Kampakeraaminen kulttuuri

Kampakeraaminen kulttuuri oli koilliseurooppalainen kivikautinen kulttuuripiiri, jonka löydöt ajoittuvat noin vuosille 5000–2000 eaa. Kampakeraaminen kulttuuripiiri jakautui useisiin erillisiin kulttuureihin. Suomen ja Itä-Karjalan alueilla esiintyy omia kampakeraamisia kulttuurejaan, jotka ovat tämän artikkelin pääasiallinen aihe

Suomen kampakeraamiset kulttuurit

Kampakeramiikka edustaa muun muassa Suomen ensimmäistä keramiikkaa. Nimensä kulttuuripiiri on saanut kampaleimoin koristelluista 40–50 litran vetoisista kaarevapohjaisista keraamisista astioista.

Kampakeraamisen kulttuurin esineistön esiintymisalueen rajat ovat suurin piirtein seuraavat: lännessä Kalixjoki (Ruotsi) ja Pohjanlahti, pohjoisessa Norjan Ruija, etelässä Veikseljoki (Wisla, Puola) ja Baltia. Idässä Luoteis-Venäjän kampakeramiikka yhtyy liukuen aina Uralvuorille ulottuvaan keramiikkatyylien jatkumoon. Suomessa kampakeramiikkaa edeltävät esikeraamiset Suomusjärven ja Kundan kulttuurit. Kampakeraamista traditiota jatkaa Kiukaisten kulttuuri, joka sai uusia vaikutteita vasarakirveskulttuurista (nuorakeramiikka).

Esineistö ja elintavat

Kampakeraamikot hautasivat kuolleensa punamullan kera. Kulttuurin aikana alettiin vainajan mukaan laittaa runsaasti esineitä kuten piikärkiä ja meripihkakoruja. Länsi-Suomesta (Jäkärlän ryhmä) löytyy kampakeraamisen kulttuurin asuinpaikkojen läheisyydestä, samoilla alueilla, hiekkakivilaatoin reunustettuja hautoja ja hautoja, joissa on hiekkakivipääty. Uusimman tutkimuksen mukaan nämä haudat ajoittuvat vasta esiroomalaiseen rautakauteen.

Sädekiviliuskeesta työstettiin kirveitä ja talttoja. Kvartsista valmistettiin nuolenpäitä. Piikivi oli peräsin nykyisen Venäjän Valdaivuorilta. Tikareissa ja koruissa käytettiin muun muassa Kölivuorten punaliusketta ja Äänisen viherliusketta. Meripihka oli peräisin todennäköisesti nykyisestä Liettuasta.

Kampakeraamiselta ajalta on peräisin esimerkiksi osa Suomen kalliomaalauksista. Kulttuuriin löytöihin kuuluu lisäksi pieniä savisia ihmishahmoja, esimerkiksi Vantaan Jokiniemen idoli, joka on noin 5 000 vuotta vanha //www.nba.fi/fi/arkeologia.

Jotkut kielitieteilijät ja arkeologit olettavat, että kampakeramiikan esiintymisalue vastaa suurin piirtein varhaiskantasuomea puhuvan väestön asuinaluetta, ks. lähde mm. //www.nba.fi/fi/skm_opetus_esihist_tulost_1 Museovirasto.

Kampakeraamiset saviastiat

Saven sideaineeksi käytettiin hiekkaa, kvartsi- tai maasälpämurskaa, asbestia, palanutta luuta, kalkkikivirouhetta, simpukankuorta, höyheniä tai kasvien osia. Sekoitussuhteet vaihtelivat eri kulttuurivaiheissa ja ryhmissä. Astiat valmistettiin kiertämällä savivöitä päälletysten spiraaliksi. Koristeluun käytettiin hammastettua lyhytpiikkistä "kampaleimasinta". Näitä puisia, luisia tai kivisiä leimasimia on ollut eripituisia ja levyisiä. Kuviointiin on käytetty myös muita painantavälineitä kutet ruokoja, kierrenuoria, korsia sekä kalan ja linnun nikamia. On myös yksinkertaisesti viilletty suoria viivoja terävillä välineillä geometriseksi kuvioinniksi. Kuviot muodostivat astian pintaan vaakasuoria vyöhykkeitä. Kuvion muotoa käytetään apuna ajoittamisessa. Leimakuvion lisäksi joinakin aikoina tyypillistä pintakuvioitusta ovat kuoppapainanteet, joiden uskotaan lisänneen astian kestävyyttä sitä poltettaessa. Valmiit astiat poltettiin avotulella n. 400°C:ssa.

Jaottelu

Suomen löydöt on jaettu perinteisesti Aarne Äyräpään (1930) mukaan seuraaviin tyylisuuntiin, mutta varsinkin rannikkoseutujen ulkopuolella tämä jaottelu tuottaa vaikeuksia:

varhaiskampakeramiikka, Ka I, tunnetaan myös Sperrings-keramiikkana, n. 4200–3300 eaa:
- Suomi, Itä-Karjala ja Ruotsin Länsipohja
- ei suoranaisia esikuvia muualta
- varsinaiset kampaleimat harvinaisia, merkkejä mustasta ja punaisesta väristä joissakin sirpaleissa
tyypillinen kampakeramiiikka, Ka II, n. 3300–2800 eaa
- Oka-Volgan seudulta Saimaalle levinneellä kuoppa-kampakeramiikalla (Ljalovon keramiikka) suuri vaikutus kuviointityylin syntymiseen
- maalaaminen harvinaista
myöhäiskampakeramiikka, Ka III, n. 2800–2000 eaa
- koristelultaan köyhempää kampakeramiikkaa
jotkut asiantuntijat pitävät Pyheensillan keramiikkaa (2400–2000 eaa) omana tyylivaiheenaan, Ka IV (nimi: Mynämäen Pyheensilta)
- ruukkumalli yleiskampakeraaminen, rinnalla nuorakeraamisia ja kuoppakeraamisia piirteitä

Kukin tyylilajeista I–III jaetaan vielä nuorempaan ja vanhempaan muotoon, esim. Ka I:1 ja Ka I:2. Tämä Äyräpään ajoitus perustuu rannansiirtymiskronologiaan. Nykyään käytetyllä radiohiiliajoituksella saadaan esimerkiksi Karjalan kannaksen kampakeraamiikan sirpaleille kalibroiduksi kokonaisikä-intervalliksi vuodet 5600–2300 eaa (Geochronometria Vol. 23, pp 93–99, 2004).

Kampakeramiikan sisällä on useita omaleimaisia ryhmiä, esimerkiksi:

Säräisniemi 1 (Sär 1), ensimmäinen löytöpaikka Vaalan Säräisniemen Nimisjärvi
- vanhemman varhaskampakeramiikan aikalainen Pohjois-Suomessa
- vaihtelevimmat leimasinkuviot, kuoppapainanteet järjestelmällisinä kuvioina
- usein mustiksi tai punaisiksi maalattuja
- napapiirin pohjoispuolella keramiikan valmistus taantuu ja loppuu kokonaan noin 3500 eaa.

Lisäksi erotetaan muun muassa Uskelan, Sipilänhaan ja Jäkärlän keramiikat omiksi ryhmikseen sekä asbestikeramiikka muunnelmineen, joita ovat muun muassa Kierikin, Pöljän ja Jysmän keramiikka.

Varhaiskampakeramiikan nimi 'Sperrings-keramiikka' tai jopa "Sperrings culture" juontuu ensimmäisen löytöpaikkansa Espoon Peringin ruotsinkielisestä nimestä Sperrings.

Kieli

Jotkut – myös tieteilijät – uskovat kampakeraamikoiden puhuneen jotain varhaista suomalais-ugrilaista kieltä, mutta koska ajalta ei tunneta yhtään kielimuistomerkkiä, jää asia hypoteesin asteelle, kuten muidenkin varhaisten arkeologisten kulttuurien yhdistäminen tiettyyn kieleen.

Lähteet

Prof. Jouko Vahtola 2003, Suomen Historia s.13

Kivikauden kulttuurit | Suomen esihistoria