Kansalaistottelemattomuus on toiminnallista, mutta väkivallatonta lakien tai valtion tai miehittävän vallan vaatimusten tai käskyjen noudattamatta jättämistä. Kansalaistottelemattomuutta on harrastettu Intiassa Ison-Britannian miehityksen alla, Etelä-Afrikassa rotuerottelun aikaan sekä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin kansalaisliikkeiden toimesta. Kansalaistottelemattomuuden keinoja ovat muun muassa lakot, talojen valtaus, kaupunkitapahtumat, performanssit, passiivinen vastarinta, mielenosoitukset ja marssit. Vastalauseille yhteistä on avoimuus ja pyrkimys rakentavaan vuorovaikutukseen vastapuolen kanssa.
Yhdysvaltalainen Henry David Thoreau kehitteli alkuperäisen kansalaistottelemattomuuden käsitteen kirjoituksessaan Resistance to civil government vuonna 1849. Hän vaihtoi myöhemmin nimeksi Civil disobedience. Kirjoituksen alkuperäinen ajatus oli riippumattomuus: hänen mielestään oli moraalisesti täysin oikeutettua yksinkertaisesti irroittautua valtiosta. Kunhan henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle päin velvoitteita. Esseessä Thoreau selittää, että kyse ei ollut verojen vastustamisesta vaan Meksikon sodan ja orjuuden vastustamisesta. Ajatuksena ei ollut väkivalta valtiota tai sen edustajia kohtaan.
Kansalaistottelemattomuutta pidetään joskus myös terrorismina ja mellakointina. Esimerkiksi talojen ja katujen valtaukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä mielipidekirjoituksissa. Kansalaistottelemattomuuden tunnusmerkkinä voidaan pitää seuraavia asioita. Tottelemattomuutta motivoi jokin yhteiskunnallinen epäkohta ja sillä tavoitellaan epäkohdan korjaamista. Tottelemattomuuteen osallistuvat toimivat omilla nimillään ja kasvoillaan sekä ovat valmiita kärsimään siitä seuraavat rangaistukset. Mahatma Gandhin passiivinen vastarinta oli tämmöistä. Tottelemattomuudella haetaan huomiota.
Politiikan käsitteet | Kansalaisliikkeet
Civil ulydighed | Ziviler Ungehorsam | Civil disobedience | Desobediencia civil | Civila malobeo | Désobéissance civile | סרבנות | Pilietinis nepaklusnumas | Burgerlijke ongehoorzaamheid | Sivil ulydighet | Obywatelskie nieposłuszeństwo | Desobediência civil | Civil olydnad | อารยะขัดขืน | 公民抗命
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Kansalaistottelemattomuus".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world