article

Gustav III of Sweden 1.jpg Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri)/24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 174629. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 17711792 ja maansa kiistellyimpiä hallitsijoita. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle. Erään arvion mukaan hän suoritti vallankaappauksen suomalaisen aatelisen Jakob Magnus Sprengtportenin ja kreivi Johan Christopher Tollin avulla.

Taiteista ja ranskalaisuudesta kiinnostunut hallitsija lisäsi olennaisesti kuninkaan valtaa, mutta suoritti myös valistushenkisiä uudistuksia ja harrasti kulttuuria. Tässä häntä voi verrata enoonsa, Preussin Fredrik II:een. Kustaa kävi Suomessa 1775 ja perusti useita kaupunkeja, kuten Tampereen vuonna 1779, sekä kehitti Suomen puolustusta. Hän oli naimisissa tanskalaisen prinsessan Sofia Magdaleenan kanssa.

Hän hyökkäsi Venäjälle ilman säätyjen virallista suostumusta 1788 (n sota 17881790). Upseerit kapinoivat pieleen menneen sodan aikana (Anjalan liitto), mutta Kustaa kukisti kapinan ja lisäsi edelleen valtaansa.

Vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjalla Kustaa lakkautti Ruotsin valtaneuvoston edistäen näin yksinvaltiuttaan. Tilalle hän perusti kuitenkin myös riippumattoman tuomioistuimen, kuninkaan korkeimman oikeuden. Yhdistys- ja vakuuskirjalla hän myös vahvisti talonpoikien omistusoikeuden perintötiloihinsa.

Kustaa kulutti paljon varoja taiteeseen ja kulttuurinautintoihinsa. Kapteeni Jacob Johan Anckarström murhasi Kustaa III:n vuonna 1792 oopperanaamiaisissa: tapaus innoitti Giuseppe Verdiä säveltämään oopperan Naamiohuvit. Kuninkaan seuraaja oli hänen poikansa Kustaa IV Aadolf.

Kustaa III:n valtiojärjestys säilyi voimassa Venäjään 1809 liitetyssä Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Kustaa III:n sota | Ruotsin kuninkaat

Edeltäjä:
Aadolf Fredrik
Luettelo Ruotsin kuninkaista Seuraaja:
Kustaa IV Aadolf

Gustav 3. af Sverige | Gustav III. (Schweden) | Gustav III of Sweden | Gustavo III | Gustave III de Suède | Gustavas III | Gustaaf III van Zweden | グスタフ3世 (スウェーデン王) | Gustaw III | Густав III | Gustav III

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kustaa III".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld