Jyväskylän yliopisto on tiedekorkeakoulu Jyväskylässä. Jyväskylän yliopistossa on seitsemän tiedekuntaa:
Jyväskylän yliopistossa on yli 15 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa noin 2300. Vuonna 2003 Jyväskylän yliopistossa suoritettiin 1236 maisterin tutkintoa ja 106 tohtorin tutkintoa.
Syksyllä 1963 alkoi Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa liikuntakasvatuksen opintosuunta, joka itsenäistyi tiedekunnaksi korkeakoulun muututtua yliopistoksi. Vuonna 1971 valmistui akateemikko Alvar Aallon suunnittelema liikuntatieteen laitosrakennus.
Jyväskylän yliopistossa on kaksi opetuksen laatuyksikköä sekä viisi Suomen Akatemian nimeämää huippututkimusyksikköä. Yliopiston rehtorina on vuodesta 1992 toiminut Aino Sallinen.
Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ovat edustettuina kieliä ja viestintää, taiteita ja musiikkia sekä kulttuuria ja historiaa tutkivat alat.
Tiedekunnassa toimii kaksi Suomen Akatemian nimeämää tutkimuksen huippuyksikköä: Mielen historian (2002 - 2007) ja Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen (2006 - 2011) yksiköt, jotka molemmat ovat yhteisiä Helsingin yliopiston kanssa. Lisäksi kielen oppiminen ja kielenkäyttö on kansainvälisesti merkittävä tutkimusala. Muut tiedekunnan tutkimuksen vahvuudet kytkeytyvät yliopiston monitieteisiin osaamiskeskittymiin, joista neljässä laitoksemme ovat mukana: Ihmistieteiden tutkimusmetodologian osaamiskeskittymä, Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt, Monikulttuurisuus ja vuorovaikutus -keskittymä sekä Ympäristö ja energia -osaamiskeskittymä.
Lisätietoja http://www.jyu.fi/hum
Vuonna 2002 yhdistyneeseen historian ja etnologian laitoksen oppiaineisiin kuuluvat Suomen historia, taloushistoria, yleinen historia, etnologia, folkloristiikka ja kulttuuriantropologia. Laitosrakennukset Historica ja Villa Rana sijaitsevat Seminaarinmäen campusalueella.
Kielten laitoksen oppiaineisiin kuuluvat (pääaineena) englannin kieli, latinan kieli, romaaninen filologia (ranskan kieli), ruotsin kieli, saksan kieli ja kulttuuri, suomen kieli, venäjän kieli ja kulttuuri sekä suomalainen viittomakieli. Lisäksi laitoksella voi opiskella sivuainekokonaisuuksia: antiikin kulttuuri, Deutsche Kulturstudien, Études françaises, espanjan kieli, estologia, italian kieli, Studi italiani, slovakin kieli ja kulttuuri, suomen kieli ulkomaalaisille, suomi toisena ja vieraana kielenä, tanskan kieli ja kulttuuri.
Laitoksen tilat ovat Seminaarinmäen kampusalueella Fennicumissa ja Philologicassa.
Vuonna 1968 perustetun musiikin laitoksen oppinaineina ovat musiikkitiede, musiikkikasvatus (musiikin aineenopettajakoulutus) sekä täydennyskoulutuksena musiikkiterapia.
Laitoksen tilat ovat Seminaarinmäen kampusalueella Musicassa.
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen (Taikun) tarjoamat oppiaineet: digitaalinen kulttuuri, kirjallisuus, museologia, nykykulttuuri, taidehistoria ja taidekasvatus. Lisäksi laitos tarjaa englanninkieliset maisteriohjelmat Nordic Arts and Culture Studies ja Digital Culture.
Laitoksen tilat sijaitsevat Seminaarinmäellä Athenaeumissa, Juomatehtaalla sekä Parviaisen talossa.
Viestintätieteiden laitoksen oppinaita ovat journalistiikka (painopisteenä media), kulttuurienvälinen viestintä (painopisteenä kulttuurienvälisyys), puheviestintä (painopisteenä henkilökohtainen vuorovaikutus) ja yhteisöviestintä (painopisteenä organisaatio).
Laitos sijaitsee Tourulan kampusalueella ToB-rakennuksessa.
Soveltavan kielentutkimuksen keskus eli SOLKI on yliopistoon kuuluva tutkimuslaitos, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat yhteiskuntaan ja yksilöihin liittyvät kielen, kielenkäytön ja kielenoppimisen kysymykset. Laitoksen tavoitteena on tukea ja kehittää kielikoulutusta Suomessa. Laitos antaa opetusta mm. soveltavassa kielitieteessä ja kielenopettamisen ja -oppimisen teknologiasta (KOO-KIT-opinnot).
Laitos tomii Ylioppilastalon tiloissa Seminaarinmäen kampusalueella.
Verkkosivut: http://www.jyu.fi/it
University of Jyväskylä | Universidad de Jyväskylä | Jyväskylä universitet
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Jyväskylän yliopisto".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world