Koraani () on islamin pyhä kirja. Muslimien mukaan se on Jumalan profeetta Muhammadille välittämä.
Muhammad sai 22 vuoden aikana 114 ilmestystä, jotka muodostavat Koraanin 114 suuraa eli lukua. Koraania alettiin koota yhtenäiseksi kirjaksi vasta Muhammadin kuoleman jälkeen. Koraanitekstien eli suurojen kokoajaksi mainitaan Muhammadin medinalainen ystävä Zaid ibn Thābit. Zaid ibn Thābitin kokoaman koraanilaitoksen rinnalla oli todennäköisesti useita vastaavanlaisia kokoelmia. Zaid ibn Thābitin kokoama quraišilaisten murretta seuraava koraanilaitos yleistyi vasta kalifi Otmānin julkaistua sen ja lähetettyä siitä kopiot islamilaisen maailman keskeisiin kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan ja Basraan.
Yksi huomattavimmista tutkimuksista Koraanin synnystä on Noeldeke-Schwalley'n Geschichte des Qorans.
Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin. Koraanissa, toisin kuin Raamatussa, myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväinen Raamatun kertomusten kanssa. Jeesus on Muhammadin jälkeen Koraanissa useiten mainittu Islamin profeetta.
Monet islamilaisina pidetyt lait tai säädökset eivät ole Koraanista. Koraanissa ei muun muassa käsketä vaimoja pitämään huivia päässä, vaan kirjan ohjeiden mukaan ainoastaan kaula tulee peittää. Islamilainen laki, šari'a, perustuukin Koraanin lisäksi myös profeetan elämäntapaan sunnaan, joka antaa täsmentäviä ohjeita muun muassa Koraanin tulkinnasta. Koraanista voi löytää vaihtelevia ohjeita sen mukaan, kuinka muiden uskontojen edustajiin ja heidän valtioihinsa tulisi suhtautua. Muiden muslimimaiden kimppuun hyökkäämisen Koraani tuomitsee ehdottomasti.
Huom. Nimien suomennokset ovat epävirallisia. Koraanin käännöksillä toisille kielille ei islamissa ole samaa asemaa kuin alkuperäisellä arabiankielisellä Koraanilla.
Koran | قرآن | Al-Qur'an | Al-Quran | Qur'an | Kur'an | Коран | Alcorà | Коран | Korán | Koran | Koran | Koraan | Κοράνιο | Qur'an | Corán | Korano | Koran | قرآن | Coran | An Córan | Corán | 꾸란 | क़ुरान | Kuran | Koran | Kóraninn | Corano | הקוראן | Qurani | Qur'an | Alcoranum | Koran | Korán | Koran | クルアーン | Koranen | Koranen | Koran | Alcorão | Coran | Коран | Kur'ani | Curanu | Qur'an | Korán | Koran | Куран | Kuran | Koranen | திருக்குர்ஆன் | Qör'än | อัลกุรอาน | Kur'an | Коран | 古兰经 | Koran