Kyösti Kallio

Kyösti Kallio (syntyjään Gustaf Kalliokangas, nuoruudessaan tunnettu myös nimillä Kustu ja Kustaa, s. 10. huhtikuuta 1873 Ylivieska – k. 19. joulukuuta 1940 Helsinki) toimi Suomen tasavallan 4. presidenttinä 1937 – 1940. Hänen poliittinen puolueensa oli aluksi nuorsuomalainen puolue (sittemmin Edistyspuolue, Kansanpuolue ja Liberaalinen kansanpuolue) ja vuodesta 1908 Suomen Maalaisväestön Liitto (sittemmin muihin maalaisliittoihin yhdistyneenä Maalaisliitto ja Keskustapuolue, nykyisin Suomen Keskusta).

Talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehestä kansanedustajaksi

Kallio aloitti valtiopäivämiesuransa 1904 talonpoikaissäädyn edustajana ja hän oli näkökannaltaan perustuslaillinen nuorsuomalainen, joka kagaalin jäsenenä vastusti Suomen suuriruhtinaskunnassa laittomiksi koettuja Venäjän asevelvollisuuskutsuntoja. Kallio valittiin myös ensimmäiseen eduskuntaan 1907 nuorsuomalaisten ja Suomen Maalaisväestön Liiton (myöhemmin Maalaisliiton) yhteislistalta. Hän vaihtoi nuorsuomalaisen puolueen Maalaisliittoon lähinnä sen vuoksi, ettei se kiinnittänyt riittävästi huomiota maaseutukysymykseen. Kallio toimi maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuoteen 1912 sekä toistain 1914-1917.

Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen Kallio osallistui 18. maaliskuuta 1917 Petrogradiin lähteneeseen suomalaislähetystöön, minkä tarkoituksena oli pyytää Venäjän väliaikaista hallitusta palauttamaan perustuslaillinen tila toiseksi sortikaudeksi katsotun jakson jälkeen.

Maanviljelystoimituskunnan päällikkö Tokoin senaatissa

Maa- ja metsätalousministeriä vastaavaksi Oskari Tokoin senaatin maanviljelystoimituskunnan päälliköksi Kallio nimitettiin 23. maaliskuuta 1917. 18. heinäkuuta 1917 tapahtuneen valtalain hyväksymisen johdosta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan 31. heinäkuuta 1917, minkä jälkeen Tokoin senaatti esitti eronpyyntönsä kuitenkin jatkaen kokoontumistaan. Ennen Turun elintarvikelevottomuuksien alkamista Kallio sai vastuulleen elintarvikeasiat 4. elokuuta 1917. Syyskuun alkuun mennessä kaikki sosialidemokraatit olivat jättäneet senaatin.

Maanviljelystoimituskunnan päällikkö Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa

Tokoin senaattia seuranneessa nuorsuomalaisen Per Evind Svinhufvudin ns. itsenäisyyssenaatissa Kallio jatkoi maanviljelystoimituskunnan päällikkönä. Ennen vuoden 1918 sisällissotaa Kallio esitteli maanviljelyksestä vastaavana senaattorina eduskunnassa torpparien vapautuslain 21. tammikuuta 1918, mikä kuitenkin hyväksyttiin vasta sodan jälkeen 15. lokakuuta 1918.

Helsingin senaatissa 1918

Sisällisodan ajaksi senaatti jakautui kahtia Helsinkiin jäävään ja Vaasaan lähtevään osaan. Kallio jäi Helsinkiin ja piileksi 13. huhtikuuta 1918 saakka, kunnes saksalaiset tulivat Helsinkiin etelästä. Silloin Kallio ryhtyi johtamaan Helsingin senaattia, mikä yhdistyi 6. toukokuuta 1918 Vaasan senaattiin.

Tasavaltalainen

Maalaisliittolaisena Kallio vastusti puolueensa linjan mukaisesti monarkismia ja 17. elokuuta 1918 erosi suomettarelaisen Juho Kusti Paasikiven johtamasta senaatista, mikä pyrki Suomen muuttamiseen kuningaskunnaksi Ruotsin vallan aikaisten perustuslaeiksi katsottavien lakien, Kustaa III:n 21. elokuuta 1772 hallitusmuodon sekä 3. huhtikuuta 1789 Yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella sekä tekemään hesseniläisestä prinssistä, Friedrich Karlista, Suomen kuninkaan, Väinö I:n. Suomi oli julistettu itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917 tasavaltalaisin muodoin, minkä mukaan korkeinta valtaa käytti eduskunta.

Maatalousministeri

Kyösti Kalliosta tuli maatalousministeri 17. huhtikuuta 1919 Kaarlo Castrénin ja myös tätä seuranneeseen J. H. Vennolan hallitukseen. Kallio vastusti Kaarlo Juho Ståhlbergin tapaan 1919 Mannerheimin suunnittelemaa Pietarin valtaamista Judenitshin avuksi, minkä tarkoituksena oli saada ympärysvaltojen Venäjän sisällissodassa tukeman Venäjän väliaikaista hallitusta seuranneiden hallintojen tuki Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle. Väliaikainen hallitus oli korostanut Venäjän yhtenäisyyttä ja jakamattomuutta. Kallio suhtautui kriittisesti myös Itä-Karjalaan kohdistuviin heimosotiin, mistä aiheutuneiden erimielisyyksien vuoksi sisäministeri Heikki Ritavuori ammuttiin 1922.

Puhemies

Toukokuussa 1920 Kallio valittiin eduskunnan puhemieheksi. Kalliosta tuli jälleen maa- ja metsätalousministeri J. H. Vennolan II hallitukseen 1921, missä hän aloitti Lex Kalliona tunnetun asutuslaki, millä pyrittiin pakkolunastamaan maata tilojen luomiseksi tilattomalle väestölle ja laajentamaan tiloiksi itsenäistyneitä torppia. Kallion pyrkimys onnistui 1922 oikeiston hävittyä vaalit.

Pääministeri

Kyösti Kalliosta tuli pääministeri ensimmäisen kerran 14. marraskuuta 1922. Hänen hallituksensa suoritutti elokuussa 1923 noin 200 Suomen sosialistisen työväenpuolueen jäsenen joukkopidätyksen, mikä tunnetaan Kallion leikkauksena. Tuolloin pidätettiin puolueen eduskuntaryhmän lisäksi myös puoluejohto. Maltillinen presidentti Ståhlbergkaan ei ollut odottanut Kallion hallitukselta niin kovia otteita.

Maareformi

1922 toinen johtava niin ikään alkujaan nuorsuomalainen maalaisliittolaispoliitikko Santeri Alkio jäi pois eduskunnasta, jolloin maalaisliiton sisäinen jänne muodostui Kallion ja Sunilan pohjalle. Kallio kannatti maaseudun asiaa laajemmin kuin lähinnä maatalouteen keskittynyt Sunila. Lex Kallion lisäksi säädettiin maareformin laajentamiseksi Lex Pulkkinen 1925, mikä palautti kiinteistöjä puutavarayhtiöiltä valtiolle viljelijöille edelleen jaettavaksi.

Lähinnä maanomistuskysymysten vuoksi maalaisliiton suhteet 1920-luvulla suomettarelaisten ja nuorsuomalaisten monarkistien kannatukselle 1918 muodostuneeseen Kansalliseen Kokoomukseen muodostuivat ongelmalliseksi ja hallitukset olivat melko lyhytikäisiä tuottaen jopa presidentti Lauri Kristian Relanderin aikana Väinö Tannerin vähemmistöhallituksen 1926. Maalaisliittolainen Relander osallistui presidenttinäkin 1920-luvun hajanaisen parlamentarismin aikana Sunilan ja Kallion väliseen keskusteluun puolueessa tarjoten Kalliolle mahdollisuutta vetäytyä maaherraksi, mitä tämä ei hyväksynyt.

