Kirkko

Kirkko on uskonnollinen yhteisö, jolla tarkoitetaan etenkin kristillisiä yhteisöjä. Joskus sitä käytetään myös muiden uskontojen yhteisöistä, erityisesti mikäli ne ovat kristillisperäisiä.

Sana kirkko tulee kreikan sanasta kyriake ja tarkoittaa "Herralle kuuluvaa". Sillä on siis teologisesti suuntautunut merkitys. Toinen kristillisestä yhteisöstä käytettävä sana on ekklesia, joka käännetään kristillisessä yhteydessä yleensä sanalla seurakunta. Se kuitenkin tarkoittaa antiikin kreikassa yleisesti myös kansankokousta ja on sanan tavanomainen merkitys.

Sanalla kirkko viitataan useisiin eri asioihin. Laajimmassa merkityksessään sillä viitataan kaikki kristityt kattavaan maailmanlaajaan kristittyjen yhteisöön. Tällöin se ei viittaa kirkko-organisaatoihin. Suppeammassa merkityksessä sillä tarkoitetaan kirkkokuntaa tai muuta hengellistä kristillistä organisaatiota, joka sisältää useita paikallisia kristillisiä yhteisöjä. Tällaisia kirkkokuntia ovat mm. katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko luterilainen kirkko tai anglikaaninen kirkko (Ks. kristinusko). Kaikki suuretkin kirkkokunnat ovat jakautuneet paikalliskirkkohin, jotka yleensä noudattavat kansallisia rajoja. Esim. ortodoksinen kirkko sisältää esim. erilliset Venäjän, Ukrainan ja kreikan ym. paikalliset ortodoksisest kirkot. Samoin on luterilaisessa kirkossa. Suppeimmillaan sanalla kirkko tarkoitetaan kristittyjen paikallisyhteisöä ja tarkoittaa samaa kuin seurakunta. Tämä on kuitenkin suomen kielessä harvinaista. Sen sijaan sanalla seurakunta voidaan usein tarkoittaa kirkkokunnat ylittävää kristittyjen paikallista tai maailmanlaajaa joukkoa.

Suomessa sanalla kirkko viitataan puhekielessä useimmiten Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Kirkon synty

Silloin kun kirkolla tarkoitetaan kristinuskoa yleensä tai kristittyjen yhteisöä, kysymys kirkon synnystä samastuu kristinuskon syntyyn.

Kristillinen kirkon organisoituminen on jossain määrin kiistelty aihe kirkkohistoriassa. Uskonnollisten kirjoitusten mukaan kristinusko sai syntynsä ilmestyksinä, joita Jeesus Nasaretilaisen läheiset saivat ensimmäisenä kristillisenä pääsiäisenä. Heidän johtajinaan olivat ns. pylväät, eli Jeesuksen oppilaista kolmikko Pietari, Jaakob ja Johannes. Jeesuksen lähimpien oppilaiden julistustyön tuloksena kasvoi ensin Jerusalemin alkuseurakunta. Seurakuntaan liityttiin kastessa. Kristityt kokoontuivat Jerusalemin temppelissä ja kokoontuivat kodeissa viettämään yhteistä ateriaa eli murtamaan leipää. Ateriayhteisöjä lienee ollut väistämättä useita samassa kaupungissa.

Kirkko organisoitui ensin paitsi kasteen ja ehtoollisen avulla myös hengellisinä virkoina. Jeesuksen kahtatoista oppilasta kutsuttiin apostoleiksi. Apostolin asemaa pidettiin jo alussa merkittävänä, sillä Juudaksen tilalle valittiin erikseen uusi 12. apostoli, Mattias. Myöhemmin myös muita julistustyötä tekeviä ihmisiä kutsuttiin apostoleiksi eli "lähetetyiksi". Apostolien avuksi ryhdyttiin valitsemaan diakoneja. Heidän tehtävänään oli leskille ja köyhille jaettavan avun jakaminen.

Jerusalemista kristinusko levisi lähikaupunkeihin. Paikalliset yhteisöt olivat varsin itsenäisiä, mutta apostolien arvovalta tunnustettiin laajasti koko kristittyjen yhteisöä koskevaksi. Myöhemmin mm. Paavalin hengellinen toiminta ja kaitsenta ulottui laajoille aluelle seurakuntia Vähä-Aasiassa ja Kreikassa.

Varhaisessa kristinuskossa paikallinen organisaatio oli jossain määrin kirjavaa. Seurakunnan johdossa oli yleensä vanhemmisto eli presbyteerit. Myös seurakunnan kaitsijan eli episkopoksen virka (piispa) tunnettiin. Piispa oli näin seurakunnan johtajan virka, joka johti seurakunnan kokouksia ja valvoi yhteisen aterian viettoa. Nykyinen piispan virka ei ole historiallisesti apostolin virasta syntynyt virka, mutta episkopaalisissa kirkoissa siihen liitetään apostolin tehtävään liittynyttä seurakuntien rajat ylittävää kaitsenta- ja valvontatehtävää. Vähitellen piispan virka muodostui viraksi, joka oli vain suurissa kaupunkiseurakunnissa, ja hänen kaitsenta-alueeseensa katsottiin lukeutuvan myös ympäröivän lähiseudun seurakunnat. Seurakunnan johtajan tehtävä siirtyi tällöin seurakunnan johtajalle, jota Suomessa nykyään kutsutaan kirkkoherraksi.

Käsityksiä kirkosta eli seurakunnasta

Käsitystä kirkon hengellisestä merkityksestä sanotaan kirkko-opiksi eli ekklesiologiaksi. Eri kirkkokuntien ekklesiologisia käsityksiä tutkitaan dogmatiikassa, joka on akateeminen teologinen oppiaine.

Katolinen kirkko samaistaa ulkonaisen kirkkoelimistön ja Kristuksen seurakunnan. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.

Luterilaisen kirkon kannalta seurakunta on pyhien yhteys, jossa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentit Kristuksen määräyksen mukaan jaellaan.

Reformoidun opin mukaan on erotettava tosiuskovaiset eli valitut ja muut kastetut eli kutsutut.

Ortodoksinen kirkko pitää itseään Jumal-ihmisen Kristuksen mystisenä ruumiina, jota muodollisesta kirkkojärjestyksestä huolimatta ei tulisi pitää sosiologisesti organisaationa, ja muuttumattomasta opistaan huolimatta ei voida määritellä rationalistisesti.

Kirkko jaetaan toisinaan näkyvään ja näkymättömään kirkkoon. Näkymättömän kirkon osana ovat myös pyhät eli jo kuolleet kristityt.

Kirkkokunnat

Kirkkojen pääsuuntia ovat:

Katolisuus

Kirkko organisaationa

Kristilliset kirkkokunnat jaetaan organisaatioltaan kahteen pääluokkaan: piispallisiin eli episkopaalisiin kirkkoihin ja kongregationalistisiin kirkkoihin.

Piispallisia kirkkoja ovat vanhat kirkkokunnat katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko sekä uskonpuhdistuksessa syntyneistä kirkkokunnista luterilainen kirkko ja anglikaaninen kirkko. Piispallisissa kirkoissa piispan johtama hiippakunta muodostaa organisaation ylärakenteen seurakuntien yläpuolelle. Kirkon hengellisissä asioissa piispoilla ja hiippakunnilla on suurtakin valtaa. Yleensä erityisesti pappisvirkaa johdetaan ja valvotaan piispallisesti.

Kongregationalistisia kirkkoja ovat useat uskonpuhdistuksessa ja sen jälkeen syntyneet vapaakirkot. Kongregationalistisessa organisaatiossa pidetään itsenäistä paikallista seurakuntaa ainoana oikeana kirkon järjestysmuotoa. Siinä jo periaatteessa yleensä pidetään epätoivottavana, että seurakunnan yläpuolella olisi seurakuntiin nähden valtaa käyttävää kirkon ylärakennetta.

Evankelis-luterilainen kirkko

Suomen evankelis-luterilainen kirkko koostuu hiippakunnista, jotka ovat piispan johtamia kirkollisia hallintoalueita. Hiippakunta koostuu rovastikunnista, jotka koostuvat seurakunnista. Hiippakunnan keskuskirkko on tuomiokirkko, jonka kirkkoherraa nimitetään tuomiorovastiksi.

Ortodoksinen kirkko

Myös Suomen ortodoksinen kirkko muodostuu metropoliittojen eli hiippakunnan piispojen johtamista hiippakunnista, joita on kolme: Karjalan, Helsingin ja Oulun hiippakunnat. Karjalan hiippakuntaa johtaa Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, jota ei siis nimitetä metropoliitaksi.

Kirkon johto

Arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa puheenjohtaja piispojen kokoontuessa, mutta valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole. Arkkipiispa hoitaa kuitenkin kirkon suhteita toisiin kirkkoihin koti- ja ulkomaille. Arkkipiispan arvonimi on käytössä Ruotsin, Suomen, Latvian ja Viron luterilaisissa kirkoissa. Suomen kirkon arkkipiispa on Turun arkkipiispa (Turulla on kaksi piispaa; piispa ja arkkipiispa).

Katolisen kirkon johtaja on paavi.

Katso myös

Aiheesta muualla

MVnet :: Tutkielmat :: Lukio :: Keskiajan kirkkorakennukset - Tutkielma keskiajan kirkkorakennuksista
Kirkkohistorian aikajana

Kristinusko

Gourt Home::Gourt :: Kirkko