__NOTOC__ Koillismaan_seutukunta_Suomen_maakuntakartalla.png
Koillismaan seutukunta on yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsee Oulun läänissä, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Siihen kuuluu kaksi kuntaa ja sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 178.
Koillismaan seutukunnan tärkeimmät elinkeinot ovat matkailun lisäksi maa- ja metsätalous sekä puu-, metalli-, elintarvike-, tietotekniikka- ja käsityöteollisuus.
Seutukunnan tärkeimmät kulkuyhteydet ovat valtatie 20 Oulusta Kuusamoon ja valtatie 5 Kajaanista Kuusamoon sekä reittilentoliikenteen kenttä Kuusamossa.
Maantieteellisesti seutukunta sijaitsee Oulun läänin koillisosassa. Sen pohjoispuolella on Itä-Lapin seutukunta, länsipuolella Oulunkaaren seutukunta ja eteläpuolella Kehys-Kainuun seutukunta. Itärajana on Venäjän valtion raja.
Koillismaan seutukunnan tavoite 1 -ohjelman visio on, että Koillismaa olisi alue, jonka asukkailla olisi mahdollisuus toimeentuloon ja korkeatasoisiin palveluihin luonnonläheisessä ympäristössä. Suurimpana tavoitteena on työllisyyden parantaminen Koilllismaalla vuoteen 2006 mennessä niin, että työllisen työvoiman määrä nousee kokonaisuudessaan 1500 hengellä, osaamisen taso ja työvoiman laatu nousevat sekä yrittäminen lisääntyy.
Tavoitteen on jaettu kolmeen ryhmään, joissa jokaisessa on omat kehittämistoimenpiteensä ja hankkeensa. Ryhmät ovat yritystoiminan kehittäminen, osaamisen tason nostaminen sekä maaseudun kehittäminen.
| Kunta | Kuntanumero | Maapinta-ala | Vesipinta-ala | Pinta-ala yhteensä | Väkiluku | Asukastiheys |
| Kuusamo | 305 | 5 003,50 km² | 801,04 km² | 5 804,54 km² | 17 193 | 3,44 asukasta/km² |
| Taivalkoski | 832 | 2 456,62 km² | 200,88 km² | 2 657,50 km² | 4 779 | 1,95 asukasta/km² |
| Yhteensä | 178 (*) | 7 460,12 km² | 1 001,92 km² | 8 462,04 km² | 21 972 | 2,95 asukasta/km² |
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Koillismaan seutukunta".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world