article

Merikartano Oulu 2006 02 12.JPG Oulussa on valtion erityisoppilaitos kuulovammaisille]] Kuurous määritellään lääketieteellisesti kuuloelinten vammaksi, joka estää puheen ymmärtämisen kuulon kautta. Kuulon puuttuminen vaikuttaa kuitenkin eniten sosiaalisesti, sillä kommunikointi kuulevien kanssa vaikeutuu.

Kuurous aiheutuu pääosin neljällä tavalla: geneettisesti periytymällä, sairauksien aiheuttamana, lääkityksen aiheuttamana tai fyysisestä vammautumisesta. Kuuroutta pystytään hoitamaan sisäkorvaistutteiden ja kuulolaitteiden avulla.

Kuurot muodostavat kieli- ja kulttuurivähemmistön. Syntymäkuurojen ja nuorena kuuroutuneiden ensikieli tai äidinkieli on yleensä viittomakieli. Etenkin nuoremman polven kuurot kutsuvat itseään mielellään viittomakielisiksi. He kuuluvat viittomakieliseen vähemmistöryhmään. Kaikki kuurot eivät pidä kuuroutta vammana, joka vaatisi lääketieteellistä hoitoa.

Kuurot kommunikoivat keskenään yleensä viittomakielellä. Viittomakielentaidottomien kuulevien kanssa he voivat kommunikoida muun muassa kirjoittamalla ja lukemalla. Useimmat kuurot osaavat myös lukea huulilta. Huuliltaluku sisältää kuitenkin aina myös arvailua, sillä kaikki konsonantit eivät eroa toisistaan visuaalisesti. Osa kuuroista osaa myös puhua.

Kielenoppimisiän jälkeen kuuroutuneet käyttävät usein puhetta ilmaistessaan itsensä. Heille tärkeimmät kielen vastaanottamistavat saattavat olla huuliltaluku ja lukeminen. Monet opettelevat myös tukiviittomia tai viitottua puhetta. Mitä nuorempana kuuroutuu, sitä todennäköisempää on, että opettelee myös viittomakielen. Sisäkorvaistutteella kuuroutunut voi saada ison osan kuulostaan takaisin.

Vammat | Sairaudet

Sordesa | Gehörlosigkeit | Kurt | Deafness | Sordera | Surdeco | Surdité | Heyrnarleysi | Siket | Doofheid | ろう者 | Døv | Surdez | Глухота | Deaf | Dövhet |

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kuurous".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld