, Valko-Venäjä, Puola ja Kaliningradin läänin kautta Venäjä. Liettuan pääkaupunki on Vilna. Liettuan asukasluku on noin 3,5 miljoonaa ja pinta-ala on 65 200 km² eli noin yksi viidesosa Suomen pinta-alasta.
Liettua on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Liettua oli olemassa jo keskiajalla, ja se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1009. Saksalaiset yrittivät käännyttää pakanalliset liettualaiset kristinuskoon 1200-luvulla, mutta tuloksetta. Liettuasta tuli ajan myötä ruhtinaskunta, joka kattoi suuria osia Itä-Euroopasta. Siitä tuli lopulta kristitty valtio, kun se rauhanomaisesti yhdistyi Puolan kanssa, muodostaen Puola-Liettuan 1569. Tämä liitto säilyi Puolan jakamiseen asti vuoteen 1795, kun Liettua liitettiin Venäjään.
Helmikuussa 1918 aikaisempaa pienempi Liettuan kuningaskunta itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Liettuasta tuli jo marraskuussa tasavalta, sen jälkeen kun Saksa koki tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Vuonna 1940 Neuvostoliitto valloitti Liettuan, josta tuli Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta.
Kommunistihallinnon romahdettua Liettua julistautui taas itsenäiseksi 11. maaliskuuta, 1990, ollen ensimmäinen Neuvostotasavalta, joka näin teki. Liettua on tämän jälkeen lähentynyt Länsi-Eurooppaa kohti, ja siitä tuli Euroopan unionin ja NATO:n jäsen vuonna 2004.
Liettuan presidentti on valtionpäämies, ja hänet valitaan vaaleissa viiden vuoden kaudeksi. Presidentti toimii myös armeijan ylipäällikkönä ja johtaa ulkopolitiikkaa. Hän nimittää myös pääministerin, jonka eduskunnan on myös hyväksyttävä. Presidentti nimittää pääministerin esityksen pohjalta muut ministerit, johtavat virkamiehet, tuomarit ja perustuslakituomioistuimen jäsenet.
Liettualla on yksikamarinen eduskunta, Seimas, johon valitaan 141 jäsentä neljän vuoden kaudeksi. Puolueilta vaaditaan 5 % maan kaikista äänistä, että ne saavat ehdokkaansa eduskuntaan.
Liettua on suurin Baltian maista, kaksi kertaa Belgian kokoinen ja hieman pienempi kuin Irlanti. Merenrantaa Liettualla on 99 km. Pääkaupunki Vilna on 213 metriä merenpinnan yläpuolella. Liettuan korkeimmasta kohdasta ei ole varmaa tietoa – se on joko Juozapine tai Kruopine, jotka molemmat ovat 293-294 metrin korkuisia. Liettuan pinta-alasta metsää on kolmasosa. Liettuan Pisin joki on Nemunas (Niemen). Liettuaa kutsutaan "tuhansien järvien maaksi", eikä syyttä, sillä Liettuassa on yli 4000 järveä (Suomessa 187 888). Vuoden keskilämpötila Liettuassa on +6,7 Celsiusastetta, tammikuun -2,8 Celsiusastetta, heinäkuun +17,9 Celsiusastetta. Liettuan lämpötilojenvaihtelut voivat olla suuria kesän +30 Celsiusasteesta talven –32 Celsiusasteeseen. Vuoden keskimääräinen sademäärä on 744,8 mm, kosteus 78 %.
Suurin osa liettualaisista on katolilaisia, loput ovat ortodokseja, protestantteja ja juutalaisia.
Liettua | Entiset neuvostotasavallat
Litaue | Litauen | Lithuania | لتوانيا | Lituania | Litva | Lituania | Lituania | Lituania | Litva | Lituania | Lithuania | Lietuva | Lituania | Летува | Litwanja | Litvanija | Lituania | Литва | Lituània | Литва | Litva | Lituania | Lithuania | Litauen | Litauen | Leedu | Lithuania | Λιθουανία | Lithuania | Lituania | Litovio | Litava | Lituanie | Litouwen | Lituanie | An Liotuáin | Lituania | Lituania - Lietuva | 리투아니아 | Litvanya | लिथुआनिया | Litva | Lituania | Lituania | Lituania | Литва | Litháen | Lituania | ליטא | ლიტვა | Lëtewskô | Lithouani | Литва | Lituanya | Lityani | Lîtvanya | Lituania | Lietuva | Lietuva | Litauwe | Litaue | Litvánia | Литванија | Lituania | Litovia | Литуания | Литва | Lituanan | Lituania | Litouwen | Lithuania | リトアニア | Litauen | Litauen | Lituània | Litva | Litva | Litauen | Litwa | Lituânia | Lituania | Lituania | Литва | Lietuva | लिथ्वानिया | Lithuania | Lituania | Lituania | Lithuania | Litva | Litva | Litvaniya | Литванија | Litva | Litauen | Lithuania | Litua | ประเทศลิทัวเนีย | Litva | Литва | Litva | Litvanya | Литва | Łituania | Leedu | Litwaneye | ליטע | 立陶宛