article

Kiinan kansantasavalta (), josta yleensä käytetään nimitystä Kiina (yksinkertaistetut merkit: 中国, perinteiset merkit: 中國, pinyin: Zhōngguó), on maa Itä-Aasiassa. Se on maailman väkirikkain maa yli 1.3 miljardilla ihmisellään ja edustaa noin viidesosaa maapallon väestöstä.

Kiinalainen kulttuuripiiri on kirjava ja vuosituhansia vanha. Valtio perustettiin sisällissodan jälkeen vuonna 1949 ja siitä asti sitä on johtanut Kiinan kommunistinen puolue. Kommunistisen Maon kuoleman jälkeen se on viimeiset kolmenkymmentä vuotta yksityistänyt talouttaan nostaen valtavan määrän ihmisiä köyhyydestä.

Suurempi menestys on nostanut sen taloudellista, poliittista, sotilaallista, tieteellistä, teknologista ja kulttuurista merkitystä.

Historia


Kiina on maailman vanhimpia, katkeamattoman historian omaavia sivilisaatioita ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eaa. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti vain noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.

Mao3.jpg perusti Kiinan kansantasavallan.]]

Pääartikkelit:

Kiinalaiset ovat keksineet mm. kirjanpainotaidon (Tang-dynastia), paperin valmistuksen (Han-dynastia), ruudin ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa), kompassin, leijat, paperirahan (Song-dynastia) ja pankkiluotot (Song-dynastia).

Hallinto


Ch-map.png Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.

Kiinan hallinnon pääosat ovat:

Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).

Alueellinen hallinto

Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区). China_provinces.png

ProvinssitAutonomiset alueet
Itsehallinnolliset kaupungit
Erityishallintoalueet

-

Taloudelliset erityisalueet 2003-06-16211637530.jpg, yksi taloudellisista erityisalueista joilla on pyritty edistämään hyvinvointia ulkomaisten investointien kautta.]] Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:

Politiikka


Kiinan hallitus kuvaa politiikkaa kiinalaisilla kirjaimilla "sosialismi", vaikka käytännössä maa on talousuudistusten myötä siirtynyt markkinatalousjärjestelmään säilyttäen kuitenkin paljon sosialismin keskusjohtoisuutta. Noin puolet taloudesta arvioidaan olevan vielä valtion omistuksessa, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa.

Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kiinan ei uskota siirtyvän demokratiaan lähiaikoina. Demokratiaan siirtymistä pidetään mahdollisempana koulutustason nousun, kaupungistumisen ja taloudellisen kehityksen mentyä pidemmälle.

Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.

Tärkeitä poliittisia ongelmia ovat kommunismin ajalta periytyvä korruptio ja kasvaneet tuloerot. Hu Jintao on nostanut tärkeäksi poliittiseksi teemakseen maaseudun hyvinvoinnin edistämisen, poistaen mm. vuosituhansia vanhan maaveron.

Ulkopolitiikka

Bushhujintao.jpg ja George W. Bush sekä heidän vaimot Liu Yongqing ja Laura Bush vilkuttavat Valkoisesta talosta. Kiinan ja Yhdysvaltain välinen suhde on monimutkainen ja suurella mielenkiinnolla seurattu.]]

Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike.

Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä.

1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.

Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa.

Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa.

Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui.

1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.

Maantiede


ChinaGeography.png | Saihanba5.jpgn pohjoispuolella, Hebei]] TaiShan.jpg, Shandong.]]

Kiina on maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam.

Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur.

Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsee Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja.

Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.

Suurimmat kaupungit


Shaghai pudong.JPG, Shanghai]] Beijing northeast.jpgissä.]] ShenyangHighriseHousingCom.jpg]] Pearl_River_in_Guangzhou.JPG]]

Kiinassa on monia suurkaupunkeja, sisältäen 3 maailman 55 globaalista kaupungista.