Oikeiston patoamista kommunistilaeilla

1929 Kallion III hallitus valmisteli kommunismin vastaista lainsäädäntöä SKP:n johtaman lakkoliikkeen tukahduttamiseksi alkaneen suuren laman aikana, minkä seurauksena myös Kustaa Tiitun perustama Lapuan liike alkoi voimistua. Kalliota pyydettiin Lapuan liikkeen johtoon, jopa diktaattoriksi, mistä hän kieltäytyi, minkä vuoksi Kalliosta tuli maalaislähtöisen oikeiston piirissä epäsuosittu. Presidentti Relander jousti oikeiston suuntaan ja Kallion kolmas hallitus erosi 2. heinäkuuta 1930, minkä jälkeen 1918 valtionhoitajana toiminut alkuaan nuorsuomalainen kokoomuslainen P. E. Svinhufvud muodosti hallituksen laatien perustuslaillisia yhdistymis- ja kokoontumisvapautta rajoittavat kommunistilakeina tunnetut tasavallan suojelulait Mäntsälän kapinaan ja IKLn perustamiseen johtaneen Lapuan liikkeenä ja talonpoikaismarssina alkaneen oikeistoradikalismin tyynnyttämiseksi. Koska kommunistilakien tueksi ei saatu kiireelliseksi julistamiseksi tarvittavaa 5/6 enemmistöä lähinnä sosialidemokraattien vastustuksen vuoksi, järjestettiin 1930 uudet eduskuntavaalit, minkä jälkeen lait pystyttiin saattamaan voimaan tätä pienemmällä enemmistöllä.

Presidenttiehdokkaana 1931

1931 oli Kyösti Kallio maalaisliiton presidenttiehdokkaana presidentti Relanderin jouduttua syrjään vakuutusyhtiön johtajaksi siksi, että hän ei nauttinut enää puoleensa maalaisliiton piirissä laajaa luottamusta. Kallio sai kuitenkn vain 56 valitsijamiestä 300:sta, joten presidentiksi valittiin Svinhuvud.

Sunilan aika oli jo mennyt ohi suuren laman vuoksi. Kallion kannatusta vaalipiirissään supisti se, ettei hänen katsottu tehneen riittävästi laman lievittämiseksi. Omassa vaalipiirissä muodostui Kalajokilaaksossa pulaliike, joka huipentui 1932 Nivalan konikapinaan. 1933 oli Kallion uudelleen valinta eduskuntaan vaarassa.

Vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen ja Kivimäen hallituksen seuraajaksi Kallio tarjoutui perustamaan punamultahallituksen sosialidemokraattien kanssa sovitusti, mutta tasavallan presidentti kokoomuslainen P. E. Svinhufvud olisi kieltäytynyt nimittämästä punamultahallitusta. Näin Kallion IV hallitus muodostui edistysmielisten ja maalaisliiton pohjalle ilman sosialidemokraatteja.

Kallion asema oli vahvistunut, ei pelkästään yleisen taloudellisen tilanteen parantumisen ja pulaliikkeiden kritiikin laimenenisen vuoksi, vaan myös siksi, että maalaisliitossa Sunila luopui politiikasta sekä siksi, että karjalaisten vahva mies, valtiovarainministerinä tunnettuksi tullut Juho Niukkanen oli jäänyt eduskunnasta pois vaalikaudeksi 1933-1936. Niukkanen kuitenkin nimitettiin 1936 vaalien jälkeen Kallion IV hallitukseen valtiovarainministeriksi. Presidentti Relanderin tukemana Kallion kilpailijana maalaisliitossa tunnettu Sunila kuoli 1936.

Presidentti 1937

1937 Kallio valittiin tasavallan presidentiksi oman puolueensa Maalaisliiton ja SDPn tuella. SDP halusi varmistaa, ettei SDP:n hallitusyhteistyön maalaisliiton kanssa 1936 estänyt Svinhufvud enää jatka presidenttinä. Valitsijamiesvaaleissa toisella kierroksella presidentti Svinhufvud sai 104 ääntä, entinen presidentti Ståhlberg 19 ääntä ja Kallio 177 ääntä.

Cajander ja Holsti

Presidentiksi tultuaan Kallio nimittää ensimmäisen punamultahallituksen, mitä johti Edistyspuolueen pääministeri A. K. Cajander talvisotaan saakka.

Ulkopoliittisesti Kallio tuki ulkoasiainministeri Holstia, joka 1920-luvun reunavaltiopolitiikan jälkeen kannatti puolueettomuutta ja pohjoismaista suuntausta. Suomi joutui puolueettomuudestaan huolimatta talvisotaan.

Mannerheim ja Juho Niukkanen

1939 kesällä Kallio tuki Mannerheimin jatkamista maan puolustamista valmistelevan puolustusneuvoston puheenjohtajana tämän jouduttua riitaan maalaisliittolaisen puolustusministeri Juho Niukkasen ja sosialidemokraattisen valtiovarainministeri Väinö Tannerin kanssa erimielisyyksiin valtuuksistaan.

Kyösti Kallio ilmoitti eroavansa presidentin toimesta 27. marraskuuta 1940 ja hänen seuraajakseen valittiin pääministeri Ryti. Hän kuoli Helsingin rautatieasemalla äkilliseen sydänkohtaukseen matkallaan kotiinsa Nivalaan 1940. Tarinan mukaan Kallio menehtyi marsalkka Mannerheimin käsivarsille, todellisuudessa ilmeisesti kyseessä oli presidentin adjutantti eversti Aladar Paasonen. Kyösti Kallio oli jo talvisodan aikana terveytensa vuoksi ajoittain työkyvytön, mitä ei kuitenkaan koskaan julkistettu. Politiikkaa ja myös rauhantunnusteluja 1940 johtivat käytännössä pääministeri Risto Ryti, ulkoasiainministeri Väinö Tanner ja Moskovassa suurlähettiläänä toiminut J. K. Paasikivi. Syksyllä 1939 Neuvostoliiton kanssa käytyjen neuvottelujen aikana Kallio oli tinkimättömämpi kuin Neuvostoliiton kanssa aluevaihtosopimukseen taipuvaiset Mannerheim ja Paasikivi.

Vuoden 1937 valitsijamiehin valittiin seuraavaksi tasavallan presidentiksi Risto Ryti.

Ura

1904 talonpoikaissäädyn nuorsuomalainen valtiopäiväedustaja Piippolan tuomiokunnasta
1907 kansanedustaja
1908–1916 Maalaisliiton puheenjohtaja
1917 maanviljelystoimituskunnan päällikkö Oskari Tokoin senaatissa
1917 maanviljelystoimituskunnan päällikkö P. E. Svinhuvudin senaatissa
1918 maanviljelystoimituskunnan päällikkö J. K. Paasikiven senaatissa 18. elokuuta 1918 saakka.
1919 maa- ja metsätalousministeri Kaarlo Castrénin hallituksessa
1920 maa- ja metsätalousministeri H. J. Vennolan hallituksessa
1920 eduskunnan puhemies Vennolan hallituksen kaaduttua
1922–1924 pääministeri 14. marraskuuta 1922 - 18. tammikuuta 1924, Kallion I hallitus

1924 eduskunnan puhemies Kallion I hallituksen kaaduttua
1925 kulkulaitosministerinä 31. maaliskuuta 1925 - 31. joulukuuta 1925 Tulenheimon hallituksessa
1925–1926 pääministeri 31. joulukuuta 1925 - 13. joulukuuta 1926, Kallion II hallitus
1927 eduskunnan puhemies Kallion II hallituksen kaaduttua
1929 eduskunnan puhemies
1929–1930 pääministeri 16. elokuuta 1929 - 4. heinäkuuta 1930, Kallion III hallitus
1930–1936 eduskunnan puhemies
1936–1937 pääministeri 7. lokakuuta 1936 - 12. maaliskuuta 1937, Kallion IV hallitus
1937–1940 tasavallan presidentti

Kirjallisuus

Itsenäisen Suomen presidentit, 1994, Anna-Maija Kataja, Gummerus
Kiitollisena muistan, 1973, Viljami Kalliokoski, Kirjapaja
Kyösti Kallio talonpoikaispresidentti (Suomen tasavallan presidentit, 1986, Sakari Virkkunen, Otava
Kyösti Kallio I (1873-1929), 1986, Kari Hokkanen, Valtioneuvoston kanslia/WSOY
Kyösti Kallio II (1930-1940), 1986, Kari Hokkanen, Valtioneuvoston kanslia/WSOY
Maakysymys maalaisliiton politiikassa 1918-1922, Esko Aho, 1980, Helsingin yliopisto
Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2 (1918-1939), 1989, Juhani Mylly, Kirjayhtymä
Nivalalainen Kyösti Kallio, Auli Hokkanen, 1987, Suomen kulttuurirahasto

Aiheesta muualla

Kansanedustajat | Suomen presidentit | Suomen pääministerit | Keskustalaiset poliitikot | Nivala

Gourt Home::Gourt :: Kyösti Kallio