Karies eli hammasmätä on hampaiden reikiintymisestä käytetty nimitys. Sen aiheuttaa Streptococcus mutans -niminen bakteeri, joka tuottaa hiilihydraateista, mm. glukoosista ja sakkaroosista hammasta syövyttäviä happamia aineenvaihduntatuotteita. Hampaita suojaavan kovan kiillekerroksen vaurioiduttua, hoitamaton karies etenee hammasluussa eli dentiinissä, kunnes saavuttaa hammasytimen eli pulpan. Kun hampaan ydin tulehtuu, seurauksena saattaa olla kova särky. Tulehdus voi edetä leukaluuhun ja syntyy pieni abskessi eli märkäkertymä.
Hammaslääkärien suosittelemat keinot reikiintymisen välttämiseksi ovat hampaiden harjaus fluorihammastahnalla kahdesti päivässä, kaikkien hampaanvälien puhdistus hammaslangalla vähintään kahdesti viikossa, mieluiten päivittäin, sokeria ja/tai happamaa ainesta sisältävän ruoan (myös hedelmien ja mehun) hillitty käyttö, ja napostelun välttäminen (korkeintaan viisi syömiskertaa päivässä - jos laittaa vaikka yhden karkin suuhun, tai haukkaa vaikkapa vain palan omenasta, sekin on jo yksi syömiskerta). Lisäksi suositellaan ksylitolipurukumin käyttöä aina aterian jälkeen, joillekin suositellaan yksilöllisen ohjeen mukaan lisäfluoria esimerkiksi tablettien muodossa.
Sairaudet | Hammaslääketiede | Kariologia
نخر الأسنان | Chiù-khí | Caries | Zahnkaries | Dental caries | Caries | Kario | Carie dentaire | Carie dentaria | עששת | Dantų kariesas | Cariës | う蝕 | Próchnica zębów | Cárie | Кариес | Zubný kaz | Karies | 齲齒