article Related Topics:
Kiribati
 

Kiribatin tasavalta eli Kiribati on saarivaltio Tyynellä valtamerellä. Se koostuu 33 atollista 3 800 neliökilometrin alueella lähellä päiväntasaajaa. Maan nimi lausutaan *, joka on paikallinen tapa lausua pääsaariston englanninkielisen nimen Gilbert Islands lyhenne Gilberts.

Historia


Mikronesialaiset asuttivat Kiribatin arviolta 2000-3000 vuotta sitten. Eurooppalaiset yhteydet alkoivat 1500-luvulla. 1800-luvulla alueelle tuli useita eurooppalaisia valaanpyytäjiä ja orjakauppiaita. Kuten muualla Oseaniassa, myös Kiribatilla eurooppalaisten mukanaan tuomat erilaiset sairaudet tappoivat useita asukkaita. Vuonna 1820 Adam Johann von Krusenstern nimesi saaret kapteeni Thomas Gilbertin mukaan Gilbert-saariksi. Yhdistynyt kuningaskunta teki Gilbert-saarista ja läheisistä Ellice-saarista protektoraattinsa 1892. Niiden asema muutettiin siirtokunnaksi 1916 ja autonomisiksi 1971. Japani miehitti osan saarista toisen maailmansodan aikana.

Ellice-saarista tuli itsenäinen Tuvalu vuonna 1978 ja Gilbert-saarista Kiribati vuonna 1979. Itsenäisyys myönnettiin virallisesti 12. heinäkuuta 1979. Itsenäistymisen myötä Yhdysvallat lopetti vaateensa harvaanasuttua Phoenix-saarta ja kolmea lukuun ottamatta kaikkia Linesaaria kohtaan, sen sijaan nämä liitettiin itsenäiseen Kiribatiin. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ieremia Tabai, joka toimi virassaan vuoteen 1991 saakka lukuun ottamatta lyhyttä taukoa vuosina 1982-1983, jolloin presidenttinä toimi Rota Onorio. Tällä hetkellä presidenttinä toimii vuonna 2003 virkaansa valittu Anote Tong.

Politiikka


Kiribatin parlamentin (Maneaba ni Maungatabu) 36 edustajaa valitaan neljän vuoden välein. Presidentti (Beretitenti) toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johtajana.

Kullakin Kiribatin 21 asutusta saaresta on oma valtuustonsa, joka huolehtii jokapäiväisistä asioista.

Piirikunnat


Kiribati on jaettu kuuteen piirikuntaan:

Banabaa ja Linesaaria lukuun ottamatta kaikki näistä sijaitsevat Gilberts-saarilla, joilla asuu myös pääosa valtion asukkaista. Linesaarista vain kolme ovat asuttuja. Phoenix-saaret ovat asumattomia, joten niillä ei ole erillistä edustusta. Banaba on harvaanasuttu, mutta piirikunta edustaa myös Fidžiin kuuluvalle Rabi-saarelle muuttaneita banabalaisia.

Maantiede


Kiribati-CIA WFB Map.png
Pääartikkeli: Kiribatin maantiede

  • Banaba on muista erillään oleva saari Naurun ja Gilbert-saarten välillä.
  • Gilbert-saaret koostuvat 16 atollista noin 1 500 kilometriä Fidžin pohjoispuolella.
  • Phoenix-saaret koostuvat kahdeksasta atollista ja korallisaaresta noin 1 800 kilometriä Gilbert-saarilta kaakkoon.
  • Linesaaret koostuvat yhdeksästä atollista ja saaresta noin 3 300 kilometriä itään Gilbert-saarilta.

Kolme Linesaarten saarta on Yhdysvaltain hallinnassa.

Banaba on kohonnut korallisaari, jossa oli ennen paljon fosfaatteja, mutta ne on pääosin kaivettu ylös. Muu osa Kiribatia koostuu pienistä riutoista ja hiekkaisista saarista, jotka ulottuvat vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolelle. Maaperä on ohut ja kalkkipitoinen, joten maanviljelys on vaikeaa.

Kiritimati (tunnettu myös nimellä Joulusaari) Linesaarilla on maailman suurin atolli.

Talous


Kiritimati-EO.jpg Kansainväliseltä avaruusasemalta 16.1.2002 kuvattuna]]

Kiribatilla on vähän luonnonrikkauksia. Sen fosfaattivarat olivat jo käytetty maan itsenäistymisen aikaan. Nykyisin suurin osa maan tuotannosta ja viennistä ovat kookospähkinän kuivattua ydintä sekä kalaa.

Viime vuosina Kiribatin talous on heilahdellut rajusti. Taloudellista kehitystä rajoittavat koulutetun työvoiman vähäisyys, heikko infrastruktuuri ja eristyneisyys kansainvälisiltä markkinoilta.

Yli viidenneksen bruttokansantuotteesta kattaa turismi. Ulkomainen talousapu, pääosin Yhdistyneeltä kuningaskunnalta ja Japanilta, on oleellinen lisä BKT:lle, viime vuosina 25–50 %.

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Väestöjakauma


Kiribatin virallinen kieli on englanti, mutta valtaosa väestöstä puhuu kiribatia. Maan suurin uskonto on kristinusko, vaikkakin siihen usein sekoittuu paikallisia kansanuskomuksia.

Media


Kiribatilla ilmestyy kaksi viikoittaista sanomalehteä, Te Uekera ja hallituksen omistama Kiribati Newstar.

Radioasema Tarawan atollilla aloitti lähetykset vuonna 1952.

Urheilu


Kiribati osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa Ateenassa 2004.

Lähteet


Kiribati

Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribat | Κιριμπάτι | Kiribati | Kiribati | Kiribato | Kiribati | Kiribati | Quiribati - Kiribati | 키리바시 | Kiribati | Kiribati | Kíribatí | Kiribati | קיריבטי | Kiribati | Kiribès | Kiribati | Kiribatis | Kiribati | Kiribati | キリバス | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Кирибати | किरिबाटी | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Kiribati | Кирибати (држава) | Kiribati | Kiribati | Kiribati | สาธารณรัฐคิริบาส | Kiribati | Kiribati | Кірібаті | 基里巴斯

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kiribati".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld