Jemenin tasavalta eli Jemen on valtio Lounais-Aasiassa Arabian niemimaalla. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Saudi-Arabia ja idässä Oman. Jemeniä myös ympäröi Arabianmeri, Adeninlahti ja Punainenmeri.
Jemen on yksi Lähi-idän vanhimmista asutuskeskuksista. 800 eaa – 500 jaa. se oli osa Minaeanin, Sabaeanin, Himyarin, Qatabanin, Hadramawtin ja Awsanin kuningaskuntia, jotka ylläpitivät tuottoisaa maustekauppaa. Roomalaiset kutsuivat aluetta nimellä "Arabia Felix" ("Onnellinen Arabia") maustekaupan tuottaman vaurauden vuoksi. Keisari Augustus yrittikin valloittaa sen, mutta retkikunta epäonnistui. 600-luvulla valta siirtyi islamilaisille kalifeille. Kun kalifivalta luhistui, entinen pohjoinen Jemen jäi yleensä Zaiddiya-uskonsuuntaan kuuluvien imaamien vallan alle monien dynastioiden ajaksi. Imaamit vakiinnuttivat teokraattisen poliittisen järjestelmän, joka piti pintansa nykyaikaan asti.
Egyptiläiset sunnikalifit valtasivat suuria alueita pohjoisesta Jemenistä läpi 1000-luvun. 1500-lukuun mennessä ja jälleen 1800-luvulla pohjoinen Jemen oli osa Ottomaanien valtakuntaa, ja joissakin vaiheissa sen imaamit hallitsivat myös eteläistä Jemeniä.
Jako Pohjois- ja Etelä-Jemeniin tapahtui brittien valloitettua Jemenin eteläosan. Turkkilaisten valta loppui Pohjois-Jemenissä ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja britit poistuivat vuonna 1967, jolloin Jemenin kansantasavalta perustettiin. Jemenin arabitasavalta (Pohjois-Jemen) ja Jemenin kansantasavalta (Etelä-Jemen) yhdistyivät lopullisesti vuonna 1990 nykyiseksi Jemenin tasavallaksi.
Jemen on tasavalta, jolla on kaksikamarinen lainsäädäntöelin. Presidentti, 301-paikkainen eduskunta ja 111-paikkainen šura-neuvosto jakavat vallan hallituksessa. Presidentti on valtion- ja pääministeri hallituksenpäämies. Kansa valitsee presidentin vähintään kahdesta hallituksen asettamasta ehdokkaasta, ja pääministeri valitaan presidentin toimesta. Presidenttikausi kestää seitsemän ja hallituskausi kuusi vuotta. Äänioikeus on jokaisella yli 18-vuotiaalla.
Jemenin presidentti Ali Abdullah Saleh valittiin 1999; seuraavat vaalit pidetään vuonna 2006. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa puolue General People's Congress (GPC) sai enemmistön äänistä. Vaalit nähtiin kansainvälisessä tarkastelussa vilpittöminä, eikä väkivaltaisuuksia ilmennyt samalla tavalla kuin edellisinä vaalivuosina.
Jemenillä ei ole riippumatonta oikeuslaitosta. Aikaisemmat etelän ja pohjoisen lait on yhdistetty. Oikeusjärjestelmä koostuu erillisistä kauppaoikeuksista ja Sanaássa sijaitsevasta korkeimmasta oikeudesta. Islamilaisena maana Jemenin laki pohjautuu pitkälti Koraanin tulkintoihin. Muista tiukan islamilaisista maista poiketen Jemenissä ulkomaalaiset saavat käyttää alkoholia ja paikalliset asukkaat maassa suosittua khat-huumetta.
Jemen on jaettu 19 maakuntaan (muhafazat).
Toisin kuin muut kansat Arabian niemimaalla, jotka ovat olleet paimentolaisia tai puolipaimentolaisia, jemeniläiset ovat pysyneet lähes täysin paikallaan eläen pienissä kylissä ja kaupungeissa ylängöillä ja rannikkoseuduilla.
Jemeniläiset ovat jakautuneet kahteen islamilaiseen pääryhmään: pohjoisen šiialaiseen Zaidiin ja etelän sunnalaiseen Shafi'in. Jemeniläiset ovat pääosin seemiläistä alkuperää. Virallinen kieli on arabia, joskin englantia ymmärretään yhä enemmän suurissa kaupungissa. Itäisillä alueilla puhutaan joitakin ns. eteläarabialaisia kieliä, jotka eivät ole arabian murteita, vaan siitä poikkeavia seemiläisiä kieliä. Kun Pohjois- ja Etelä-Jemen perustettiin, useimmat vähemmistöryhmät hävisivät.
Jemenillä on yksi maailman suurimmista syntyvyysasteista; keskiverto jemeniläisnainen synnyttää seitsemän lasta.
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|---|---|---|
اليمن | Yemen | Yemen | Yaman | Yaman | Yemen | Jemen | Йемен | Iemen | Jemen | Yemen | Jemen | Jeemen | Υεμένη | Yemen | Yemen | Jemeno | Yemen | یمن | Yémen | Jemen | Iemen - اليمن | 예멘 | Jemen | Йемен | Jemen | Yemen | תימן | Yemen | Iemenia | Jemena | Jemenas | Jeme | Jemen | Jemen | イエメン | Jemen | Jemen | Iemèn | Jemen | Jemen | Iémen | Yemen | Йемен | Jemeni | Yemen | Yemen | Jemen | Jemen | Јемен | Yemen | Yemen | ประเทศเยเมน | Yemen | Ємен | 也门