# Kaupunki Kaupunkiväestön
määrän
arvio* (2002),
miljoonaa ihmistä
Alue
1. Shanghai 9,0
2. Beijing 7,1
3. Tianjin 4,3
4. Wuhan 4,0
5. Shenyang 3,5
6. Guangzhou 3,4
7. Harbin 2,8
8. Xian 2,7
9. Chongqing 2,3
10. Kowloon 2,3
11. Chengdu 1,9
12. Changchun 1,9
13. Taiyuan 1,8
14. Nanjing 1,8
15. Jinan 1,7
16. Dalian 1,7
17. Qingdao 1,4
18. Lanzhou 1,4
19. Fushun 1,4
20. Zhengzhou 1,3

Talous


Porcelain Workshop, Jingdezhen, Jiangxi, China.jpg

Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla.

BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arviolta 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.

Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista heti Intian jälkeen.

Tiede ja teknologia

Kiinan miehitetty avaruuslento Shenzhou 5 laukaistiin lokakuun 15. vuonna 2003, tehden Kiinasta kolmannen maan joka on vienyt ihmisiä avaruuteen.Wade, Mark. Shenzhou (6 January 2006). Retrieved April 16, 2006. Kiina suunnittelee rakentavansa avaruusaseman lähitulevaisuudessa ja laskeutuvansa kuuhun ensi vuosikymmenellä.Wade, Mark. (30 March 2005)Project 921-2. Retrieved April 16, 2006.

Kiinan hallitus jatkaa merkittävää panostusta tutkimuksen ja kehitykseen. Se kannustaa kekseliäisyyteen sekä uudistaa finanssi- ja verojärjestelmää tukeakseen kasvua tulevaisuuden aloilla. Maassa on esimerkiksi syntynyt lupaavaa geeniteknologiaa viime vuosina. Kiina kehittää sen ohjelmisto-, mikropiiri- ja energiatoimintaansa, mukaan lukien uusiutuvat energianlähteet kuten vesi-, tuuli- ja aurinkovoima."Blinding Science: China's Race to Innovate" Bruce Einhorn, Business Week, 31 March 2006, accessed: 16 April 2006. Vähentääkseen saastuttavia hiilivoimaloitaan, Kiina on ollut pioneeri uudenlaisten ydinvoimaloiden kehittämisessä, jotka toimivat viileämmin ja turvallisemmin, ja mahdollistavat vetytalouden."China leading world in next generation of nuclear plants"Robert J. Saiget. DAGA. 5 October 2004. Accessed 16 April 2006.

Koulutus


Tsinghua University - pointy building.JPG edustaa Kiinan parhaimpia.]]

Kiinan hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä luomaan koko väestön kattavan peruskoulujärjestelmän. Puuttuvan rahoituksen, opettajavajeen ja muiden ongelmien vuoksi tämä ei kuitenkaan ole mahdollista toistaiseksi.

Kiinassa on kirjava joukko erilaisia korkeampaa koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Koulutusjärjestelmässä nähdään olevan monia ongelmia, mutta se kehittyy nopeasti ja Kiinassa on jo kansainvälisesti erittäin kilpailukykyisiä yksiköitä. Monet ulkomaalaiset yliopistot ovat viime vuosina aloittaneet yhteistyöprojekteja tai perustaneet yksiköitä Kiinassa.

Monet vanhemmat haluavat panostaa suuren osan elannostaan lastensa koulutukseen ja yksityinen koulutus on suosittua. Esimerkiksi yksityiset kielikoulut, musiikkikoulut ja erilaiset harrasteet ovat suosittuja keskiluokan parissa, jolla on varaa niihin. Opiskelu ulkomailla on arvostettua.

Hong Kongin peruskoulut ja korkeakoulut sijoittuvat vertailussa maailman huipulle.

Väestö


Etniset ryhmät

Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja.

Uskonnot

incenselonghua.jpg polttaminen on Kiinassa yleinen esi-isiä kunnioittava rituaali taolaisuudessa ja buddhalaisuudessa.]]

Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa

Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.

Kielet

Xyj-ru_lai.jpg Kiinan de facto virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet.

Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):

Kulttuuri


Chinese_New_Year%27s_poetry.jpg runoutta painettuna ovien viereen, vanha kaupunki, Lijiang, Yunnan.]] SunWuKongInBeijingOpera.jpg hahmoista, Sun Wukong, Pekingin oopperassa]] Chinese_meal.jpgn maakunnassa. Aterioita pidetään tärkeinä sosiaalisina hetkinä perheen tai ystävien kesken.]]

Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla.

Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta.

Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.

Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.

Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.

Kiinan urheilukulttuuri on yksi maailman vanhimmista. Itseasiassa, jalkapallo vaikuttaa syntyneen Kiinassa noin tuhat vuotta sitten, johtaen monet historiantutkijat uskomaan sen olevan sieltä peräisin. Jalkapallon lisäksi joitakin suosituimpia lajeja ovat kuntoilu- ja taistelulajit kuten taijiquan, ping pong, badminton, koripallo ja nykyään myös golf. Lautapelit kuten shakki, kiinalainen shakki(xiangqi) ja go(weiqi) ovat myös yleisesti pelattuja ja niissä on hyvin järjestäytyneitä kilpailuja.

Fyysistä hyvinvointia korostetaan paljon kiinalaisessa kulttuurissa. Aamuharjoitukset ovat yleisiä ja monesti vanhuksia näkee puistoissa harrastamassa qigongia ja opiskelijoita venyttelemässä kampuksilla.

Juhlapäivät

Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uusivuosi 元旦
4. tai 5. huhtikuuta Qing ming jie (Kuolleiden muistopäivä / "Puhtaan kirkkauden juhla")清明节 106. päivä talvipäivänseisauksen jälkeen
1. toukokuuta Vappu 劳动节
4. toukokuuta Nuorison päivä 青年节 Muistopäivä toukokuun neljännen päivän liikkeelle
1. heinäkuuta Kiinan kommunistisen puolueen perustamispäivä 建党节 Ensimmäisen Poliittisen neuvoa-antavan konferenssin muodostaminen 1.7.1921
1. elokuuta Armeijan päivä 建军节 Nanchangin kansannousu 1.8.1927
1. lokakuuta Kansallispäivä 国庆节 Kiinan kansantasavallan perustaminen 1.10.1949
Kuukalenterin 1. kuun 1. päivä Kiinalainen uusivuosi (eli "Kevätjuhla") 春节 Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 1. kuun 15. päivä Lyhtyjuhla 元宵节 Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 5. kuun 5. päivä Lohikäärmeveneiden juhla 端午节 Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 7. kuun 15. päivä Henkien juhla 中元节 Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 8. kuun 15. päivä Keskisyksyn juhla 中秋节 Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 9. kuun 9. päivä Kaksoisyhdeksännen juhla 重阳节 Kiinalaisen kalenterin mukaan

Katso myös


Aiheesta muualla


Hallitus

Uutiset

Yleiskatsaukset

Hakemistot

Turismi

Muuta

Kiina

Volksrepubliek van Sjina | Volksrepublik China | صين | China | Кітай | Китай | República Popular de la Xina | Čínská lidová republika | Folkerepublikken Kina | Volksrepublik China | Κίνα | People's Republic of China | Popolrespubliko Cxinio | República Popular China | Hiina Rahvavabariik | République populaire de Chine | China | הרפובליקה העממית של סין | Kina | Republica Popular de China | Republik Rakyat Tiongkok | Alþýðulýðveldið Kína | Repubblica Popolare Cinese | 中華人民共和国 | ჩინეთი | 중화인민공화국 | Respublica Populi Sinarum | Kinija | Ķīna | Кина | Republik Rakyat China | Volksrepubliek China | Volksrepubliek China | Folkerepublikken Kina | Chińska Republika Ludowa | República Popular da China | Китай | People's Republic of China | Kitajska | Народна република Кина | Kina | สาธารณรัฐประชาชนจีน | Китай | Cộng hòa Nhân dân Trung Hoa | Cunghvaz Yinzminz Gunghozgoz | 中华人民共和国 | Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok | 中华人民共和国

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Kiina".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld