article Related Topics:
Libyan :: Libya
 

Libyan kansan sosialistinen arabijamahiriya eli Libya on valtio Pohjois-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Egypti idässä, kaakossa Sudan, Tšad sekä Niger etelässä ja Algeria sekä Tunisia lännessä.

Historia


Pääartikkeli: Libyan historia

Libya on historiansa aikana kuulunut Egyptille, Karthagolle, Roomalle ja islamin leviämisen jälkeen 600-luvulta lähtien kalifaattiin. Vuodesta 1551 siitä tuli Osmanivaltakunnan provinssi. Italia otti Libyan haltuunsa 1911. Toisen maailmansodan aikana Libyan valtasivat britit ja sodan jälkeen Libya itsenäistyi liittovaltiomuotoiseksi kuningaskunnaksi, joka YK:n tunnustuksella vuonna 1951 muuttui yhtenäiseksi kuningaskunnaksi. Libyan ainoa kuningas, Idris I hallitsi vuoteen 1969, jolloin maassa tapahtui upseereiden järjestämä arabisosialistinen vallankumous eversti Muammar Gaddafin johdolla. Gaddafin johdolla talous kansallistettiin ja maasta tehtiin islamilainen valtio. Vuonna 1973 Libyan hyökkäsivät Tšadiin. 1970-luvulla Libya solmi kaksi valtioliittoa Syyrian kanssa ja yhden Egyptin kanssa. Välit Egyptiin muuttuivat vihamielisiksi 1973 Jom Kippur -sodan jälkeen siksi, ettei Egypti ryhtynyt vastahyökkäykseen, vaan solmi Isralin kanssa ensin aselevon ja sitten Camp Davidin rauhansopimuksen. Tämä ajoi Libyan äärimmäisten arabimaiden joukkoon ja samalla myös Yhdysvaltain ja Israelin vastustajien kärkijoukkoon arabimaailmassa.

Libyaa epäiltiin 1980-luvulta lähtien osallisuudesta kansainvälisen terrorismin tukemiseen. Vuonna 1981 Yhdysvallat ampui alas kaksi maan hävittäjää ja pommitti 1986 Tripolia ja Bengasia. Välit paranivat kun Gaddafi tuomitsi syyskuun 11. päivän iskut 2001 Yhdysvaltoihin ja Lockerbien jutun oikeuskäsittelyn ansiosta, kun Libya ryhtyi tekemään yhteistyötä oikeusviranomaisten kanssa ja maksoi korvauksia uhreille, vaikkei tunnustanutkaan syyllisyyttään. Vuoden 2004 aikana taloussaarrot purettiin ja Libyan öljyvarat tulivat länsimaiden markkinoille.

Politiikka


Nykyään Libyassa harjoitetaan eversti Muammar Gaddafin kehittelemää islamilaista sosialismia. Se on sekoitus arabinationalismia, hyvinvointivaltiota ja suoraa demokratiaa. Pienille yrityksille on annettu lupa harjoittaa vapaata markkinataloutta, suuret ovat valtion hallinnassa. Hyvinvointi, vapaus ja koulutus ovat tärkeitä. Alkoholi ja uhkapeli ovat kiellettyjä.

Gaddafilla ei ole mitään asemaan valtion hallinnossa, mutta hän on vallankumouksen johtaja ja häntä avustavat vallankumouskomiteat, jotka kontrolloivat mm. mediaa.

Vuonna 1977 valtion kuvaus vaihdettiin jamahiriyaksi, joka merkitsee massojen valtiota. Filosofia perustuu Gaddafin vihreään kirjaan. Teoriassa se on demokratia, jossa kaikki osallistuvat kansanneuvostoihin ja valitsevat edustajat yleiseen kansankongressiin, joka vallitsee hallituksen. Islamistien lepyttelemiseksi Gaddafi on valinnut islamilaisen "kolmannen tien" kapitalismin ja kommunismin väliltä.

1980-luvulla Ronald Reaganin hallinnon aikana kärjistynyt vastakkainasettelu Yhdysvaltain kanssa on lientynyt. Yhdysvallat epäili Libyan tukevan terroria ja ryhtyi päättäväisiin vastatoimiin, mm. huhtikuussa 1986 pommittamaan Libyaa General Dynamics F-111 -rynnäkköpommituskoneilla tarkoituksenaan tavoittaa Gaddafi Tripolissa ja Bengasissa tai hänen perheenjäseniään tai sukulaisiaan sekä näin lopettaa Gaddafin hallinto.

Huhtikuussa 1992 Yhdistyneet kansakunnat julisti pakotteet Libyaa vastaa sen painostamiseksi luovuttamaan kaksi libyalaista tiedustelu-upseeria epäiltynä osallisuudesta Pan Amin matkustajakoneen räjähdykseen Skotlannin yläpuolella Lockerbiessa. Lopulta epäillyt luovutettiin ja toinen epäillyistä tuomittiin osallistuudesta räjähdykseen.

Lokakuussa 1993 Gaddafi selvisi armeijan piirissä häneen kohdistuneesta murhayrityksestä. Vahvistamattomien tietojen mukaan häneen kohdistui murhayritys myös elokuussa 1995.

Libya toimi välittäjänä panttivankikriisissä 2000, kun Abu Sajjaf vapautti Risto Vahasen ja Seppo Fräntin 140 päivän panttivankeuden jälkeen Jolon saarelta. Libya toivoi Suomen ulkoasiainministeriön maksavan kaksi miljoonaa dollaria panttivankien hengen pelastamisesta lunnain, mutta Suomi kiisti myöntyneensä lunnaiden maksamiseen. Tuloksena Suomi kutsui lähettiläänsä pois Tripolista. Myös saksalaisista on arveltu maksetun lunnaita.

Maantiede


Ly-map.png

Libya jaetaan perinteisesti kolmeen alueeseen: Kyrenaikaan, Tripolitaniaan ja Fezzaniin maan eteläosassa. Maassa on 32 kuntaa (Sha'biyat; yksikkö – Sha'biyah).

Suurimmat kaupungit ovat Tripoli (1,6 milj.) ja Bengasi (800000) (arab. Benghazi). Muita mm. Misratah (122 000), Sirte ja Sabha.

Talous


Libyan talous perustuu pitkälti öljyyn, joka tuo yli 90% vientituloista ja 75% hallituksen tuloista. Vain 2% maasta on viljelykelpoista, joten se työllistää vain 6% työvoimasta ja 80% ruuasta on tuotava. Vesi on myös suuri ongelma.

Vaikka Libya onkin yksi Afrikan vauraimpia valtioita, suurin osa kansasta työskentelee valtiolle noin 70$ kuukausipalkalla. Asuminen on tuettua ja koulutus ja terveydenhuolto ilmaista. Epätyypillisisti arabivaltiolla myös naiset ovat hyvin koulutettuja.

Merkittävimmät luonnonvarat


Merkittävimmät vientituotteet


Libya

Libië | ሊቢያ | Libia | ليبيا | Libia | Libya | Libya | Libya | Libija | Либия | Líbia | Libye | Libyen | Libyen | Liibüa | Λιβύη | Libya | Libia | Libio | Libia | لیبی | Libye | An Libia | Libia | Libia - ليبيا | 리비아 | लीबिया | Libija | Libia | Líbýa | Libia | לוב | ლიბია | Libi | Lîbya | Libya | Lībija | Libija | Líbia | Либија | Libië | リビア | Libya | Libya | Libia | Libyen | Libia | Líbia | Libia | Ливия | लिबिया | Libia | Libbia | Libya | Líbya | Libija | Либија | Libija | Libyen | Libya | ประเทศลิเบีย | Libya | Libya | Лівія | 利比亚

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Libya".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld