article

Ear-anatomy.pngn anatomiasta]] Kuulo on ihmisistä puhuttaessa kyky havainnoida ympäröivää ääntä. Ihmisellä on kaksi korvaa, jotka toimivat yhdessä pään ja muun vartalon muodon kanssa äänen välittämiseksi aivoihin.

Äänen välittyminen


Korva jakautuu ulko-, väli- ja sisäkorvaan. Ulkokorvaan kuuluu korvalehti, korvakäytävä, jotka saattavat äänen tärykalvolle. Välikorvassa sijaitsevat kuuloluut: vasara (malleus), alasin (incus) ja jalustin (stapes). Ääni kulkee tärykalvosta kuuloluiden kautta eteisikkunaan joka erottaa väli- ja sisäkorvan. Lopulta ääni välittyy sisäkorvassa olevaan nesteen täyttämään simpukkaan.

Simpukassa oleva äänen myötä värähtelevä basilaarikalvo välittää äänen Cortin elimessä oleville aistinsoluille, jotka muuttavat äänivärähtelyn hermoimpulsseiksi. Mitä matalampi ääni sitä pidemmälle se kulkee simpukassa. Nämä impulssit välitetään kuulohermosäikeiden kautta aivokuorella sijaitsevaan kuulokeskukseen, jonka ansiosta syntyy elämys äänestä ja sen ominaisuuksista.

Sisäkorvan simpukkaan kiinnittyneenä ovat myös kaarikäytävät jotka huolehtivat tasapainoaistista.

Äänen havaitseminen


Ihminen prosessoi korviensa välittämää ääntä monin tavoin niin, että äänestä erotetaan informaatiota ja ääntä tulkitaan ihmisen havaintomaailman perusteella, yhdistäen muistikuviin ja opittuun tietoon.

Ihmisen kuuloalue on noin 20-20000 Hz ja se huononee iän mukana. Korkeimpia ääniä kuulevat lepakot (max. n. 150 kHz) ja matalimpia myyrät (min. n. 1Hz).

Äänen suunnan havaitseminen perustuu siihen, että äänellä on oikeaan ja vasempaan korvaan eri matka. Kahden korvan välisen äänen aikaeron ihminen huomaa hyvin, mutta ei kovin pienillä taajuuksilla. Korkeilla äänillä on lyhyt aallonpituus - muutamasta senttimetristä muutamaan kymmeneen - siksi niiden tulosuunta voidaan aika tarkasti arvioida. Matalista äänistä ihminen ei pysty sanomaan tulosuuntaa. Siksi yksi bassokaiutin riittää, korkeille äänille pitää olla useampia lähteitä.

Korvien välinen välimatka vaikuttaa siihen, miten äänen tulosuunta osataan arvioida. Voi vain kuvitella, että norsu on tässä etevämpi kuin hiiri. Toisaalta norsulla korvien välinen matka on korkeilla äänillä useita äänen aallonpituuksia ja tämä voi aiheuttaa harha-aistimuksiakin.

Äänen tulosuunnan arviointi liittyy myös muihin aisteihin, erityisesti näköön. Äänen kuvitellaan tulevan sieltä, mistä se näköhavainnon perusteella tulee. Tämä kehittää korvia: joistakin äänistä saadaan muilla aisteilla vahvistus tulosuunnasta, joistakin ei. Korvat pikkuhiljaa oppivat arvioimaan äänen suunnan, vaikka muut aistit eivät havaintoa vahvistakaan.

Aiheesta muualla


Akustiikka | Aistit

শ্রবণ | Oïda | Høresans | Hearing (sense) | Ouïe | Udito | שמיעה | Horen | 聴覚 | Słuch | Audição

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kuuloaisti".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld