article

Länsi-Sahara sijaitsee Afrikan luoteisosassa. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa Marokko, koillisessa Algeria, Mauritania idässä sekä etelässä ja Atlantin valtameri lännessä. Suurin kaupunki on El Aaiún (Laayoune), jossa suurin osa alueen väestöstä asuu. Länsi-Sahara on yksi maailman harvimmin asutuista seuduista: keskimäärin maassa asuu vain yksi asukas jokaista neliökilometriä kohden.

Länsi-Saharan asema on kiistelty. Marokko miehittää aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Tätä ei tunnusteta yleisesti. Polisario on toinen aluetta omanaan pitävä ryhmä. YK:lla ei ole asiasta virallista kantaa, sen mukaan alueella ei ole koskaan ollut valtiota.

Historia


Pääartikkeli: Länsi-Saharan historia

6. marraskuuta 1975 300 000 marokkolaista aloitti ns. Vihreän marssin Tarfayan kaupungista ja kun 14. marraskuuta 1975 espanjalaiset jättivät Länsi-Saharan, Marokon joukot valtasivat 2/3 Länsi-Saharan alueesta. 27. helmikuuta 1976 itsenäisyysliike Polisario julisti Saharan demokraattisen arabitasavallan itsenäiseksi ja muodosti pakolaishallituksen. Polisarion ja Marokon välillä on vallinnut aselepo vuodesta 1991.

Politiikka


Pääartikkeli: Länsi-Saharan politiikka

(Osat → Provinssit · Osavaltiot · Kantonit...)


Pääartikkeli: Länsi-Saharan (osat)

Maantiede


Pääartikkeli: Länsi-Saharan maantiede

Western_sahara_map_showing_morocco_and_polisaro.gif | Western sahara landscape (north).jpg

Talous


Pääartikkeli: Länsi-Saharan talous

Väestöjakauma


Pääartikkeli: Länsi-Saharan väestöjakauma

Heinäkuussa 2003 Länsi-Saharan alueella asui n. 261 794 ihmistä, joilla suurimmalla osalla oli Sahrawin kansalaisuus. He puhuvat arabiaa ja espanjaa. Pääuskonto on islam.

Kulttuuri


Pääartikkeli: Länsi-Saharan kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


Merkittävimmät vientituotteet


Länsi-Sahara | Kiistanalaiset alueet

Wes-Sahara | الصحراء الغربية | Sajara Ozidental | Sáhara Occidental | Sahara Barat | Sahara Barat | Sai Sahara | Zapadna Sahara | Западна Сахара | Sàhara Occidental | Západní Sahara | Gorllewin Sahara | Vestsahara | Westsahara | Lääne-Sahara | Western Sahara | Sahara Occidental | Okcidenta Saharo | Mendebaldeko Sahara | Sahara occidental | 서사하라 | Zapadna Sahara | Vestur-Sahara | Sahara Occidentale | סהרה המערבית | Rietumsahāra | Vakarų Sachara | Nyugat-Szahara | Западна Сахара | Westelijke Sahara | 西サハラ | Vest-Sahara | Vest-Sahara | Sahara Zachodnia | Saara Ocidental | Sahara Occidentală | Западная Сахара | Western Sahara | Západná Sahara | Zahodna Sahara | Западна Сахара | Zapadna Sahara | Västsahara | Western Sahara | Batı Sahra | Sara Coûtchantrece | 西撒哈拉

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Länsi-Sahara".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld