article

Jerry_Cotton_13_1971_kansikuva.png Jerry Cotton on saksaa puhuvissa maissa suosituin rikoslukemisto; sitä on myyty yhteensä noin 850 miljoonaa kappaletta.

Vuonna 1954 ilmestyi ensimmäinen Jerry Cotton -kertomus, "Ich suchte den Gangster-Chef" sarjassa "Bastei Kriminalroman". Hahmon luoja ja tarinan kirjoittaja oli Delfried Kaufmann. Ensimmäisen saksalaisessa Jerry Cotton -lehdessä ilmestyneen tarinan nimi oli "Ich jagte den Diamanten-Hai." Vuonna 2005 ilmestyi lehden 2500. numero, "Expenditure".

Lehdellä on ollut yli sata kirjoittajaa. Monet lukemistolehdet ovat Saksassa olleet erittäin pitkäikäisiä ja suosittuja, kuten Suomessakin lyhyen aikaa 1970-luvulla julkaistu tieteis-sarja Perry Rhodan. Nämä saksalaiset "heftchen" (vihot) sisältävät miniromaanin verran tekstiä ja ovat pulp-lehtien perillisiä.

Keskeisimmät Jerry Cotton -sarjan kirjoittajat ovat olleet:

Kolmio-Kirja Oy toi Jerry Cotton -sarjan Saksasta Suomeen 1961. Levikki oli parhaimmillaan n. 20 000 kappaletta mutta hiipui lopulta 2 000 kappaleeseen. Suomessa lehteä on myyty eri muodoissaan 15 miljoonaa kappaletta. Jerry Cotton oli suorastaan ilmiö, joka sai osakseen paitsi kansan suosion niin myös vakavaa akateemista tutkimusta. Voisi sanoa, että suomettumisen (Finnlandisierung) kokenut saksalaissyntyinen amerikkalaisagentti Jerry Cotton on moderni versio Pekka Lipposesta. Molemmat ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä.

Lehden käännöstarinoita alettiin lähes alusta asti muokata ja lopulta jopa kirjoittaa uusiksi suomalaisvoimin. Kustannusoikeudet maksettiin jokaisesta lehdestä Saksaan, mutta suomalaiskirjoittajat kirjoittivat usein kuitenkin kokonaan uuden Cotton-tarinan. Cottoniin ilmestyi myös suomalaisia henkilöhahmoja. Jerryn kantapaikkakin oli Max Salosen baari.

Jerry Cottonia toimitti vuodesta 1968 Seppo Tuisku, joka oli kirjoittanut lukemistolehtiin (Sirpale, Nyyrikki, Jännityslukemisto-Seikkailukertomuksia) jo 50-luvulta saakka eri salanimillä. Tuisku kirjoitti myös itse Jerry Cotton -tarinoita. Tuisku kirjoitti aikoinaan myös nimimerkillä Outsider Pekka Lipposta ja Kalle-Kustaa Korkkia. Myös Joni Skiftesvik ja Tapani Bagge ovat toimittaneet lehteä.

Kolmio-Kirjan lopetettua vuonna 2000 Jerry Cottonin kustantamisen vajaan vuoden tauon jälkeen Jerry Cotton alkoi jälleen ilmestyä, kustantajana oli Musiikki-Mainos Ky Juntunen, joka julkaisee myös lehteä Salapoliisi Asko Kukkonen.

Pentti Pesä oli yksi Suomi-Cottonien kirjoittajista lehden kulta-aikana. Lehden kaikista kirjoittajista ei ole tietoa, mutta muita kirjoittajia ovat olleet ainakin Tapani Bagge, Simo Hämäläinen, Juha Ruusuvuori, Jouko Raivio, Juhana Lepoluoto, Seppo Valjakka, Pekka Kolehmainen, Ari Paulow, Timo Surkka, Petri Hirvonen, Juhana Hintsanen sekä Arto Ahlakorpi (lähde: Musiikki-Mainos Ky Juntunen).

Suomalaisten Jerry Cotton -tarinoiden nimet ovat usein olleet hyvin kekseliäitä ja hauskoja muunnoksia suomalaisista sananparsista tai mainoslauseista. Hauskat otsikot ovat varmasti vaikuttaneet suosioon, kuten: "Viuhahteleva viikatemies" (3/1975), "Veripankki on eri pankki" (10/1981), "Musta aukko päässä" (5/1979), "KP auttaa keskittymään" (3/1982), "Lyijypastilli - kurja kurkkupastilli" (9/1983), "Rosvopaistia ja vasikoijien leikkeitä" (1/2002), "Elämysloma helvetissä" (1/2004). Kansikuvana on yleensä ollut valokuva jostakin rikoselokuvasta.

Päähenkilö


Jerry Cotton on newyorkilainen G-mies, FBI:n agentti, joka kurittaa konnia työtoverinsa Phil Deckerin kanssa. Ajokkinaan hänellä oli pitkään Jaguarin E-malli, mutta nyttemin se on vaihtunut XKR Coupe -malliin.

Jerry pitää bourbon-viskistä ja naisista, joista jälkimmäisiä hän tosin harvoin päästää lähelleen. Jerry on kovaotteinen, mutta ei tapa pahimpiakaan konnia kuin pakon edessä, jos silloinkaan. Hänen saksalainen versionsa on yhtä varovainen naisten suhteen (siellä puhutaan lajityypistä "rikoksia ilman seksiä", "Crime without Sex") mutta Saksan Cottonin liipasinsormi on suomalaista versiotaan paljon herkemmässä.

Jerry Cotton on jäänyt suomalaisten mieleen myös Moog Konttisen hitin Jerry Cotton (säv. Raymond Douglas Davies, kappaleen alkuperäinen nimi Jack the idiot dunce, Moogin bändinä Kontra) takia. Cottonin voimakkaaseen nyrkiniskuun viittaava sanonta "sepänsällin spesiaali" jäi elämään suomen kieleen.

Elokuvat (saksalainen IMDb)


Elokuvissa Jerry Cottonia esitti George Nader.

  • Mordnacht in Manhattan (1965) * (s/w)
  • Schüsse aus dem Geigenkasten (1965) * (s/w)
  • Die Rechnung - eiskalt serviert (1966) * (s/w)
  • Um Null Uhr schnappt die Falle zu (1966) * (s/w)
  • Der Mörderclub von Brooklyn (1967) * (Farbe)
  • Der Tod im roten Jaguar (1968) * (Farbe)
  • Dynamit in grüner Seide (1968) * (Farbe)
  • Todesschüsse am Broadway (1969) * (Farbe)

Aiheesta muualla


Jerry Cotton | Jerry Cotton | Jerry Cotton

Lehdet | Kirjallisuuden henkilöhahmot

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Jerry Cotton".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld