article

Kuvitus eli illustraatio (lat. illustrare=valaista) on kuvalaji, joka voi olla piirros, maalaus, valokuva, animaatio tai jonkin muun tyyppinen kuva. Kuvitukselle on ominaista, että aiheena oleva asia on tärkeämpi kuin itse kuvan muoto tai tyyli.

Kuvituksen lähtökohtana on tavallisesti teksti. Kuvituksen tavoite on havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkeyttää tarinaa tai informaatiota. Kuvituskuva voi joskus olla myös kertova kuva ilman tekstiä. Kuvituksella ja visualisoinnilla viitataan monimutkaisten tai vaikeasti valokuvattavien kohteiden kuvantamiseen.

Kuvitusta voidaan käyttää monenlaisten aiheiden elävöittämiseen tai selkeyttämiseen. Se voi olla esimerkiksi:

  • havainne- ja selityskuvia oppimateriaaleihin
  • selkeyttäviä kuvia käyttöohjeisiin
  • houkuttelevia ja selkeyttäviä kuvia markkinointimateriaaleihin
  • karikatyyrikuvituksia henkilöhahmoista.

Kuvittamisen lajeja


Kuva:Nicolas ii cartoon.JPG|Karikatyyri- ja potrettikuvitus. Pilakuva Venäjän keisari Nikolai toisesta. Kuva:Sizing Chart copy.png|Informaatiografiikka, johon kuuluvat kartat, opasteet, kaaviot, ikonit, prosessimallit, aikajanat, piirakat sekä organisaatiokaaviot. Image:Mohammed by gustave dore.jpg|Kirjojen kuvitus, johon kuuluvat mm. kirjojen kansien ja lastenkirjojen kuvitus. Gustave Doré, Mohammed, 1861. Kuvitusta Danten kirjaan La Divina Commedia. Kuva:CityGen.jpg|3D-kuvitus ja fantasiakuvitus. CityGen ohjelman kuvitusta. Kuva:Kpfm.png|Havainne- ja räjäytyskuvat ja kaaviot Kuva:Pyrrhula pyrrhula male.jpg|Tieteen... Magnus von Wright, Pyrrhula pyrrhula kirjassa Svenska fåglar, efter naturen och på sten ritade. Kuva:Kohlenstoffnanoroehre Animation.gif|...ja tekniikan kuvittaminen ja visualisointi. Hiilinanoputken rakennetta havainnollistava animaaatio. Kuva:Manned Orbiting Laboratory concept image.jpg|Konseptikuva ja konseptikuvitus. Yhdysvaltain ilmavoimien suunnitteleman miehitetyn maata kiertävän laboratorion konseptikuva, 1960.

Kuvittamisen historiaa


Raamatun tapahtumien kuvittaminen ja havainnollistaminen oli tärkeä viestintäkeino aikana, jolloin väestön valtaosa oli lukutaidotonta. Myöhemminkin julkaistiin kuvituksia erilaisten moraalikirjoitusten ja opetusten yhteydessä. Jan Amos Comeniuksen (Komenský) (1592-1670) julkaisemaa oppikirjaa Orbis Pictus, tai Orbis Sensualium Pictus (Kuvissa näkyvä maailma, 1658) pidetään ensimmäisenä lapsille suunnattuna kuvakirjana.

Ennen valokuvauksen ja kirjapainotekniikan yhdistymistä piirtämällä tapahtuva kuvitus oli ainoa kuvittamisen keino. Myöhemmin erilaiset graafiset menetelmät kehittyivät, mahdollistaen yhä sävykkäämpien ja tarkempien kuvitusten toistamisen. Eri puolilla matkustaneet kuvittajat raportoivat sanomalehdille maailman tapahtumista.

Kuvittamisen tarve kasvoi painotekniikan kehittymisen myötä. Kuvittajat ansaitsevat tavallisesti elantonsa tekemällä kuvituksia mainonnan, kustantamojen, sanomalehtien ja aikakausilehtien käyttöön. Kuvittajat ovat käyttäneet perinteisiä kuvataiteen keinoja, mutta nykyisin tietokone on yleistynyt yhdeksi apuvälineeksi kynien, vesivärien ja peitevärien joukkoon.

Tietokonegrafiikka on muuttanut kuvittamisen työprosesseja. Digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen on monipuolistanut niin kuvituksen tuotantotekniikoita kuin käyttötarkoituksia. Nykyisin kuvitusta käytetään paljon esimerkiksi www-sivuilla, esitysmateriaaleissa ja multimediassa. Uudet käyttötarkoitukset ovat kasvattaneet alaa, mutta myös lisänneet kilpailua. Kuvituksen tekeminen ja sen välittäminen lehtien toimituksiin on nopeutunut ja helpottunut ja kuvittamisesta on tullut yhä suositumpi osa mediaa.

Tunnettuja suomalaisia kuvittajia


Muualla verkossa


Kuvataide

Ilustrace | Illustration | Illustration | illustratsioon | تصویرگری | Illusztráció | イラストレーション | Illustrasjon | Ilustração | Illustration | 插畫

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kuvitus".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld